Sodankylän elokuvajuhlien onnenhetket

Sodankylän elokuvajuhlat,

Midnight Sun Film Festival, Sodankylä 15.-19.6. 2016

image.jpeg

Reilu viikko sitten palasin leffamaratonista ja unenomaisista hetkistä vuorokaudenajattomassa Sodankylässä: 17 elokuvanäytöstä, vielä useampi elokuva (osa elokuvista lyhäreitä), muutamia tunteja unta vuorokaudessa, lukematon määrä ihania kohtaamisia, kesäyön ihailua, ihmeellistä luontoa… Onnea. Paljon olen taas kokenut ja eläytynyt, paljon jo unohtanut. Monesti mietin, että muistikirjasta olisi apua, jos elokuvista aion kirjoittaa, mutta tyydyn haahuiluni kunniaksi kirjaamaan ylös vain muutaman hetken. Eikä tärkeää olekaan muistaa yksityiskohtia – niitä pulpahtelee mieleen läpi kesän unessa ja valveilla. Ja kaikesta koetusta ei nyt tarvitsekaan syntyä kokonaisuutta.

 

Viime vuonna olin ehkä nukkunut enemmän, kun muisti pelasi vielä festarin jälkeen (enkä sännännyt heti festarin jälkeen viikoksi pyöräilemään ja mökkeilemään). En tainnut ahnehtia näin montaa elokuvaakaan, mutta en olisi voinut mitään jättää poiskaan. Erityisesti viimeisen päivän leffamaratoni oli mahtava sukellus hienojen kuvien, tunnelmien ja tarinoiden maailmaan: viisi näytöstä, kaikki yhtä lyhäriä lukuun ottamatta sykähdyttäviä elokuvakokemuksia! Elokuvajuhlat myös innoittavat uusiin näkemisiin, niin paljon olisi hienoja elokuvia kokematta. Syksyn pimeitä iltoja odottelen sekä syksyn ensi-iltoja – ja kesäöisiä hetkiä sohvalla elokuvan äärellä. Ehkä hieman lyhyempi maraton onkin pian edessä, vaikkapa Almodovaria.

Koska en pysty kokonaisuuksiin, kirjaan tähän muutaman muiston. Aloitan suosikistani Almodovarista.

 

Elokuva, joka kosketti

Almodovarin edellinen leffa, Matkarakastajat, oli hömppä. Hyvä, hauska, mutta hömppä, vähän pettymys. Silti odotin Julietaa, jännitin, saanko edes lippua, ja saanko lopulta elämyksen. Sain! Julieta oli yksi parhaimmista elokuvista juhlilla: rakastan Almodovarin elokuvien visuaalista maailmaa, espanjaa, henkilöitä, tarinoita. Julieta kertoo äideistä ja tyttäristä. Se kertoo myös rakkaudesta, syyllisyydestä ja hajonneista perheistä. Se kertoo masennuksesta, siitä, mitä perheessä voi käydä, kun yksi järkkyy. Äitien ja tyttärien kuvaukset ravistelivat, ja juoni kulki traagisesta kohdasta toiseen. Henkilöhahmot ovat keskiössä, tärkeitä, omalaatuisia, särmikkäitä ja rakastettavia – niin kuin aina Almodovarin elokuvissa. Tässä elokuvassa Julietan hahmo erityisesti, mutta myös sivuhenkilöissä on särmää: erityisesti mieleeni jäi etäinen kodinhoitaja, joka epäluuloisuudessaan oli jopa huvittava.

 

Elokuva perustuu kriitikon sanoin hyvinkin uskollisesti Alice Munron kolmeen novelliin (Tilaisuus, Pian ja  Hiljaisuus kokoelmassa Karkulainen), mutta Almodovar on vienyt tarinan Kanadasta Espanjaan, ja päähenkilö Juliet/Julieta on ainakin alkupuolella hyvinkin erilainen novellissa ja elokuvassa. En ollut lukenut kuin 1,5 novellia (matkalukeminen jäi festivaalikatalogin varjoon), ja oikeastaan olen tyytyväinen, etten ollut antanut novellien vaikuttaa minuun liikaa ennen Almodovarin näkemystä. Koitan ehtiä kirjoittaa Munrosta lähiaikoina lisää, nyt pysyttelen vielä elokuvissa.

 

Tunturi

Tällä elokuvajuhlareissulla pääsin näkemään myös tunturin. Kävin nukkumassa yhden yön Luostolla, joka olisikin ihana majapaikka, jos leffafani malttaisi olla poissa teltoista ja elokuvateattereista vähän kauemmin… Yöllisellä automatkalla aurinko paistoi taustapeiliin. Porot olivat nukkumassa. Joka suuntaan näkyi avaraa, jylhää luontoa. Luostolta kulkee festaribussi päivittäin, mutta olin tyytyväinen, ettei  Sodankylän ja Luoston väliä tarvinnut kulkea useammin. Perinteeksi muodostuneessa koulumajoituksessa uni tuli hyvin, ja kulku leffaan kesti vartin verran.

image.jpeg

 

