Päivi Alasalmi: Pajulinnun huuto. Gummerus, 2015.
Rakastuin Lappiin luettuani Joenjoen laulun, ja Soruian tarina jäi kaihertamaan. Onneni oli siis saada tarinalle jatkoa, vaikka Soruian, nuoren saamelaisnaisen, tarina muuttuikin yhä synkemmäksi. Kristinusko levittäytyy yhä pohjoisemmaksi, ja valloittajat tuovat mukanaan ahneuden, epäluuloa ja väkivaltaa…
Soruian hahmo on kiehtova. Soruia kantaa taakkanaan nuoruuden virhettään – rakastumistaan pirkkalaiseen – ja selviytyäkseen painolastin alla hänen on oltava vahva. Ja Soruia on: vahvuutta kuvataan suorasukaisten päätösten ja yllättävien toimien kautta. Rakkaus ja luottamus luontoon sekä läheisiin on sekin vahvaa, mikä näkyy päähenkilön suhtautumisessa ennen kaikkea lapseensa ja perheeseensä ja luontojumaluuksiin.
Luonto on edelleen kerronnassa koko ajan läsnä, ja vanha luonnonusko tulee esille entistä vahvempana, kun saamelaiskylään pirkkalaisten mukana saapuu kristinusko melko luotaantyöntävässä hahmossa: kirkonmies Tuomas osoittautuu puheissaan ja teoissaan raakalaismaiseksi. Tuomas tuhoaa Soruian kylän sukupolvia vanhan seidan ja Soruian isän rummun sekä pahoinpitelee kylän naisia. Alasalmi tavoittaa kertomuksellaan jotain siitä surusta ja kauhun tunteesta, kun pyhä ja rakastettu tuhotaan, ja kuvaus toimii esimerkkinä siitä, miten alkuperäiskulttuureja on pyritty tukahduttamaan väkivalloin. Joenjoen laulun 1800-luvulle sijoittuvassa osiossa kuvauksessa vanhasta uskosta oli enää kaikuja, mutta Pajulinnun huudossa usko luonnonjumaluuksiin, Sarakkaan ja Äijihiin, elää vahvana. Säilyttääkseen itsensä, selvitäkseen nälkäkuolemalta ja pysyäkseen jumalien suojeluksessa, on saamelaisyhteisön siirryttävä yhä syvemmälle erämaahan, jotta valloittaja ei Hiesuksineen uhkaisi hiuksenhienojen lankojen varassa tasapainottelevaa elämänmuotoa. Tasapaino järkkyy, pajulintu huutaa, mutta Joenjoki laulaa. Tarina jatkuu, toivoo ainakin tämä lukija.
Pajulinnun huuto -romaania lukiessani kaipuu Lappiin kasvoi, ja lisäksi kasvoi uteliaisuus: miten vähän tiedänkään vanhoista suomalaisista tai varsinkaan saamelaisista uskomuksista. Kumpikin kiinnostaa, jälkimmäinen enemmän, ja lisäksi haluaisin tietää enemmän saamelaisuudesta ylipäätään. Aionkin osallistua Eniten minua kiinnostaa tie -blogin lukuhaasteeseen Kansojen juurilla, kun se niin sopivasti alkoi juuri. Haastepostauksesta löytyy paljon lukuvinkkejä ja lukuaikaa on aina elokuuhun 2016, joten ei haittaa, vaikken tätä Pajulinnun huutoa saakaan lasketuksi haasteeseen.
Minäkin olen Suketuksen haasteessa mukana, ja olen mietiskellut mitä siihen lukisin. Tämä kuulostaa kiinnostavalta, ja luontoyhteyden kuvaus kiehtoo. Kiitos vinkistä!
TykkääTykkää
Kiitos kommentistasi! Suosittelen kyllä näitä molempia, tai Joenjoen laulu on toki erilainen, kun siinä on kolme eri päähenkilöä (ja aikatasoa), ja tässä Pajulinnun huudossa luonto ja vanha uskonto tulee enemmän esille.
TykkääTykkää