Rakkautta ja teatteria

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta, Otava 2015. Suomentanut Marianna Kurtto. Luin e-kirjana.

Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta -romaani houkutteli minua monesta syystä. Tietysti rakkaus – teoksen nimessä siis. Sitten Lontoo, minulle vieläkin kokematon mysteeri, jonne aion vielä päästä ja johon teos minut nyt kuljetti. Ennen kaikkea kuitenkin teatteri.

Ehkä rakkaus oli totta -romaani kertoo teatteri-ihmisistä. Päähenkilö Luke kehittyy käsikirjoittajaksi, Paul on tuottaja ja Leigh näyttämömestari. Yksi keskeisistä henkilöistä, Nina, on näyttelijä, näyttelijän tytär ja teatterituottajan vaimo. Teatterimaailma onkin tarinan miljöö, jossa koetaan, kohdataan, solmitaan ja sotketaan suhteita, juonitaan ja muserrutaan. Teatteri on myös se, joka saa osakseen eniten rakkautta. Vaikka odotin teokselta nimen perusteella rakkaustarinaa, rakkauden sijaan esille nousi intohimo (eikä pelkästään teatteria vaan myös henkilöitä kohtaan). Toki lukija saa vihjeitä mahdollisista rakastumisista ja yhteentörmäyksistä, mutta esimerkiksi yksi henkilöistä ajautuu kylmään edustusavioliittoon, toisten välillä on koko ajan jotain, mutta mitään ei tapahdu. Tietysti ystävien välinen rakkaus on keskeinen teema Ehkä rakkaus oli totta -teoksessa, joten rakkauksista ei tarinaan uppoava lukija jää paitsi.

Paulin intohimo teatteria kohtaan korostuu, kun hänen perheestään ja isän odotuksista kerrotaan hieman. Leighin äiti vilahtaa kuvioissa ja puheissa, mutta Leighin helpotukseksi hyvin lyhyen hetken. Luken taustaa avataan enemmän, tarinahan pyörähtää käyntiin (lyhyen nykyhetken kuvan jälkeen) Luken lapsuudesta ja pienestä Sestonista, ennen kuin hän ja muut tarinan henkilöt kohtaavat Lontoossa vuonna 1970-luvun alussa. Ja henkilöhahmojen perheet ovat poissa, kun nämä kolme ystävystä ikään kuin perustavat oman yksikkönsä. Kunnes tunne – rakkaus, intohimo? – sekoittaa pakan. Nina on toinen päähenkilöistä, ja Luken ja Ninan tiet risteävät useaan otteeseen, ennen kuin he lopulta tapaavat ja jäävät toisiinsa koukkuun. Nämä sattumalta tapahtuvat kohtaamiset, ei siis pelkästään Luken ja Ninan välillä, kietovat tarinan henkilöt tiiviimmin yhdeksi rakkausromaanin henkilöjoukoksi, vaikka tietysti tiiviissä teatteripiireissä liikkuvat henkilöt törmäisivät muutenkin. Sattumat tuovat romaaniin ihanan kevyttä romantiikkaa, olkoonkin, että ne ovat osoittelevia. Tästä saan kuitenkin tekosyyn liittää teoksen Helmet-kirjastojen lukuhaasteen kohtaan ”Lue klassinen rakkausromaani”, vaikka tosiaankaan tarinassa ei ole kyse pelkästään rakkauden tavoittelusta.

Teatterityöläisen elämä ei näyttäydy teoksessa kovinkaan hohdokkaana. Surullisen Ninan taustalla kummittelee teatterimaailman kilpailun tai omien unelmien epärealistisuuden katkeroittama äiti, joka haluaa nähdä tyttärensä täyttämässä hänen menettämäänsä paikkaa estradeilla mutta joka näkee etenemisen olevan mahdollista vain oikeiden petien kautta. Nuoret Luke, Paul ja Leigh ovat mukana luomassa omaa teatteriaan, Graftia, ja tekevät töitä epävarmoissa oloissa, tasapainoillen ailahtelevien ohjaajien ja käsikirjoittajien toiveiden mukaan ja pääosin ilman palkkaa.  Ninan pidempään kestävä kiinnitys Säilö-näytelmään ei sekään ole pelkästään  auvoista, eikä sekään, kun pariskunnan Leigh ja Paul työvuorot osuvat limittäin niin, ettei yhteistä aikaa työn ulkopuolella ole (eikä siis töissäkään yhteisen Graft-teatterin jälkeen).

Ehkä rakkaus oli totta kertoo myös tarinan lahjakkuudesta. Kun Luken käsikirjoittajan taidot tulevat esille, saa tarina uuden käänteen, ja nuoren lupauksen kuvaus sekoiluineen (rakkaus!) on raastavaa. Luken hahmo ei todellakaan ole rakastettava: hän on epävarma, tunteittensa viemä, tahditon – ja onneton. Kirjoittamisesta tai sen seurauksista on kuitenkin mielenkiintoista lukea: Luken näytelmät Paperinpaloja ja Harhautus saavat hehkutusta, ne tekisi mieli tietysti lukea, ja tietystikin ne ovat fiktiota ja ihania aukkoja muuten melko tarkassa kerronnassa. Luke on käsikirjoitustensa suhteen epävarma, hän muokkaa niitä, ei päästäisi käsistään, ja tämä on pääasiassa kaikki, mitä romaanin lukija saa tietää niitä ylistävien ystävien ja kiittävien kritiikkien lisäksi.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Rakkautta ja teatteria

  1. Minuakin jäi kovasti kiinnostamaan, millaisia Luken näytelmät lopulta olivat. Tuskin häntä hehkutettiin ja nostatettiin syyttä. Näin mielessäni rauhallisia mutta intensiivisiä keskustelunäytelmiä, joissa on vain yhdet lavasteet… ehkä. 😉

    Tämä kirja oli mukava yllätys, odotukseni ylittyivät, sillä ajattelin alkuun, etten varmaan ihan tähän hurahda. Toisin kävi.

    Tykkää

  2. Kiva, että kävit blogissani kommentoimassa, niin löysin tänne.

    Tämä oli hyvä lukukokemus, vaikkakin painavista teemoistaan huolimatta viihteellisempi kuin ennakkoon odotin. Osin romaani onkin jo unohtunut, mutta muistan kiintyneeni tämän henkilöhahmoihin ja ihailleeni Lontoo-kuvausta ja 1960- ja 70-lukujen ajankuvaa.

    Tykkää

    • Kiva kun kävitte, Lumiomena ja Suketus!
      Ehkä rakkaus on totta -romaanista onkin tykätty paljon, oon nyt itsekin sitä monelle suositellut ja lukisin mielelläni lisää Sadie Jonesilta, mutta tämä taitaa olla ainoa käännetty.

      Tykkää

  3. Paluuviite: Lukuhaaste ohjaa uusiin lukusuuntiin | Kaikkia värejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s