Hyppy nuortenkirjallisuuteen

”Mistä muusta voi kirjoittaa kuin rakkaudesta ja kuolemasta? Salaisuuksista jotka kätkemme niiden takia.” Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa, s. 67

 

Syksyllä lupasin itselleni lukea vihdoin enemmän nuortenkirjoja, kun olin löytänyt Seita Vuorelan Karikon ja ihmetellyt sitä ja nuortenkirjallisuutta ylipäätään. Yllättäen Karikko osui silmiini lempikirjakauppani aikuistenosastolla, ja koska sitä oli kehuttu, nappasin sen mukaani, ja ilokseni kirja oli myös erityisen kaunis. Luettuani sen voin sanoa, että myös erittäin hyvä.

Kun ryhdyin lukemaan nuortenkirjoja, luinkin vahingossa ensimmäisenä aikuistenkirjan, Marja Björkin Pojan (2013). Olin luokitellut Björkin Pojan nuortenkirjallisuudeksi, varmaan jo ennalta, koska se oli voittanut Nuori Aleksis -palkinnon, ja luettuanikin: päähenkilö on pääasiassa nuori, no, alussa lapsi ja lopussa aikuinen, ja tyyli kansikuvan ja kerronnankin osalta vievät ajatukset nuortenkirjallisuuteen. Minusta Poika voisi olla tyyppiesimerkki realistisesta ongelmakuvauksesta, joita nuortenkirjallisuutena olen lukenut useita. Björkin teos sopii hyvin nuorille, jotka ihmettelevät itseään, toisiaan ja maailmaa ympärillään, mutta tietenkään ei ole olennaista lokeroida sitä vain tietynlaisille lukijoille. Nuoret lukijat muuten kehuivat teosta minulle, ja moni ysiluokkalainen oli valmis suosittelemaan sitä muillekin (“mutta ei liian nuorille, esimerkiksi kasiluokkalaisille”).

Hämmentävää siis: Karikko aikuistenosastolta, Poika nuorten – luokittelu on hankalaa. Luokittelun tarpeellisuushan on sitten eri asia, sitä en nyt mieti. Eniten minua kiinnostaa se, mitä nuorille kirjoitetaan ja mitä nuoret lukevat tai voisivat lukea.

Karikko on siis nuortenkirja, mutta Seita Vuorela ei itse ajattele kirjoittavansa tietyn ikäisille ihmisille. Karikko sopisikin hyvin monenlaiselle lukijalle, ei kovin nuorelle kuitenkaan, vaikka päähenkilöt ovatkin vielä lapsia. Yläkoulussa en suosittelisi sitä kaikille, koska kerronta on haastavaa, mutta toki toivoisin, että nuoret lukijat olisivat valmiita haastamaan itsensä ja lukisivat tämän kirjan, jossa on tyylikkään vähäeleisesti fantasian piirteitä, taitavaa kerrontaa, intertekstuaalisuutta, vaihtelua tuova rakenne ja upea kuvitus – jota monessa nuortenkirjassa ei muuten ole. Tärkeäksi kirjan tekee myös aihe, nuoren ihmisen kuolema, ja se, miten tarinan henkilöt siihen suhtautuvat ja miten tätä aihetta käsitellään.

 

Karikon ohella toinen uudehko nuortenkirja, Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa (2011), osoittautui kerronnaltaan persoonalliseksi ja nuorelle haastavaksi, eikä tämäkään teos ole lainkaan perinteinen nuortenkirja. Itse pidin teoksen  paikoin jopa runollisesta kerronnasta, siitä, miten kerronta liikkuu ajassa, miten minäkertoja puhuttelee lukijaa, ihmettelee, poukkoilee, mutta nämä asiat suorastaan ärsyttivät muutamaa nuorta lukijaa. Tarina kertoo kahden nuoren tytön rakkaudesta, joka kuvataan päähenkilö Mariian kautta. Välillä kerronta katkeaa lukijan puhutteluun, ja välillä virkkeet eivät liity toisiinsa perinteiseen tapaan, vaan lukija joutuu fiktiivisen hahmon ajatusvirtaan. Teoksessa tärkeäksi teemaksi nousee rikkinäinen perhe: molempien tyttöjen perheet tai perheen historia ovat taustalla ja vaikuttavat tarinan kulkuun, ja siksi tähän pikkuiseen kirjaan kannattaa tarttua. Nuorta lukijaa pyrin rohkaisemaan: aina ei tarvitse ymmärtää kaikkea, mutta välillä kannattaa pysähtyä kummallisen äärelle.