Musiikki, laulu ja tanssi

Elokuvamusiikkiin kiinnitin huomiota erityisesti Dagur Kárin elokuvissa. Elokuvat eivät kertoneet musiikista, mutta musiikki toi oman tunnelmansa moneen kohtaukseen. Varsinainen musiikkielämys oli kuitenkin dokumentti Saimaa-ilmiö vuodelta 1981, sillä elokuva esitettiin suuressa teltassa karaoke-esityksenä (suuren maailman nimitys olisi sing-along), jossa esilaulajana oli Ismo Alanko. Esilaulajaa ei sinänsä olisi edes tarvittu (paitsi Ismo Alanko tietysti mukaan tunnelmaan!), sillä yleisö lauloi, hihkui, tanssi ja eli koko dokumentin ajan mukana. Dokumentissahan on tähän päivään saakka kestäneitä hittejä Hassisen koneelta, Epuilta ja Juicelta. Musiikin ja tunnelman lisäksi dokumentti oli mielenkiintoinen nähdä nyt pitkän tauon jälkeen uudestaan, sillä onhan siinä ajankuvaakin, vaikka näkökulma on suomirockissa. Ilta oli kokonaisvaltainen elämys, ja tunnelma jäi vellomaan. Onneksi superelämyksen jälkeen ei ollut enää elokuvia sille illalle!

 

Dokumentit

Vaikuttavia dokumentteja näin näillä juhlilla jopa neljä! Gianfranco Rosin Fire at Sea (Fuocoammare 2016) kertoo Italian Lampedusan saarella asuvasta pojasta sekä muutamasta saarelaisesta ja kuvaa samalla siirtolaisten saapumista saarelle, jonka kautta kuljetaan muualle Eurooppaan. Kerronta keskittyy muutaman saarelaisen puuhiin, mutta välillä ollaan merellä. Ja silloin tunnelma muuttuu: hätä on huuto, kun maissa se on vain epämääräinen ahdistus.

Viimeinen elokuvani oli Katja Gauriloffin Kuun metsän Kaisa. Elokuva sai Suomen-ensi-iltansa Sodankylässä, ja onneksi se äänestettiin myös yleisön toiveuusinnaksi. Tunnelma elokuvateatteri Lapinsuussa oli harras, ja tarina kolttasaamelaisista ja ranskalaisesta kirjailijasta imaisi mukaansa maailmaan, josta tiedän aivan liian vähän. Kansojen juurille -haasteeseen osallistujat, katsokaa myös tämä elokuva!

 

Kielten sorinaa

Rosin dokumentti Fire at Sea oli aiheeltaan ja sisällöltään äärimmäisen koskettava. Se toi maailman kriisit lähelle, se näytti kuvan lapsesta myllerryksen rajamailla. Kun en kyennyt sulattamaan kauheuksia, kuuntelin italiaa, nautin kielestä, joka on tuttu vain elokuvien kautta. Sukelsin pois päivänpolttavista aiheista myös syventyessäni seuraavaan elokuvaan, Nanni Morettin Mia Madren (2015) tarinaan, ja nautin taas italiasta, vaikka suru pisaroi tässäkin elokuvassa, nyt henkilökohtaisella tasolla. Mia madre kertoo tyttärestä, joka joutuu kohtaamaan äitinsä lähestyvän kuoleman. Mia madre on elokuva vanhenemisesta, kuolemasta ja elokuvastakin, ja yksityiskohtana mainittakoon, että siinä viitataan yhteen suosikkielokuvaani, Berliinin taivaan alla.

Ainoa pitkäveteiseksi ja ahdistavaksikin elämykseksi äitynyt elokuva oli unkarilaisen Zoltán Huszárikin Sindbad – suuri rakastaja (1971), jota katsoessani kuitenkin pääsin nautiskelemaan siitä ilosta, että ymmärsin sanan jos toisenkin unkaria. Tarina oli mielenkiintoinen, samoin toteutus välähtelevine leikkauksineen, ja ehkä olisin saanut enemmän elokuvasta irti, jos olisin antanut synkän unenomaisuuden viedä mennessään.

Moni näkemäni elokuva siis innoitti taas kieliopintojen pariin. Haluaisin näiden juhlien jälkeen kerrata espanjaa, oppia italiaa, ehkä ranskaakin…

 

Keitä me olemme, mitä kieltä me puhumme?

Saimaa-ilmiöstä jäi soimaan monikin laulu, mutta nämä säkeet pulpahtelivat monenkin elokuvan jälkeen. Elokuvat todellakin veivät ties mihin: menneeseen, fiktiivisten ihmisten todentuntuisiin elämiin, joissa toinen ei ymmärrä toista, eri elämäntilanteisiin, ikuisiin kysymyksiin ihmisyydestä. Kuun metsän Kaisa -dokumentin jälkeen huokaisin: miten vähän tiedänkään, miten paljon haluaisin tietää! Ja miten paljon voin saada elokuvista (ja kirjoista tietysti myös…).  Kiitos Sodankylä!

image.jpeg

 

Islanti!

Pakko on lopuksi osallistua vielä Islanti-huumaan: islantilainen elokuvaohjaaja Dagur Kári oli yksi elokuvajuhlien erikoisvieraista. Kävin kuuntelemassa häntä aamukeskustelussa, jossa puhuttiin – tietysti – myös jalkapallosta. Jalkapalloon Kári suhtautuu intohimoisesti, samoin elokuviinsa, ja iloni oli nähdä kolme hänen elokuvaansa. Kaksi niistä vei Islannin maisemiin, ja varsinkin Kárin Virgin mountain (Fúsi 2015) oli yksi suosikeistani. Se kertoo lämminsydämisesti miehestä, joka on jäänyt äidin nurkkiin mutta joka astuu muutosten virtaan.

 

 

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Sodankylän elokuvajuhlien onnenhetket

  1. Paluuviite: Vuosi vaihtuu – katsaus vuoteen 2016 | Kaikkia värejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s