Klassikkohaaste 2: Pojat

Paavo Rintala: Pojat. Kuvia vv. 1941-44. Oulun poikien suhteesta ajan suureen ihanteeseen, sotaan ja sen edustajiin, saksalaisen vuoristoarmeijan alppijääkäreihin. Otava, 1958.

image

Nappasin kirjani Klassikkohaasteeseen koulukirjaston hyllystä. Lukemani kappale oli lähes loppuun luettu, painos oli vuodelta 1977. Teokset eivät varsinaisesti olleet kovin kutsuvan näköisiä, ja ymmärrän, että nuoren kynnys tarttua näihin resuisiin pokkareihin on korkea… Jaksan edelleen suositella tätä, juurikin nuorille. Paavo Rintalan Pojat mainitaan monella ysiluokan ja lukion klassikkolistalla, ja se kertoo nuorehkojen poikien elämästä toisen maailmansodan ajan Oulusta. Miksiköhän tämä olikaan jäänyt jäänyt minulta lukematta? Kun oppilas loppusyksystä valitsi tämän luettavakseen, oli vihdoin minunkin vuoro. Hyvä niin! Elokuvan olen nähnyt, ja sen loppukohtaus on piirtynyt mieleeni, mutta lukukokemus avasi koko tarinaa uudella tavalla.

 
Pojat kertoo Immusta, Jakesta, Patesta, Matista ja Urkista, jotka elävät nuoren pojan melko huoletonta elämää sodasta huolimatta. Toki sota vaikuttaa elämään taustalla, ja varsinkin vuosien kuluessa sen vaikutukset näkyvät selvemmin. Rintala kuvaa poikiaan lämmöllä ja avaa vain hieman kerronnassa näiden isättömien vilperttien taustoja. Eivät isät (kaikki) suinkaan kuolleita ole, mutta poissa, sodassa, muualla, pojat elävät keskenään tai välillä yksinkin. Pääosassa ovat pojat, heidän keskinäiset suhteensa ja yhteensattumat muiden ihmisten, paikallisten ja vieraiden, kanssa. Henkilöt pääsevät usein ääneen, ja vuoropuhelussa hyrisyttävät murteet, niin paikallinen kuin välillä kaakkoismurrekin. Vuoropuhelussa kuuluvat niin poikien elämänvimma ja ölinä kuin lapsen totisuuskin, suurimmaksi osaksi hurja into ja vitsailu, toisinaan vähän vakavammat pohdinnat.


– Joo, joo kyllähän pojat, mutta kun me mennään vaanimaan sakemanneja ja, ja… (15)

Pojat käyvät koulua, mutta vapaa-aikaa on tietysti varsinkin kesäisin paljon. Saksalaissotilaat tuovat jännitystä, ja heiltä liikenee toisinaan erikoisuuksia, herkkuja, leipää tai tupakkaa, joko rehellisillä tai arveluttavammilla keinoilla. Pojat esimerkiksi vaanivat sotilaita, jotka ovat onnistuneet hurmaamaan nuoria suomalaisia naisia. Palkkana tästä on jännitys, ja vaaniminen on pojille leikkiä, jossa jännitys syntyy tietoisuudesta, että tarkkailtavat kohteet ovat paheksuttavia – tämän kuulee tietysti aikuisten puheista.

 

– En minä mihinkään erikoiseen, ratapihalle vaan, sakemanneille kaljaa myymään, Pate huusi juostessaan.

Äiti oli selitykseen tyytyväinen:

– Ei saa olla kauan, kymmeneltä pitää olla nukkumassa… Hyvä, että tietää, missä ne milloinkin, hän puheli itsekseen – – (30)



Sodasta ja poikkeustilasta otetaan irti se, mitä saadaan – jos ylioppilastyttö ihastuukin sotilaaseensa, ihastuu hän myös osin siihen, että hänen on mahdollista saada jotain ylimääräistä, ylellistä. Pojat hankkivat taskurahaa myymällä kaljaa, mutta tienaamisen lisäksi kaljakauppiaita kiinnostaa seikkailu ja vaara. Pojat-romaani onkin ennen kaikkea poikkeustila-arjen kuvaus. Se on kuvaus siitä, miten selvitään, eletään sodasta huolimatta.