Mietin joskus sitä, miten tulenkaan usein valinneeksi lukemistooni “tyttökirjoja”, ja vähemmälle jäävät vaikkapa nuorille pojille kirjoitetut seikkailu- tai jännityskertomukset. Ilkka Remeksen Aaro Korven edesottamuksista olen lukenut niin monta tiivistelmää ja pohdintaa, että kirjoihin tarttuminen on tullut vaikeaksi. Ehkäpä Musta kaista -sarjasta löytyisi jotain uutta. Terhi Rannelan uusin teos Läpi yön taitaa olla tätä tyttösarjaa, ainakin se sai minut muistelemaan vahvasti omia tyttöikiäni. Läpi yön -teosta suosittelen kaikille kirjoista ja kirjoittamisesta innostuneille tyttöhenkisille nuorille ja aikuisille, vaikka kyse onkin nuortenkirjasta. Palaan Läpi yön -ajatuksiini vielä ajan kanssa.

Terhi Rannelan novellikokoelma Yhden promillen juttuja (2012) kolahti kuitenkin hyvin sekä poikiin että tyttöihin – ja minuun. Luimme novelleja ysiluokkalaisten kanssa, ja sattumaa tai ei, aktiivisimmat keskustelijat taisivat olla poikia. Muutama tarttui kirjaan oma-aloitteisesti ja luki kerralla kaikki novellit, vaikka etenimme satunnaisessa järjestyksessä ja niin, että aikaa jäi tarinoiden pureskeluun, emmekä siis yhteisesti ehtineet kaikkia novelleja käsittelemäänkään. Kokoelman nimikin jo paljastaa, että novellit kertovat päihteidenkäytöstä, ja novelleista syntyikin keskustelua, koska aiheet osuivat joko nuorten elämiin tai tarinoihin, joita nuoret kuulevat muutenkin – eivät tosin varmaankaan näin napakassa paketissa, taiten muotoillussa novelleissa.

 

Siri Kolun PI – Pelko ihmisessä (2013) on muuten myös sellainen kirja, jota voisin suositella pojillekin. PI liittyy aiemmin lukemiini nuortenkirjallisuuden dystopiatarinoihin, mutta on todella erilainen kuin vaikkapa Nälkäpeli tai Outolintu, sillä lukiessa ajattelen, että näin olisi voinut olla, voisi olla lähitulevaisuudessa, täällä. Tapahtumat sijoittuvat siis melkolailla nykyaikaan, vaikka aikaa ei siis tarkemmin määritelläkään. Romaanin perusideasta luin jo vuonna 2011, kun Kolun Pelko ihmisissä -novelli julkaistiin Helsingin Sanomissa lukukampanjan yhteydessä. Tuolloin jo kiinnostuin: herkullinen teema on jo pelkästään sairauden uhka, pelko, mutta romaanissa kehitellään myös ”sairastumisista” seuranneita ennakkoluuloja ja ihmisen epäluuloisuutta ylipäätään. Lukulistallani tällä hetkellä: IP – Ihmisen puolella. PI:tä lukiessani muuten mietin, että tarinasta syntyisi myös herkullista nuortenteatteria, ja varmaan lähiaikoina joku tarttuu tähän.

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa, Karisto 2011. Teos voitti Finlandia Junior -palkinnon 2011.

Marja Björk: Poika, Like 2013.

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja, Otava 2012.

Siri Kolu: PI – Pelko ihmisessä, Otava 2013.

