Merkittyjen kaupunki

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki. Teos, 2015.

Marraskuun mustuudessa minä uppoan tähän pimeyden maailmaan, jota loistelevähiukkaset valaisevat. Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki -teoksen fantasiamaailma elää omaa vuodenkiertoaan ja mukautuu ympärillä vellovaan mereen. Tunnelma on tihkusateisen hämärä: meri ympärillä kylmä ja saastunut, ihmisiä vaivaa epäluulo ja joitakuita selittämättömän taudin oireet. Ilmagondolit risteilevät kaupungissa, jossa ihmiset on luokiteltu ja sidottu Taloihin, pakonomaisiin rutiineihin, joista poikkeaminen ei käy. Niin kuin Itärannan esikoisessa, Teemestarin kirjassa, on tämänkin tarinan taustalla jotain synkkää, mistä lukija voi vain heitellä arvauksiaan. Jotain paljastetaankin, mutta en rohkene kertoa paljoakaan  – tarinan imu kun perustuu paljolti siihen, miten maailma piirtyy pikkuhiljaa, ja varjoista paljastuu määrittelemättömyys ja hämmennys.

Kaupunki on kiveä, lasia, seittejä ja meripihkaa. Se rakentuu kerroksiin ja avoimiin ja suljettuihin, kuitenkin tarkkaan valvottuihin alueisiin. Ja ihmisen unta valvotaan. Uni on vaara: Unennäkijöille, koska he ovat Tahrattuja, valtaa pitäville, Neuvostolle, koska Unennäkijät saattavat nähdä liikaa. Tietokin kun on vaarallista; kuka tahansa ei saa osata lukea, ja historia on salaisuus.

Itärannan luoma maailma on kiehtova, ja teos herättelee ajatuksia vallasta ja vallankäytöstä (taas), rohkeudesta, rakkaudesta, unelmien tärkeydestä, ympäristömme tilasta ja tulevaisuudesta. Jään lillumaan kylmään veteen, uneen, sanoihin. Enkä uskalla kertoa enempää.

Teoksen luettuani tuijottelin Maximin kattoa, jossa valot velloivat kuin tulvien runtelemassa Kudottujen kujien kaupungissa. Tämä tarina jäi mieleen kiemurtelemaan, enkä malttaisi päästää irti.

Advertisement