Nainen, joka rakasti

Heidi Köngäs: Hertta. Otava, 2015. 

image

”Olin aina odottanut jotain, kohtaamista, ihmistä joka valvoo samaa kuuta, joka menee kokonaan minun lävitseni. Sitten hän tuli kohdalle, soitti itsensä minuun. Nauran yhä hänen seurassaan ääneen, en malta vain hymyillä. Hänellä on sellainen vaikutus minuun.” (Hertta, s. 127)

 

Hertta on rakkaustarina. Se on myös kertomus siitä, miten nuori Hertta Kuusinen jatkaa aatteensa puolesta taistelua vapauduttuaan vankilasta, vaikka sinne  joutuminen uudestaan olisi tuskallista – ja pakoiluyrityksistä huolimatta hän sinne taas lopuilta joutuu. Vaikka hänen poikansa on jäänyt rajan taakse, jää Hertta Helsinkiin vankilasta vapauduttuaan, sillä rakkaus tuntuisi menevän  kaiken edelle, eikä pelkästään rakkaus mieheen, vaan todellakin tuntuu, että myös aate tuntuu olevan Hertalle happea, itsestään selvä osa elämää. Siihen Otto-Wille Kuusisen tytär on kasvanut ja sitä hän on opiskellut Moskovassa. Moskovaan jää poika, Juri, ja Hertta on vain tiedonmurusten varassa.

 

”Makaan silmät auki ja mietin, miten väkevä sana onkaan solidaarisuus, kuinka pyyteetön voi olla ihmisten välinen luja ja tinkimätön myötätunto. Se on kuin joku arka eläin, joka ilmestyy vain halutessaan, jota ei voi koskaan pakottaa esiin.” (s. 179)

 

Tarina on fiktiota, vaikka perustuukin tosiasioihin – ainakin osin. En oikeastaan välitä siitä, mikä on totta, mikä ei; joka tapauksessa historiallinen miljöö on mielenkiintoinen ja teosta lukiessa on mietittävä, mikä ajoi ihmisiä uskomaan aatteeseensa, tai ajaa edelleen. Hertta kuvataan taistelijana, ahertajana, johtohahmona. Kuvattu historian ajanjakso on ahdistava, mutta koska kerronta keskittyy Herttaan, eivät esimerkiksi sota tai kuulustelut korostu, vaikka tietysti niistä ei voi olla tietämättä.  Varmastikin Köngäs on lukenut paljon aiheestaan ja kuvaamastaan ajasta, syntyihän Hertta-romaani  hänen valmistellessaan Kuusisesta kertovaa minisarjaa. Romaanin syntyprosessista Köngäs kertoo Yle radio 1:n ohjelmassa Viikon kirja (17.11.2015, jakso on kuunneltavissa Yle Areenassa).

 

Romaanissa ääneen pääsevät Hertan lisäksi rakastettu Yrjö Leino ja etsivä Esko Riekki,  ja henkilöt ovat uskottavia tässä fiktiossa ja draamaa syntyy, kun Hertta uskoo Leinoonsa vihjailuista huolimatta. Mikseivät asiat olisi voineet mennä juuri näin? Henkilöiden suhteet ja toiminta saavat ihmettelemään ja ajattelemaan, miten erilaisia valintoja ihmiset joutuvat tekemään tai millaisia seuraamuksia teoilla on tai voisi olla. Tapahtumiin on helppo eläytyä – paitsi siihen, miten Leinosta tulee ministeri (vaikka tämä nyt on niitä historiallisia faktoja). Sitä ei juuri pohjusteta, ja kylläpä romaanihenkilö Herttakin tätä tapahtumaa oudoksuu. No, toisaalta ehkä se, miten Hertta puurtaa ja puhkuu poliittisessa työssään, korostaa Leinon jonkinsorttista saamattomuutta tässä tarinassa, ja siksi Leinon eteneminen jää minulle hieman mystiseksi. Keskityinkö vain Herttaan? Voi olla – Hertan hahmo on kokonaisin ja jollain tavoin rakastettava, vaikken monessakaan asiassa olisi samaa mieltä.

 

Hertta omistautuu siis työlleen ja rakkaudelleen, tarinan loppupuolella pääasiassa työlleen. Ihmettelin kovasti sitä, mikä saakaan Hertan hylkäämään poikansa. Jollain tavoin se on uskottavaa, että hän lähtee alun perin Suomeen, hetkeksi, hän ei voi kieltäytyä, mutta miksi hän ei vankilasta vapauduttuaan tee enemmän töitä saadakseen yhteyden poikaansa tai saadakseen hänet luokseen? Se on raastavaa! En usko rakkauksiin tai aatteisiin ehkä tarpeeksi, kun en ymmärrä, miten kukaan voisi sietää sellaista ikävää, siirtää pois mielestä. Ei kai Hertta lopulta kestä hänkään, kun vuosien eron jälkeen huonot uutiset tavoittavat hänet. Ja kyllä Hertta ikävöi poikaansa vankilassa ja Helsingissä, kyselee hänen peräänsä. Ja suree, hukuttaa sitten ehkä ikävänsä siihen aatteen paloon.

 

”Kuin eläintä kidutettaisiin. En kestä katsoa häntä. En kestä tällaista surua, se ei laannu yhtään. Hän on kuin itsensä luonnos, sekin hätäisesti lyijykynällä muutamalla vedolla piirretty, valju. /–/ Hertta oli viikon poissa, palasi sitten toverinsa luota kotiin, mutta hän pysyy silti poissa.” (S. 240)

 

Lainauksessa kertojana on Leino. Ja vaikka alun asetelma olikin se, että Leino oli Hertan kimpussa tietojen vuoksi ja sodan aikana ja jälkeen Leino etsii lohdutusta ja lämpöä muualta kuin kotoaan, täytyy näiden kahden, hyvin erilaisen henkilön välillä olla rakkautta.

 

Hertta-romaani kiehtoo minua päähenkilön vimman vuoksi: kuvatessaan Hertan paloa elämää, vapautta,  politiikkaa ja rakastettuaan kohtaan Köngäs tekee hahmosta elävän, leiskuvan. Vaikka Hertan kanssa ajattelisi hyvinkin eri tavalla, hänestä hehkuu ihailtava voima.

 

* * *

Heidi Köngäksen ohjaama minisarja Punainen kolmio on vielä katseltavissa Yle Areenassa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s