Rakkauslaulu metsälle

Anni Kytömäki: Kultarinta, 2014, Gummerus. 644 sivua. Lainattu kirjastosta.

Kultarinta on erilainen tarina 1900-luvun alusta. Lukiessani Kultarintaa olen samalla kulkenut Täällä Pohjantähden alla äänikirjaa kuunnellen, mutta vaikka historialliset tapahtumat ovat molemmissa taustalla, Kultarinta on jotain aivan muuta kuin historiaa. Siinä on historian tapahtumien lisäksi kansanperinteen tarinoiden maaginen vivahdus, ja päähenkilö Erik kulkee mieluummin metsään ja pohjoiseen kuin asettelee ajatuksiaan yhteiskunnan mullistuksissa.

Vaikuttavinta tässä minua monella tavalla järisyttäneessä teoksessa on luonnonkuvaus, joka vie metsään Erikin ja myöhemmin Erikin tyttären, Mallan, mukana. Kuvaus on pikkutarkkaa ja informatiivista: kasveista, linnuista ja luonnonilmiöistä kerrotaan nimiä myöten, henkilöiden aistien kautta luonto tuntuu ja tuoksuu, soi ja elää. Juuri luontokuvauksen osalta upposin tarinaan, eläydyin vuodenaikoihin ja valoihin ja tietysti henkilöiden elämään. Lukiessani kaipasin metsään, tunsin suon tuoksun ja karhunsammalen juuriston kylmyyden. Kultarinta on kunnianosoitus luonnolle ja luontokuvaukselle, se liittyy muihin mutta on omanlaisensa. Vastaavista kuvauksista kuulisin mielelläni omina metsänkaipuun hetkinäni!

Kultarinnassa on erikoista tarkkailijoiden, hiljaisten, metsänkaipuisten näkökulma, jossa selät käännetään yhteiskunnallisille tapahtumille eikä käännytä yksilön sisimpään vaan metsän suuntaan.  Kun luonto on Erikille tärkeintä, ei perheen metsiä saisi hakata, kun niistä käydään kauppaa, ja vaikka tarinassa kuljetaan vuoden 1918 läpi, soditaan sisällissota päähenkilön siitä kuulematta. Vuoropuhelua ei ole juurikaan, henkilöiden välisissä suhteissa ei valotu kaikkien osapuolten näkökulma, vaikka yksin päähenkilöt eivät tietenkään ole koko aikaa. Yhdessä kulkevat isä ja tytär metsässä, tärkeitä ovat taloudenhoitaja Hanna, Mallan äiti ja Erikin rakastettu Lidia, myöhemmin myös Elsi, rakastettu, jolla on linnun nimi.

Yhteensattumat, risteävät reitit henkilöiden elämissä, tuntuvat epätodellisilta, ja juuri siksi ne sopivat tämän teoksen luomaan hivenen mystiseen maailmaan. Malla löytää isänsä nuoruudessa hylkäämän pyörän karttoineen erämaasta, ja tämä pelastaa hänen matkansa isän luo. Karhu tietää, keneen luottaa ja mihin suunnata, luonnontiede antaa johtolangan isän olinpaikasta, rakkauskirje säilyy vuosia ja vapauttaa epäilyksistä.

Olen vaikuttunut, enemmästä kuin osaan nyt kirjoittaa. Ja silti vielä sananen kielestä: kuvaus kiehtoo, ja ja paikoin runollinen kieli tekee kuvauksesta elävää, erikoistakin välillä, pakottaa pysähtymään ja maistelemaan sanoja:

”Selän takaa kuuluu punarinnan hento säe. Pian äänten tuikkuja syntyy lisää. Olen kuullut ne kaikki ennenkin. Painan kädet silmille ja koetan muistaa lintujen nimet, mutta sitten päätän, ettei se ole tärkeää juuri nyt. Äänet muistaa kauemmin kuin sanat. Metsä lipuu lauluina liki.” s. 481.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Rakkauslaulu metsälle

  1. Paluuviite: Kirjojen vuosi 2015 | Kaikkia värejä

  2. Paluuviite: Lukuhaaste ohjaa uusiin lukusuuntiin | Kaikkia värejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s