Muistikuvia kesäisellä järvellä

Kerttu-Kaarina Suosalmi: Venematka. Otava, 1974.

image

Kerttu-Kaarina Suosalmen (1921-2001) tuotantoon ei useinkaan ainakaan blogimaailmassa törmää, vaikka aikanaan hän on ollut sekä tuottelias että arvostettu kirjailija. Omassa hyllyssäni on useampi Suosalmen teos aikuisuutensa kirjailijan kanssa samoilla kulmilla asuneen mummini jäljiltä. Päijät-Hämettä ja Lahden seutua Suosalmi kuvaakin paljon, ja niin on myös viimeksi lukemassani Venematkassa. En ehtinyt mummini kanssa koskaan keskustelemaan Suosalmen teoksista, mutta äitini, osittain elämänsä samoissa maisemissa eläneenä, valitsi lukuhaasteeni kohtaan ”Kirja, jota äitisi rakastaa” Suosalmen Venematkan.

 

Suosalmen tuotantoa olen lukenut viimeksi parikymppisenä. Muistan ihmetelleeni ja ihastelleeni ihmiskuvausta ja henkilöhahmoja, jotka pyristelevät maailmassa, elämässään. Vaikutuksen teki taannoin Hyvin toimeen tulevat ihmiset, josta mieleen jäi hassu, mutta henkilöitä ja aikaa kuvaava yksityiskohta: perhe hautaa tontilleen salaa tyhjentämiensä viivipullojen sirpaleet, kun vaimo pelkää naapureiden paheksuvia ajatuksia.
Venematkassakin henkilöhahmot ovat hauraita ihmisiä, jotka eivät eri syistä osaa nauttia elämänsä nykyhetkestä – paitsi päähenkilö Antti, joka unelmaansa toteuttaessaan on kuitenkin kovin surumielinen hahmo. Venematkan sivuhenkilöt ovat epävarmuuttaan tai mitä lie kykenemättömiä arvostamaan toisiaan tai hyväksymään elämänsä ja kanssakulkijansa. Päähenkilö Antti on nuorena repinyt itsensä irti ahdistavasta äitisuhteestaan (ja suvustaankin), mutta päätynyt yhteen elämän epämukavuuteen jämähtäneen naisihmisen kanssa. Seija-vaimolla on kuitenkin unelma: hän haluaa harpata surkeutta edustavan vuokra-asukkaan asemasta korkeammalle ja ostaa osakkeen. Hän sisustelee pienen perheen asuntoa ja patistelee miestään rehkimään ja etenemään, vaikka Antin unelma on pienempi ja konkreettisempi: vene ja kesäloma Päijänteellä, mieluiten pojan kanssa, mutta yksinkin käy.

 

Pieni kirja alkaa siitä, kun puinen vene lasketaan veteen ja Antin yksinäinen venematka alkaa. Hän soutaa lapsuutensa maisemiin, jotka ovat muuttumassa. Lossireitille rakentuu silta, ja ihmiset ovat muuttaneet kaupunkeihin. Veden äärelle voi kaivata vain mökkeilemään, ja Antti saa ihmetystä osakseen, kun hän keksii haaveilla asuvansa pienesti keskellä korpea. Oudoksuttaapa sekin, että Antti haluaa puuveneen, ei valettua lasikuituista, joka edustaa sekin muiden kuin Antin ihailemaa nykyaikaa, ellei jopa tulevaisuutta. Antille riittää riittävä, se mitä on. Ehkä hän on lähtenyt venematkalleen vaatimuksia pakoon, taas.

 

Aamusumu oli sakea, peitti rannat niin, että juuri ja juuri saattoi nähdä vastapäisen harjun mäntyjen latvat. / – – / Kolmen, neljän metrin syvyydessä oli isohkoja lohkareita, räjäytetty kalliosta, terävät särmät nousivat soran alta. Penkkaa oli levennetty toistakymmentä metriä, uuden sillan tukipilareita oli alettu valaa, pian tässä ei enää olisi lossia. (S. 5).

 
Kun Antti pääsee rantaan veneineen, hän muistaa monenlaista. Hän muistaa vanhempiensa kuolemat, äidin luota lähtemisen, elämän yksin, omillaan, ja elämän vaimon ja lapsen kanssa. Kerronta liikkuu takaumien ja venerannan välillä, ja kauan saavat järven aallot liplattaa rantakiviin, ennen kuin muistot hiipuvat taaemmaksi ja Antti asettuu nykyhetkeen. Ja kulkiessaan järvellä hän muistaa taas kauemmas, lapsuuteensa. Lukijana pääsen heinäkuiselle järvelle, vaikken aina muista, että kerronnan nykyhetki tosiaan on venematka. Pystyn kuvittelemaan Päijänteen kirkkaan, uimalämpimän veden ja rannoilta kohti vettä kurkottavat koivunoksat enkä pelkästään siksi, että olen lipunut samoissa maisemissa kauan sitten.

 

Jollain tavalla tarina on surullinen, toisaalta maisemat päähenkilön vapauden kuvastajana tuovat tarinaan onnen tunnetta. Elämä on elettynä takana ja edessä, hiertävänä, hiostavana, kuristavana ja kuitenkin sellaisena, mihin hiukan voi vaikuttaa. Elettynä ja elettävänä. Vaikka kertomuksessa oli kesä, sopi se joulukuun alun lukemistoonkin, olihan muistoissa vuosien elämä.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Muistikuvia kesäisellä järvellä

  1. Paluuviite: Lukuhaaste ohjaa uusiin lukusuuntiin | Kaikkia värejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s