Oikea Tupla Jätti Potti ja muita sattumuksia

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat. Gummerus, 2015. Kansi (upea!): Jenni Noponen.

image.jpeg

Taivaalta tippuvat asiat on alkuvuoteni lukukokemus. Ihastuminen ei yllättänyt niin kuin tarinan monet, toisinaan absurditkin, käänteet, ihastun nimittäin useinkin kirjallisuudessa kieleen, tarinoihin, henkilöhahmoihin, mihin milloinkin, ja tämä omalaatuinen sattumusten kokoelma sykähdytti, itketti, lohdutti ja nauratti. Taitavasti  rakennettu lapsen näkökulma kosketti ja värisytti erityisesti teoksen ensimmäisessä osassa, ja keskimmäisen osan kirjeenvaihto toi kerrontaan oman, keinahtelevan rytminsä. Neljäs osa pohditutti tarinallisuudesta, kolmas kosketti sattuman viedessä elämän jo ehkä ennen syntymää. Romaanissa on siis neljä osaa, joista ensimmäisessä ja viimeisessä näkökulma on Saaran, perheen lapsen, joka elää sattumusten piinaamien aikuisten keskellä, ajattelee hurmaavasti omiaan, tarkkailee – ja kasvaa.

Ehkä meidän perheen loput ovat aina huonoja. Ehkä me siksi pidimme Poirotista. Poirot olisi varmasti tehnyt remontit valmiiksi, lukenut iltasadut loppuun, vieraillut täti Vaahtokarkin luona ja selittänyt jokaisen kuoleman kunnolla. Sen juonissa ei ollut mitään turhaa, eikä sen vaatteissa ollut kasvuvaraa. (s. 221)

Taivaalta tippuvat asiat kertoo suurista epäonnista, onnista tai sattumista, jotka osuvat henkilöiden tielle. Vaikka sattumukset ovat epätodennäköisiä, ja kaikkia todennäköisyyksiä uhmaten ne ujuttautuvat henkilöiden elämään jopa toistamiseen tai useamminkin, voi sattumien kautta ajatella ihan tavallisen elämän kiemuroita. Sitä, miten epäreilua elämä joskus on, tai sitä, miten onnellinenkin sattuma voi suistaa ihmisen raiteiltaan. Tarinassa toiseen kertaan samalle henkilölle osuva loton jättipotti tainnuttaa voittajan pitkäksi aikaa ja pakottaa synkkiinkin pohdiskeluihin siitä, mistä tässä kaikessa on kyse. ”Minuun iski merkillinen syyllisyys. Ikään kuin olisin mennyt leikkimään jollain ilman lupaa. Mutta enhän ollut tehnyt mitään väärää! Olen lotonnut aina, en halunnut lopettaa. Pidän arvonnan jännittämisestä. Pidän siitä, kun pallot putoilevat. Elämässä on kovin vähän mitään muuta säännöllistä”, kirjoittaa Annu miehelle, joka vetää salamoita puoleensa kuin noiduttuna. Tässä katkelmassa (teoksessa s. 117) nousee esiin lämmin huumori – vaikka henkilöhahmot ovat keskellä myllerryksiä, Annun veljen vaimo nimittäin on juuri kuollut saatuaan päähänsä taivaalta tippuneen asian, elämän järjettömyys ja henkilöhahmojen suhtautuminen elämiinsä tuovat myös hymyn lukijan huulille.

Elämä, sellaisena kuin se tässä teoksessa esitetään, ei ole selkeärakenteinen tarina, eikä se sellainen ole tietenkään muutenkaan. Olisipa mukava löytää selityksiä elämän selittämättömyyksiin, jotain sellaista, mitä Annun kirjeenvaihtokaverin kyläläisetkin hahmottelevat, jotta ei tarvitsisi elää tässä kaiken epävarmuudessa. Taivaalta tippuvat asiat on siinä mielessä lohdullinen tarina, että kaikelle ei todellakaan tarvitse etsiä selityksiä, että elämä vaan on sellaista, tällaista, tuollaistakin, yllättävää ja sitten aika tylsää. Mies, jota salamat eivät jätä rauhaan, kirjoittaa Annulle: ”Silloin ymmärsin ensimmäistä kertaa, kuinka vieras ja tuntematon meri on. Sillä ei ole muistia eikä omaatuntoa. Vähän niin kuin salamat. Eivät ne minua jahtaa. Eivät ne muista, mihin ne ovat aiemmin iskeneet, eikä niitä kiinnosta.” (s. 131)

Sitä joskus erehtyy murehtimaan sattumanvaraisen epäonnen kohdalla, että muka sen jotenkin olisi aivan itse aiheuttanut, siis silloinkin, kun kyse varmaan ihan oikeasti on sattumasta, sellaisesta, jonka sattumiseen luulisi tarvitsevansa jotain yliluonnollisia voimia. Niin kuin ei ole tässäkään tarinassa kyse mistään epärealistisesta, sallinen omankin elämäni  sattumat jatkossa hieman myötätuntoisemmin. Ja onnenkantamoiset otan ilolla vastaan!

 

 

 

 

 

 

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Oikea Tupla Jätti Potti ja muita sattumuksia

    • Kiitos kommentistasi! Mustakin lapsen näkökulma on tän teoksen hienoimpia juttuja. Ehkä vähän mietin uudella tavalla sitä, miten lapsituttaviin jatkossa suhtaudun (vaikka aika luontevaa se mulle on. Ehkä kuuntelen silti paremmin tai enemmän kuin ennen).

      Tykkää

  1. Paluuviite: Helmet-lukuhaaste 2016 | Kaikkia värejä

  2. Paluuviite: Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa | Kaikkia värejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s