Mainokset

Lukuhaaste ohjaa uusiin lukusuuntiin

Helmet-kirjastojen Kirjan vuoden lukuhaaste on innostava! Listoista tullee hyvinkin erilaisia, ja lukijana saan aika paljon vaikuttaa siihen, mistä aiheista luen. Muiden haasteeseen osallistuvien  lukuvinkkejä voi hakea vaikkapa haasteen FB-ryhmästä. Ja aina voi kysyä kirjaston henkilökunnalta, kiitos heille kaikille! Kiitollinen olen myös Kirjasammon kirjahyllyistä muistuttamisesta – näistä listoista löytyy paljon sellaista, mitä on pitänyt, siis mitä olen halunnut pitkään jo lukea.

Tiedän jo nyt, etten ehdi lukemaan 50 kirjaa vuodessa. En siis aio pakkosuorittaa haastetta vuodessa, mutta ehkä jonain päivänä saan esitellä valmiin listan. Päivitän tähän postaukseen lukemiani, tulee siis pidettyä lukulistaakin tässä samalla.

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste (Helmet-kirjastot)

    1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin. Anni Kytömäki: Kultarinta (2014) (Aloitettu jo vuoden 2014 puolella)
    2. Kirja, josta on tehty elokuva (kts. Kirjoista elokuviksi -kirjahylly Kirjasammossa). Cormac McCarthy: Kaikki kauniit hevoset
    3. Vuonna 2015 julkaistu kirja (kts. vuonna 2015 julkaistut kirjat Helmet-haussa).Petri Tamminen: Meriromaani
    4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin. Aleksi Delikouras: Nörtti. New game (2012).
    5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä. Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki.
    6. Kirja, jonka nimi on yksi sana. Antti Holma: Järjestäjä.
    7. Novellikokoelma (kts. Ohuet klassikot 3/3: Novelleja ja kertomuksia sekä Novelleja naistenviikolle -kirjahylly Kirjasammossa). Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua.
    8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle (kts. Berliini – rakkaani EuroopassaKirjamatka Prahaan sekä Lukumaratonille Intiaan?). Salla Simukka: Valkea kuin lumi.
    9. Tietokirja. Kirsi Kunnas – Sateessa ja tuulessa (no ennemminkin elämäkerta, mutta onpa teoksessa paljon tietoakin!)
    10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja (kts. SHK: 10 esikoisromaania, jotka pitää lukea -kirjahylly Kirjasammossa)
    11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut. Elina Hirvonen: Kun aika loppuu.
    12. Kirja, jota ystäväsi on suositellut sinulle
    13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon (kts.Palkintosarjat-sivu ja Finlandia-palkitut-kirjahylly Kirjasammossa). Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät.
    14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja. Karl Ove Knausgård: Taisteluni,  viides kirja
    15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut pitkään
    16. Kirja, jota äitisi rakastaa. Kerttu-Kaarina Suosalmi: Venematka
    17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta. Riina Katajavuori: Wenla Männistö
    18. Yli 100 vuotta vanha kirja. Teuvo Pakkala: Elsa
    19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä (kts. HLBTI-kirjallisuutta-kirjahylly Kirjasammossa) Henni Kitti: Elävän näköiset
    20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella. Juuli Niemi: Tuhat tytärtä
    21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 3
    22. Muistelmateos tai elämäkerta. Helena Lehtimäki: Minä Helinä Rautavaara
    23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä (kts. Ohuiden kirjojen maraton sekä Ohuet klassikot osa 1/3: Kotimaista2/3: Kansainvälistä ja 3/3: Novelleja ja kertomuksia).  Marjane Satrapi: Persepolis 2.
    24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä. Jari Järvelä: Tyttö ja rotta. (Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa aina vaan haluan käydä: Berliinissä)
    25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
    26. Kirjatrilogia. Salla Simukka: Lumikki Andersson -trilogia.
    27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja (kts. Nuortenkirja kelpaa aikuisellekin sekä 50 nuortenromaania, 5 eri teemaa -artikkeli KirjasammossaSiri Kolu: PI – Pelko ihmisessä
    28. Kirja, jonka nimessä on väri Salla Simukka: Punainen kuin veri
    29. Kirja, jossa on taikuutta. Maria Turtschaninof: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita.
    30. Sarjakuva-albumi tai -romaani (kts. Sarjakuvamaraton) Marjane Satrapi: Persepolis.
    31. Elämäntaito- tai self-help-kirja. Sirkka Santapukki: Vapausvoima.
    32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi. Heidi Köngäs: Hertta (joka ainakin osin sijoittuu Helsinkiin)
    33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta. Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu
    34. Kirja, jonka nimessä on numero. Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi
    35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla. Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava voima.
    36. Runokirja (kts. Tienviittoja 2000-luvun runouteen). Antti Holma: Kauheimmat runot.
    37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa (kts. Kiellettyjen kirjojen lukumaraton)
    38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken. Monika Fagerholm: Diiva.
    39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi. Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli.
    40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja (kts. ScifimaratonScifin pimeä puoli sekäTieteiskirjallisuus-genre Kirjasammossa) Johanna Sinisalo: Auringon ydin
    41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin. Eeva Kilpi. Kuolinsiivous.
    42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua
    43. Kirja, jossa on yli 500 sivua. Margaret Atwood: Uusi maa.
    44. Klassinen rakkausromaani (kts. Intohimoinen Charlotte Brontë). Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta.
    45. Kirja, joka pelottaa sinua (kts. Kauhukirjallisuus-genre Kirjasammossa). Peter Hoeg: Susanin vaikutus.
    46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit (kts. Saamelaiset sekä Saamelainen kirjallisuus Suomessa -artikkeli Kirjasammossa). Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu.
    47. Hauska kirja (kts. Huumori-genre Kirjasammossa). David Walliams: Herra Lemu
    48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä. Andy Mulligan: Roskaa.
    49. Jännityskirja tai dekkari (kts. Murhamaraton sekä Jännityskirjallisuus-genre Kirjasammossa). Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa; Jari Järvelä: Tyttö ja pommi.
    50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