 

Jake ei pelännyt vaikeuksia. Hän tunsi miten valtimot kaulassa ja rinnassa sykkivät, kädet pyrkivät vapisemaan. Kaljanmyynti oli Jakesta kaikkein jännittävin suhde saksalaisiin ja yleensäkin kaupanteko, ei hän vaanimisesta ei edes ammusten varastamisesta niin paljon koskaan innostunut. (34)



Pojat kokeilevat ja pähkäilevät sankaruutta, haluavat itse olla sankareita ja jollain tavoin pitävät sotilaitakin sankareina, kunnes sädekehä sotilaiden ympäriltä pikkuhiljaa haalistuu. Sotilaat eivät eivät meinaa kestää talven  kylmyyttä, ja pojat keksivät tehdä vaihtokauppaa villavaatteilla.  Tästä seikkailut käyvät yhä hurjemmiksi ja poikien meno arveluttavammaksi. Huono omatunto on kuitenkin yhdellä jos toisellakin, ja pojat yrittävät selitellä rikoksiaan melko hellyyttävästikin: kerskailevalta rautatieläiseltä on sopivampi varastaa kuin sotilaalta. Nämä öiset kauppaharrastukset vievät pojat todistamaan sotatilan synkkiä puolia – niin kamalia, etteivät pojat haluaisi päästää irti kuvitelmistaan. Seikkailut loppuvat hetkeksi, kunnes talvi kääntyy keveämmäksi kevääksi.

 

Pojat-romaanissa sota-aika näyttäytyy välillä raakana, mutta pojanmieli vetää vaanimaan ja tarkkailemaan kaupungin naisten mielihaluja ja menoja sekä haalimaan saksalaisia alastontutkielmia. Hauska tilanne ja hykerryttävää vuoropuhelua syntyy esimerkiksi silloin, kun kuvataan poikien teatterispektaakkelia tai kun pojat ryhtyvät tilastotieteilijöiksi. Tutkimusmenetelmänä on sotilassaappaissa kopistelu naisten ikkunan alla, mistä syntyy hulvaton mielikuva! Poikien ajatuksenjuoksu ja sanailu on muutenkin hauskaa luettavaa, vaikka välillä toistuvat katkokset ja lukuisat höö-, aah- tai hiaah-huudahdukset käyvät välillä ärsyttämään.

 

Pojat ei tietenkään ole hauska tarina, vaikka poikien menolle ei voi olla hymähtelemättä. Kuolema ja epäonni ovat  väistämättä läsnä, vaikka sotaa käydään kaukana. Oluenmyyntireissulla eksytään ruumisjunaan, hautausmaalla ihmetellään vanhoja ristejä ja pelätään uusia vielä tulevan, ja hajun huippu -vitsi kääntyy vakavaksi, kun Immu muistelee käyntiä ruumishuoneella. Immun veljen kuolema on surullinen ja konkreettinen todiste rintaman tapahtumista kaukana, mutta varsinainen surullinen hahmo on Jake Hoikka. Jaken muistan elokuvaversiosta – ja siitä loppukohtauksesta – ja alkuun lukiessani ihmettelin, miksei Jake tunnu nousevan esille. Pikkuhiljaa hänestä saadaan tietoja, ja tapahtumat hänen elämässään saavat nuoren pojan mielen järkkymään. Välillä kerronta keskittyykin häneen.

 

Niin, aij…joo, niin, niin, Jake sanoi. Isä ei asunut enää kotona, isä oli suuttunut äidille ja hänelle ja Fritzille ja ”koko perkeleen sotkulle”, isä oli lähtiessään huutanut. Isä oli varmasti syytön, joku muu oli varmasti syyllinen. Ei ollut muita mahdollisuuksia. Fritzille Mayer, yliluutnantti, kotoisin Münchenistä, ei hän voinut olla syyllinen, ei millään, hän oli aina kova nauramaan ja, ja … joo kyllä minä olisin nähny, jos Fritzillä olis paha mielessä, kyllä sen näkee ihmisestä päältä. Äiti … ei äiti millään voinut olla syyllinen. Silloin ei jää enää muita kuin minä. Minä. Joo. (196)



Pojat on edelleen ajankohtainen tarina monella tapaa, ja puolestani se jää vinkkilistalle. Kotirintaman kuvauksena se on mielenkiintoinen, mutta myös sankaruuden, nuoruuden, nuoren kasvun tai vaikkapa ystävyyden tarkasteluun siinä on paljon aineksia.  Puhekielen tarkasteluunkin tämä teos sopii, kun vuoropuhelua ja ajatuspuhetta on paljon ja puhekieli on kovin murteellista. Ja voisipa romaania ja elokuvaa tarkastella rinnakkain.

 

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Klassikkohaaste 2: Pojat

  1. Kiitos sinulle haasteen emännöinnistä! Ehkä voin tunnustaa, että välillä lukeminen takkusi, mutta tarina henkilöineen jäi vahvasti mieleen muhimaan… Kylläpä toivoisin jatkossa useamman ysiluokkalaisen valitsevan tämän luettavakseen, mutta ehkä siihen vaadittaisiin hieman houkuttelevampi ulkoasu 🙂

    Tykkää

  2. Paluuviite: Helmet-lukuhaaste 2016 | Kaikkia värejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s