Dekkariviikko ja poliisiromaani

Kati Hiekkapelto: Kolibri. Otava, 2013.

Dekkariviikon tunnus on Oksan hyllyltä -blogista

Tällä viikolla on vietetty dekkariviikkoa, jonka kunniaksi kaivoin hyllystä siellä kauan hautuneen Kati Hiekkapellon Kolibrin. Kolibri aloittaa jo kolmanteen osaan ehtineen Anna Fekete -sarjan. Sarjan toisen osan,  Suojattomat, luin pari kesää sitten, ja kyllähän se kolmas, Tumma, on luettava pian.

 

”Ensimmäinen työpäivä ei ollut vielä edes lopuillaan ja minulla on riesanani kunniaväkivaltaepäily, raa’alla tavalla toteutettu henkirikos ja vittumainen työpari, Anna ajatteli ja avasi silmänsä.” (s. 38)

 

Anna Fekete on mielenkiintoinen poliisihahmo. Terävä tietysti, mutta myös äkkipikainen, avoin ja itsenäinen. Kolibrissa myös melko yksinäinen ja hieman hauraskin, ja ehkä säröt tekevät hänestä aidontuntuisen hahmon. Pidän tästä unkariksi kiroilevasta nuoresta naisesta, ja vaikka hänen kollegojaan ei kuvata pelkästään imartelevasti, tykästyin heihinkin. Harmittaa oikein, että kakkososa on melkein unohtunut.

 

Kolibrissa Anna saapuu pohjoiseen kaupunkiin saatuaan viran rikososastolta. Annan lapsuudenkaupunki ei ota häntä täysin lempeästi vastaan, ja lisäksi virkauran alku on dramaattinen. Kesädekkariksi Kolibri sopii miljöönsä puolesta hyvin: alussa on elokuu, mutta samaan aikaan kun juoni tiivistyy, saapuvat mustuus, kylmyys ja tihku ja räntä. Kesän sylissä olen kaukana kaikesta siitä.

 

Anna Feketet tuntuvat näiden kahden dekkarin perusteella melko  kantaaottavilta: Kolibrissa mietitään sitä, miten hankalaa ei-suomalaisen on löytää paikkansa työelämästä. Päähenkilö Anna saa jatkuvasti kuulla, kuinka hänen suomen kielensä onkaan niin hyvää, ja välillä luulla, että hänet on palkattu jonkinlaisena kiintiömamuna poliisivoimiin. Yksi juonenkäänne liittyy kunniamurhiin, toinen taas seksuaaliseen häirintään. Annan työpariksi sattuu ennakkoluuloinen ja avoimen rasistinen Esko, joka kylläkin muuttuu tarinan edetessä. Hän edustaa laajemminkin rasistisia ääniä ja ajatuksia, enkä osaa päättää, onko muutos lainkaan uskottava. Annan Akos-veli puolestaan edustaa henkilöä, jonka kotoutuminen ei ole onnistunut. Akos on jäänyt heitteille kahden (tai useamman) kulttuurin välille; hänellä ei ole paikkaa Suomessa, Serbiassa eikä Unkarissakaan.

 

Dekkarista on vaikea kertoa niin, ettei paljasta liikaa. Tämän poliisiromaanin kautta pääsee kurkistamaan poliisiasemalle ja poliisin arkeen, väkivallalta ei säästy, mutta se ei ole pääosassa, ja jonkin verran on pohdittava koston kysymyksiä. Ja järjettömyyttä. Mielenkiintoisinta minusta ovat kuitenkin Annan hahmon kehittyminen ja monikulttuurisuuden kysymykset.

Advertisement