Rakkauslaulu metsälle

Anni Kytömäki: Kultarinta, 2014, Gummerus. 644 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kultarinta on erilainen tarina 1900-luvun alusta. Lukiessani Kultarintaa olen samalla kulkenut Täällä Pohjantähden alla äänikirjaa kuunnellen, mutta vaikka historialliset tapahtumat ovat molemmissa taustalla, Kultarinta on jotain aivan muuta kuin historiaa. Siinä on historian tapahtumien lisäksi kansanperinteen tarinoiden maaginen vivahdus, ja päähenkilö Erik kulkee mieluummin metsään ja pohjoiseen kuin asettelee ajatuksiaan yhteiskunnan mullistuksissa.

Vaikuttavinta tässä minua monella tavalla järisyttäneessä teoksessa on luonnonkuvaus, joka vie metsään Erikin ja myöhemmin Erikin tyttären, Mallan, mukana. Kuvaus on pikkutarkkaa ja informatiivista: kasveista, linnuista ja luonnonilmiöistä kerrotaan nimiä myöten, henkilöiden aistien kautta luonto tuntuu ja tuoksuu, soi ja elää. Juuri luontokuvauksen osalta upposin tarinaan, eläydyin vuodenaikoihin ja valoihin ja tietysti henkilöiden elämään. Lukiessani kaipasin metsään, tunsin suon tuoksun ja karhunsammalen juuriston kylmyyden. Kultarinta on kunnianosoitus luonnolle ja luontokuvaukselle, se liittyy muihin mutta on omanlaisensa. Vastaavista kuvauksista kuulisin mielelläni omina metsänkaipuun hetkinäni!

