Kohti parempaa, kohti muuta

Pajtim Statovci: Tiranan sydän. Otava 2016.

”Voin valita mikä olen, voin valita sukupuoleni, voin valita kansallisuuteni ja nimeni ja syntymäkaupunkini yksinkertaisesti avaamalla suuni. Kenenkään ei ole pakko olla se ihminen joksi on syntynyt, vaan itsensä voi koota kuin palapelin.” (s. 9)

Näin väittää Tiranan sydämen päähenkilö, minäkertoja, joka nimettömänä tai pikemminkin moninimisenä kulkee läpi Euroopan suurkaupunkien ja New Yorkin kautta lopulta Helsinkiin. Roomassa hän on eri henkilö kuin Berliinissä, Madridissa taas toinen, ja tilanteiden mukaan hän muuttaa ulkomuotoaan, nimeään, tarinaansa siitä, kuka hän on, mistä tulee.

Tiranan sydän on riipivän ajankohtainen kertomus sekä itseään että parempaa elämää etsivistä nuorista. Agim ja Bujar, kaksi albanialaisnuorukaista, lähtevät karkuun kotoaan, tarkoituksenaan paeta Albaniasta ja pyyhkiä menneisyyden kansalaisuus, muuttaa ja muuttua. Bujarin lapsuus loppuu isän kuolemaan, mutta tarinat Albaniasta jäävät elämään. Kun siskokin katoaa, Bujar ja ystävä Agim siis lähtevät, ensin Tiranaan, sitten Durresiin (kaupunki Albaniassa), sitten meren yli kohti kuvien kimaltelevaa Italiaa – niin kuin moni muukin on tehnyt ja tekee. Ystävysten vuosi kodittomina on hirveä, mitä muuta se voisikaan olla? Näitä fiktiossa kuvattuja tarinoita tapahtuu koko ajan, ja ajatus siitä ei jätä lukijaa rauhaan, eikä sen pidäkään.

img_1774

Romaani jakautuu osioihin, joista osa tapahtuu siis suurkaupungeissa vuosina 1998-2003, osa Albaniassa 1990-luvun alussa. Albanian tapahtumissa on mukana kaksi nuorukaista, myöhemmän ajan osioissa vain yksi, joka kuitenkin on jonkinlainen sekoitus Agimista ja Bujarista. Hän on mies tai nainen tilanteen mukaan, ja kotimaakseen hän sanoo milloin minkäkin Euroopan (itäisen tai eteläisen) maan. Kyse on identiteetin tarinallisesta rakentumisesta, oli kyse sitten sukupuoli- tai kansallisuusidentiteetistä. Ja oikeastaan kyse onkin siitä, miksi näitä pitäisikän niin tarkkaan määritellä – miksi on lokeroitava itsensä mieheksi tai naiseksi, mikä ero on albanialais- tai italialaistaustalla, miksi transnainen on niin paljon kiinnostavampi kuin nainen?

Päähenkilön elämä Italiassa, Espanjassa, Saksassa ja USAssa on irrallista ja väliaikaista, ja samoin on Suomessa. Varsinkin Suomi-osion aikana kaipasin jo riipivästi tietoa siitä, mitä kaksikolle lopulta kävikään, ja tässä onkin yksi romaanin juju: on luettava, jotta kesken jäänyt tarina alussa saisi lopun. Lopussa koittaakin yllätys, unen ja muiston sekoitus, paluu Albaniaan. Päähenkilön lepattavuus jää. Kysymys onkin identiteetin etsimisen lisäksi ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä. Ja tarinoista. Esimerkiksi Suomessa päähenkilö onkin kovin kiinnostava, kun hän kertoo itsestään transsukupuolisena, Turkista paenneena unelmiaan tavoittelevana henkilönä laulukilpailun henkilökuvassa.

Tiranan sydän on hieno kokonaisuus, jossa sekoittuvat minulle vieraan Albanian historia, Euroopan reunojen nykyisyys, sukupuoli-identiteetin häilyvyys, yksilöiden ja kansojen tarut. Välillä siis kerrotaan kansantarua Bujarin isän suulla, muistona, välillä kuvataan siirtolaisen karua elämää, välillä selviytymiskertomusta suurkaupungissa. Ajankohtaisuus on romaanin ehdoton ansio, samoin vaihtuvista paikoista ja ajoista koostuva, mutta sulavasti etenevä kerronta – siitäkin huolimatta, että varsinkin alkupuolella olin hämmentynyt siitä, kuka päähenkilö oikein onkaan. Sitten ajattelin, että näin kuuluukin olla: henkilö voi olla monta, siitähän tässä on kyse. Ja siitä, mitä kaikkea ihminen voikaan olla valmis tekemään saadakseen olla se, joka on.

– – –

Luin Tiranan sydämen viime vuoden puolella, joten en laske sitä Suketuksen Eniten minua kiinnostaa tie -blogissaan julkistamaan Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen, jossa on tarkoitus lukea siirtolaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyvää kirjallisuutta.

Nyt mietiskeltyäni tätä romaania uudestaan päätin sittenkin liittyä haasteeseen. Aiheesta on valtavasti luettavaa, ja aihe on sekä mielenkiintoinen että erittäin ajankohtainen. Suosittelen tätä romaania muille haasteeseen osallistuville: se sopii esimerkiksi kohti parempaa -alaotsikon alle. Agimin ja Bujarin Albania näyttäytyy menetettynä maana, ja pojat ovat luoneet kuvan Italiasta mahdollisuuksien tyyssijana. Italiaa kuvataankin jonkin verran, mutta päähenkilön asettuminen sinne on vaikeaa – monesta syystä.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Kohti parempaa, kohti muuta

  1. Olipa kiva lukea tekstisi tästä kirjasta, joka on tosi mielenkiintoinen. Olen käynyt pikku visiitillä Albaniassa ja se toi paljon lisämaastoa erityisesti kirjan alkupuolen lukemiseen. Nuo identiteettijutut on ihan sikamaisen kiinnostavia ja sitten myös Statovci kuvaa koko tuon transsukupuolisuuden, sanotaanko nyt vaikka että, varsin desilluusiottomasti. Tämän luen vielä joskus uudelleen ja samoin Kissani Jugoslavian, joka ilokseni löytyy myös Ylen 101 kirjaa -listalta.

    Tykkää

  2. Moi! Kiva kun kävit! 🙂
    Albania oli mulle aika vieras, joten silläkin tavalla tämä kirja oli avartava, että oli otettava vähän selvää siitä.
    Mä kuuntelin eilen Ylen jutun Kissani Jugoslaviasta, ja mullakin heräs himo lukea se uudestaan. Luulen, että luin sen taannoin liian nopeasti, ahmien, kun se vaan on sellainen. Uudelleen lukiessani malttaisin ehkä vähän pysähdelläkin…
    Hienoja kirjoja!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s