Impron iloa marraskuun synkkyydessä

Improryhmä Kallio, sakset, paperi ravintola Nupussa 7.11.2014

Olikohan tämä tosiaan elämäni ensimmäinen koko illan impro-show? Tuntuu hassulta, että olen kyllä itse impronnut, ohjannut improa, katsonut kikatellen impro-ohjelmia telkkarista, mutta en ole päässyt katsomaan live-improa, vaikka sitä ainakin tänä syksynä näyttäisi olevan tarjolla paljonkin. Tänään esiintyi Kallio, sakset, paperi -ryhmä ravintola Nupussa, ja huomenna olisi tarjolla ainakin Kolinan show. Suosittelen! Ulkona tuuli, ikkunalasin takana kolisi ratikka pimeyteen, mutta sisällä oli lämpöä, hyvän ruuan tuoksuja ja raikasta improa.

Ravintola Nuppu on sympaattinen pieni ravintola Brahenkadulla, ja impro-show sopi sinne hyvin – tunnelma oli tiivis muttei ahdas. Mahtavaa on tietenkin se, että keikan aikana on mahdollista syödä tai nauttia vaikka iltateetä (tai muuta juomaa). Esityksessä oli neljä näyttelijää sekä kosketinsoittaja, joka osallistui tietenkin laulutekniikoihin, mutta musiikkia oli myös muissa kohtauksissa tunnelman luojana.

Tekniikoita oli paljon, jotkin niistä minulle tuntemattomia, joten tällaiset illanvietot voisi ottaa myös oppimiskokemuksina, mutta tänään vain nautiskelin hyvin toisensa ja tilanteet huomioon  ottavien improajien työskentelystä. Yksi minulle tuntematon tekniikka oli riimittely, jossa repliikkien piti rimmata. Tämä oli myös yksi suosikkitekniikoistani tänään: kohtaukseen syntyi hyvä rytmi, kun repliikkien piti pysyä lyhyinä, ja kaikki näyttelijät pääsivät töihin, kun kukin putosi vuorollaan ja aina joku nappasi pudonneen roolin. Pääasiassa kohtaukset pysyivätkin melko lyhyinä, tai sitten menetin ajantajuni. Ainakaan en ehtinyt ajatella, että jutut pitkittyisivät tai olisivat liian outoja, mikä lienee merkki taitavista ja kokeneista improajista. Laulutekniikoita oli muutamia, esimerkiksi musikaali loppulauluineen ja räppi, johon valittiin yleisöstä henkilö keskeyttämään kohtaus aina, kun oli räpin paikka. Tämä kohtaus oli hulvaton, ja räppi sekä rikkoi tunnelmaa että johdatteli tarinankulkua yllättäviin käänteisiin.

Ideoita tapahtumapaikoiksi, henkilöhahmoiksi, repliikeiksi ja muiksi virikkeiksi kyseltiin yleisöltä, ja yleisö oli melko aktiivisesti mukana. Viimeiseen tekniikkaan, jossa oli tarinankerrontaa ja piirtämistä Kylli-tätihenkisesti, yleisöltä kyseltiin sanoja, ja nämä sanat sitten päätyivät tarinaan. Kuvittaja onnistui luomaan mahtavia pikakuvia, ja olipa iltasatukin hauska.

Kallio, sakset, paperi keikkailee Nupussa joka kuun ensimmäisenä perjantaina ja toki muuallakin –  esimerkiksi ravintola Prankkarissa lauantaina 15.11.2014.

FullSizeRender

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s