Stonerin pauloissa

John Williams: Stoner. Bazar, 2015. Suomennos Ilkka Rekiaro, englanninkielinen alkuteos vuodelta 1965. Luin e-kirjana.

 

John Williamsin Stoner on sykähdyttänyt sydämiä, ja minä vain viivytin ja viivytin sen lukemista, ennen kuin annoin itseni vaikuttua. Kirjaston pikalainahyllyllä pidin kirjaa jo kädessäni, ihailin surumielistä, kaunista kansikuvaa kirjamessujen yllä, varasinkin kirjan, mutten ehtinyt hakea, ja sitten varausjonot olivatkin venyneet hurjiksi – mutta onneksi sain vihdoin teoksen uudestaan lainaan. Nyt olen makustellut Stonerin tarinaa kolmen päivän ajan, ajatellut, mykistynyt, surrut ja ilahtunut.

 

Stoner on sellainen kirja, johon uppoaa. Se ottaa kevyellä otteella kiinni eikä päästä.  Stoner on kertoo surusta, työstä ja rakkaudesta, siitä, miten elämä vie ja kolhii, mutta silti antaa hetkensä. Se kertoo elämästä, joka kulkee 1900-luvun alun ja puolivälin läpi, ja mies, William Stoner, kulkee siinä mukana. Stoner lähtee parikymppisenä vanhempiensa tilalta yliopistoon, vaihtaa, hyvinkin yllättäen, pääaineensa maataloustieteen kirjallisuuteen, ja siitä tuntuu Stonerin elämä alkavan. Maaseudulle ei palata montaakaan kertaa, ja päähenkilön tärkeät läheiset ovat etäällä, elävät omaa elämäänsä, kunnes loppu koittaa. Miljöö on minulle vieras, ja sitä on kuvattu säästellen, niin kuin henkilöitäkin. Kerronta keskittyy Stoneriin, pääasiassa hänen toimiinsa ja vain hyvin vähän ajatuksiinsa tai päämääriinsä. Asiat tapahtuvat. Kerronta etenee vauhdikkaasti, liikoja pysähtelemättä.

 

Stoner, Stoner, välillä säälin sinua! Stonerin hahmo piirtyy tarkaksi ja läheiseksi, vaikka kuvaus onkin paikoin niukkaa ja päähenkilöä kuvataan etäältä – tai ainakin tämä mielikuva minulle syntyi, päähenkilöähän nimitetään sukunimellä. Silti kertojan asenne Stoneria kohtaan tuntuu läpimältä ja ymmärtävältä, ja henkilöstä tulee tuttu, ihminen, läheinen, vaikka teos ei ole hurjan pitkä. Siinäpä lienee yksi Stonerin taioista. Lukijana kumarrun Stonerin puolelle, kun niin moni asia on häntä vastaan. Yliopistomaailmassa Stoner toki löytää paikkansa, rakkautensa, löytää ymmärryksen ja ikään kuin vakaumuksen. Hänellä on ihastumisen hetki – joka vie hänet kurjista kurjimpaan avioliittoon. Hänellä on valona tytär, jonka kieroutunut vaimo häneltä vie. Mutta hetken  hänellä  on rakastettu, joka jakaa hänen elämänsä, jonka kanssa hän voi jakaa intohimonsa. Stonerilla on myös ystävä, Gordon Finch, onneksi! Vastapainona on nimittäin myös vihamies, elämän pikkumaisuuksia edustava Hollis Lomax, joka on viedä Stonerilta tämän elämän onnet yhden toisensa perään.

 

Työ, kirjallisuuden tutkiminen ja opettaminen, on Stonerissa keskeinen asia. Kuvaus siitä, miten päähenkilö suhtautuu työhönsä ja opiskelijoihin koskettaa (ja sitten taas riipaisee se, miten kaikki ei tältä osin menekään hyvin). Periaatteessa päähenkilö on kovin tavallinen – vaikka epätavallisen vakaa – eikä hänen elämäänsä mahdu suuria mullistuksia, vaikka aika ympärillä voisi niitä tielle ohjata. On ihanaa lukea henkilöstä, joka ei hötkyile. On ihanaa lukea henkilöstä, jooka rakastaa kirjallisuutta. Kiitos!

 

”Mutta niinä viikkoina, kun Edith oli St. Louisissa ja Stoner luennoi, hän huomasi silloin tällöin uppoutuvansa tunnin aiheeseen siinä määrin että unohti hetkeksi riittämättömyytensä, itsensä ja jopa salissa istuvat opiskelijat. Aika ajoin hän antautui innostuksensa valtaan niin että alkoi änkyttää, elehtiä ja sivuuttaa muistiinpanot, joita hän yleensä luennoidessaan seurasi. Ensin nämä purkaukset huolestuttivat häntä – hän pelkäsi herjenneensä pöyhkeästi liian tuttavalliseksi aiheen kanssa ja pyysi opiskelijoiltaan anteeksi – mutta kun he alkoivat tulla hänen juttusilleen luentojen jälkeen ja kun heidän kirjoitelmissaan alkoi ilmetä merkkejä mielikuvituksesta ja tunnustelevasta rakkaudesta, hän rohkaistui tekemään jotain mitä häntä ei ollut koskaan opetettu tekemään. Rakkaus kirjallisuutta kohtaan, kieltä kohtaan, mielen ja sydämen arvoituksia kohtaan, rakkaus joka ilmeni kirjainten ja sanojen pienissä, erikoisissa ja yllättävissä yhdistelmissä, niissä jotka painettiin tummimmalla ja kylmimmällä musteella mitä löytyi – tuon rakkauden hän oli kätkenyt kuin se olisi luvatonta ja vaarallista, mutta nyt hän uskaltautui paljastamaan sen aluksi varovasti ja sitten rohkeasti ja lopulta ylpeästi.” (Stoner, e-kirjan s. 99-100)

 

 

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Stonerin pauloissa

  1. Paluuviite: Helmet-lukuhaaste 2016 | Kaikkia värejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s