Kultarinnassa on erikoista tarkkailijoiden, hiljaisten, metsänkaipuisten näkökulma, jossa selät käännetään yhteiskunnallisille tapahtumille eikä käännytä yksilön sisimpään vaan metsän suuntaan.  Kun luonto on Erikille tärkeintä, ei perheen metsiä saisi hakata, kun niistä käydään kauppaa, ja vaikka tarinassa kuljetaan vuoden 1918 läpi, soditaan sisällissota päähenkilön siitä kuulematta. Vuoropuhelua ei ole juurikaan, henkilöiden välisissä suhteissa ei valotu kaikkien osapuolten näkökulma, vaikka yksin päähenkilöt eivät tietenkään ole koko aikaa. Yhdessä kulkevat isä ja tytär metsässä, tärkeitä ovat taloudenhoitaja Hanna, Mallan äiti ja Erikin rakastettu Lidia, myöhemmin myös Elsi, rakastettu, jolla on linnun nimi.

Yhteensattumat, risteävät reitit henkilöiden elämissä, tuntuvat epätodellisilta, ja juuri siksi ne sopivat tämän teoksen luomaan hivenen mystiseen maailmaan. Malla löytää isänsä nuoruudessa hylkäämän pyörän karttoineen erämaasta, ja tämä pelastaa hänen matkansa isän luo. Karhu tietää, keneen luottaa ja mihin suunnata, luonnontiede antaa johtolangan isän olinpaikasta, rakkauskirje säilyy vuosia ja vapauttaa epäilyksistä.

Olen vaikuttunut, enemmästä kuin osaan nyt kirjoittaa. Ja silti vielä sananen kielestä: kuvaus kiehtoo, ja ja paikoin runollinen kieli tekee kuvauksesta elävää, erikoistakin välillä, pakottaa pysähtymään ja maistelemaan sanoja:

”Selän takaa kuuluu punarinnan hento säe. Pian äänten tuikkuja syntyy lisää. Olen kuullut ne kaikki ennenkin. Painan kädet silmille ja koetan muistaa lintujen nimet, mutta sitten päätän, ettei se ole tärkeää juuri nyt. Äänet muistaa kauemmin kuin sanat. Metsä lipuu lauluina liki.” s. 481.

Kirjan vuosi on lukijan vuosi

Vuosi 2015 on kirjan vuosi. Kirjan vuosi -sivustolla on listattu kirjatapahtumia, ja kirjafanille onkin tarjolla monenlaista ohjelmaa. Tarkoitus on tietenkin tuoda näkyvyyttä kirjoille ja lukuharrastukselle ja ennen kaikkea innostaa lukemaan.

 

Omaan kirjavuoteeni liittyy lupaus aktivoitua kirjoista kirjoittajana ja keskustelijana. Sain loppuvuodesta kutsun lukupiiriin, ja olenkin haaveillut lukupiiristä mutten ole tehnyt mitään asian eteen. Joskus asiat vain tapahtuvat, ja hyvä niin. Ensimmäinen kokoontuminen on jo tammikuun lopulla, ja lukupiiristä kerron myöhemmin lisää.

 

Kirjallisuustapahtumiin toivon myös löytäväni aikaa. Esimerkiksi Helsingin yliopistolla keskustellaan kirjallisuuden suhteesta yhteiskuntaan. Luennot videoidaan, joten niitä päässee seuraamaan myös myöhemmin, jos en uuden tanssiharrastukseni vuoksi malta paikalle.

Viime vuonna osallistuin marraskuun lukuhaasteeseen ja nuortenkirjahaasteeseen, ja marraskuussa todellakin sain raivattua aikaa lukemiselle. Nuortenkirjahaaste puolestaan innosti tarttumaan uuteen kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen, jota haluaisin lukea enemmän (ja josta aion kirjoittaa lähipäivinä). Haasteisiin taidan siis tarttua tänäkin vuonna, koska on mukava kuvitella lukevansa yhdessä muiden kanssa.

