Irti odotuksista

Laura Honkasalo: Perillä kello kuusi. Otava 2015. Luin e-kirjana, kiitos taas Helmet-kirjastolle.

Perillä kello kuusi -romaani kertoo tarinan kolmesta erilaisesta naisesta. Vuoteen 1996 sijoittuvissa tapahtumissa pääosassa on Piitu, joka on mukana nuorena tyttönä Aunesta ja Vuokosta kertovissa luvuissa. Tällöin ollaan vuodessa 1966, ja 60-lukua Perillä kello kuusi pääasiassa kuvaakin. Alkupuolella mietin, mikä funktio tällä kahden eri ajan välillä liikkumisella on, mutta Vuokon ja Aunen tarinoiden edetessä ajattelin, miten välähdykset 1990-luvulle osoittavat, kuinka vähän tytär tiesi tai osasi eläytyä äitinsä Vuokon tilanteeseen ja toisaalta miten Täti, Aune, oli todellakin tehnyt elämänmuutoksen (ja sai elää onnellisena pitkään). Piitun elämän taisteluista ei kerrota, josko niitä olikaan samassa mittakaavassa kuin Aunen tai Vuokon elämässä, kun avioeroonkin viitataan skandaalina. Piitu edustaa 60-luvun kuvauksissa nuorta naista, joka ihmettelee tiukkoja sääntöjä, joita esimerkiksi Aune on tottunut noudattamaan.

Perillä kello kuusi ei ole pelkästään ajankuva naiselle ahtaasta 1960-luvusta vaan laajemmin kuvaus siitä, miten ihmisen on hyvä rimpuilla irti muiden odotuksista: kellua Atlantissa niin kuin Aune tai lentää vapaana edes mielikuvissaan kuten ihastunut Vuokko. Se on myös kertomus ystävyydestä, siitä miten muiden odotuksia vastaan kapinoiva ja ikänsä toisten toiveita toteuttanut kohtaavat.

Ajankuvaus on kuitenkin yksi teoksen hienouksista, varsinkin minua viehätti pienistä yksityiskohdista rakentunut miljöö, joka mielikuvissani näyttää joiltain osin siltä, millaisena Madmen-sarja puvustuksineen ja esineistöineen tuon ajan esittää, olkoonkin että tapahtumapaikka on tyystin eri. Samat virtaukset kulkeutuivat tuolloin Suomeenkin, vaikkakin ehkä hieman jälkijunassa, kun tiedonvälitys kuitenkin jo toimi. Perillä kello kuusi -teoksessa luetaan ahkerasti lehtiä, ja myös keskusteluissa viitataan niin Vietnamin sotaan kuin muotivillityksiin. Kuva 1960-luvun kaupunki-Suomesta rakentuu uuden arkkitehtuurin jyrätessä Helsingin keskustaa ja espoolaisten puutarhakaupunginosien noustessa, 60-luku näkyy henkilöiden tyylissä ja tavaroissa, jatkuvassa tupakoinnissa ja jopa kielessä. Kiitos vaan puhekielen kehitykselle, että sellaiset sanat kuin fantsu ja lollot ovat jääneet menneisyyteen – en jaksanut selailla taaksepäin, mutta ehkä turhan monta kertaa juuri nämä sanat hypähtivät silmille, vaikka erinomaisena pidän sitä, että aika näkyy kielessäkin. Ja hipat-sanasta toki pidän.

Alku teoksessa tuntui jähmeältä, ehkä minusta tuntui vaikealta upota menneeseen aikakauteen, kun henkilötkin olivat vielä toisilleen etäisiä ja itselleenkin vieraita. Viehätyinkin lopulta siitä jännitteestä, miten Vuokko ja Aune tahoillaan ryhtyivät kyseenalaistamaan kumpainenkin omaa elämäntapaansa ja olivat valmiita muutokseen. Kerrontaratkaisu, jossa tosiaan liikutaan kahdella eri aikatasolla ja lisäksi näkökulma on vuoroin Vuokon ja Aunen, on toimiva. On vaikea nimetä suosikkihenkilöä, kun tarinan kolme naista ovat kukin omalla tavallaan mielenkiintoisia. Vuokko ja Aune kuitenkin muuttuvat, ja tämä muutoksen ja vapauden kuvaus pitää lopulta otteessaan. Piitun revittely nuorena jääkin aikuisten naisten elämänmuutosten varjoon.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Irti odotuksista

  1. Paluuviite: Kirjojen yö, Sysmä | Kaikkia värejä

  2. Paluuviite: Lukuhaaste ohjaa uusiin lukusuuntiin | Kaikkia värejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s