Espoo Ciné: elokuvahetki silmät kiinni

Tänä vuonna osallistuin Espoo Ciné -filmifestareille lähinnä lahjoittaen ostamiani lippuja sattumalta ohi kulkeneille, mutta sentään avajaiselokuvan näin itsekin. Kornél Mundruczón elokuva Feher Isten, White God, oli kyllä vaikuttava, monen lunastetun lipun arvoinen kokemus. Elokuvan vaikuttavin kohtaus oli ehdottomasti alun hiljaisuuden katkaiseva koiralauman rynnistys, vaikka moni muukin asia sykähdytti, ennen kaikkea yksinäiseksi itsensä kokeneen nuoren tytön koiraystävästään saama turva.

Kornél Mundruczón elokuva kertoo koirista, joita kohdellaan huonosti, ja ihmisistä, joilla kaikilla ei ole sydäntä. Ohjaaja kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa kokeneensa häpeää, koska hän ihmisenä kuuluu kulkukoirien sortajiin (HS Kulttuuri 20.8.2014), ja elokuvan tarinaa voikin ajatella vertauskuvana syrjinnälle ja sorrolle – kohdistuupa se sitten eläimiin tai ihmisryhmiin.

White God -elokuvassa kuvataan sydämettömyyttä monella tasolla. Jo alkukohtauksessa hohkaa kylmyys: äiti jättää tyttärensä asumaan etäiselle isälle ”vain kolmeksi kuukaudeksi” ja kehottaa tottelemaan isää. Tytär, Lili, on elokuvan ihmispäähenkilö, koirapäähenkilö on puolestaan Lilin sekarotuinen koira Hagen, ja tämän tytölle rakkaimman olennon isä heittää suutuspäissään moottoritien syrjään. Isän sentään annetaan huomata tekemänsä virhe ja katua, mutta tyttö joutuu todistamaan itselleen tärkeiden läheisten välinpitämättömyyttä, ja lopulta Lili purkaa pahaa oloaan huutamalla orkesterinjohtajalleen: ”Sinulla ei ole sydäntä!”

Sydämettömyyden huipentuma on tietenkin koirien kokema kaltoinkohtelu, viha ja jo pelkät puheet. Otsikossa jo paljastin sulkeneeni silmät kesken elokuvan useamman kerran, myönnän myös kirkuneeni, itkeneeni ja irvistelleeni, mutta tiedän kauheuksien jatkuvan sekä elokuvassa että tosielämässä. Myös koirien noustua kapinaan jouduin hetkittäin sulkemaan silmäni verenvuodatukselta. Jokunen katsoja lähti kesken, ja seuraavina päivinä luin festivaalin Facebook-sivustolta kritiikkiä (ja toki kiitoksiakin!) avajaiselokuvan valinnasta. Kritiikki koski juuri näitä raakuuksia, sitä miten tällaista väkivaltaa ei voinut katsoa. Toisaalta kiiteltiin: elokuva on keino herätellä ihmisiä todellisuuteen. Enkä minäkään sulje silmiäni julmuuksilta, osaan kyllä kuvitella, kun annetaan aineksia. Ohjaaja itse kertoi HS:n haastattelussa, että elokuva on taidemuoto, joka toistaiseksi on Unkarissa poliittisesti koskematon toisin kuin muut taiteet – ja juuri taiteen avulla voi saada ihmisiä kiinnittämään huomiota vääryyksiin ja ehkä joskus jopa toimimaan hyvän puolesta.

kuva (1)

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s