Helmet-kirjastot haastavat mukaan kirjan vuoteen ja innostavat lukemaan uutta. Valitsemalla luettavaa 50 kohdan vinkkilistasta voi löytää sellaisia kirjoja, joihin muuten ei tulisi tartuttua. Olenkin jo luvannut itselleni, että luen tänä vuonna tietokirjallisuutta, joka ei liity omaan alaan (kohta 9: tietokirja) ja tartun johonkin lukematta jääneeseen vanhaan klassikkoon (kohta 18: yli sata vuotta vanha kirja). Kohdassa 32 kehotetaan lukemaan kirja, jonka tapahtumat liittyvät kotikaupunkiini. Tähän voisin valita vaikkapa Jyväskylään (vanha kotikaupunkini) sijoittuvan Kuhala-dekkarin. Markku Ropposen dekkarit toki sopisivat myös kohtaan 12: kirja, jota ystäväni on suositellut minulle.

Hastetta riittää myös joululahjakirjoissa. Itselleni löysin kirpparilta lukematta jääneen Hotakaisen ja Terhi Rannelan Amsterdam, Anne F. ja minä -nuortenkirjan (tämän taisimme saada myös koululle joululahjaksi, kiitos siitä!). Paketeista löytyivät Kirsi Kunnaksen elämäkerta, Finlandia-voittaja ja Sirpa Kähkösen Graniittimies. Kirjasto muisti minua juuri ennen joulua: aikoja sitten varaamani Kultarinta on saapunut, ja se onkin ollut joululomalukemisena.

IMG_7063

Harmaata, mustaa ja pimeää

Ruta Sepetys: Harmaata valoa, 2011.

Vaikka olen lukenut keskitysleireistä, sotavangeista, sodasta, nähnyt kuvia, katsonut dokumentteja, olen taitava unohtamaan. Ehkä suojelen itseäni: häivytän kauheimmat mielestäni, muistan selviytymiset. Välillä on kuitenkin palattava synkkiin tarinoihin, vierailtava museoissa, joihin on koottu sortoa ja kärsimystä tai luettava tarina, tosi tai ei.

Ruta Sepetyksen Harmaata valoa on kuvaus liettualaisesta Linasta, joka kuljetetaan perheineen Siperiaan toisen maailmansodan aikana vuonna 1941. Linan ja hänen veljensä isä Kostas viedään eri paikkaan, eivätkä lapset ja isä enää kohtaa. Alusta saakka tietysti lukijana tiedän, että hyvin ei käy. Jo kuvaus kuljetuksista on puistattavaa luettavaa, mutta päähenkilön perhe löytää keinoja selvitä. Pienten toivon pilkahdusten avulla pystyn lukemaan, kestämään kauheuksien kuvat. Eikä tässä teoksessa edes keskitytä pikkutarkkaan kuvaukseen: paljon jää lukijan kuviteltavaksi, ja jatkuvasti on mietittävä, miten noista ajoista ja tilanteista on kertakaikkiaan selvitty. Kylmyydestä, nälästä, kivusta, sairaudesta, surusta, julmuudesta, epäinhimillisyyden kohtaamisesta. Marraskuun pakkanen ja kaupunkiseudun pimeys, mustuus ja synkkyys jäävät kauaksi kamaluuskisassa.

On hyväkin asia, että kuvaus ei ole niin tarkkaa tai keskity kauheuksien kuvailuun, koska lukeminen on omien tietojen ja mielikuvituksen varassakin ahdistavaa. On tärkeää kertoa tämäkin tarina, eikä lukeminen saa tyssätä liikaan raakuuteen – itse en pysty lukemaan aivan mitä tahansa. Harmaata valoa oli myös sotakirjalistalla kasiluokkalaisilleni, ja muutama taitava lukija tähän tarttuikin. He kokivat toki teoksen synkkänä, vaikka näki joku muukin minun lisäkseni hitusen toivoa Linan tarinassa. Ehkä riittääkin toivon häivähdys, ja se, taide tai piirtäminen sekä elämänhalu kannattelevat päähenkilöä.

”Taivaanrantaan harmaan sävyjen sekaan ilmestyi pienenpieni kullanhäivähdys.” (s. 343)

FullSizeRender