Ilmeisesti en osaa sanoa lukuhaasteille ei – ja hyvä niin. Alkuvuoden aikana olen ilmoittautunut hihkuen jo todella moneen haasteeseen, joissa osassa pyritään nostamaan esille eri kirjallisuudenlajeja (novellihaaste, runohaaste), osassa lukemaan ja tutkiskelemaan kirjallisuutta tietystä näkökulmasta (feministinen lukuhaaste, Muuttoliikkeessä-haaste. Näiden lisäksi on tietysti Helmet-haaste, ja bonuksena tutkiskelin kirjahyllyäni, kun törmäsin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, johon piti kaivella 12 lukematonta kirjaa omasta hyllystä (ja lukea ne tämän vuoden aikana).
Eihän näistä kannata kieltäytyä! Keräilen ja kuulen jatkuvasti kirjavinkkejä ystäviltä ja blogeista, mutta moni hyvä kirja jää odottamaan vuoroaan esimerkiksi uutuusvarausten saapuessa, joten omat kirjat jäävät helposti hyllyyn, kun kirjaston eräpäivät lähestyvät. Hyllynlämmittäjä-haasteessa pitääkin tutkailla omaa kirjahyllyä, ja sieltähän löytyi erinomaista luettavaa – ja kesken jääneitä kirjoja. Pari päivää valitsemisen jälkeen löysin tosin kolme tai neljä hyllynlämmittäjää lisää, ja tietysti aloitin niistä. Lähipäivinä on tartuttava johonkin näistä:
Jotkut kirjat tietysti sopivat moneenkin haasteeseen. Esimerkiksi Chimamanda Ngozi Adichien romaania Kotiinpalaajat luin sekä rakkaustarinana että kuvauksena paremman elämän etsimisestä, ja sopiihan romaani feministiseenkin haasteeseen. Hyllynlämmittäjässä on parikin klassikkoa (ai niin, Klassikkohaaste unohtui), ja Helmet-haasteeseen on helppo ainakin alkuvaiheessa ujuttaa kirja kuin kirja.
Osa haasteista kestää kauankin, mutta tänä vuonna koitan olla jättämättä lukemisia (ja tekstejä) viimetinkaan. Koitan myös olla ostamatta uusia kirjoja, ennen kuin kirjahyllyyni tulee lisää tilaa.
Adichien pikku kirjaa en tosin voinut eilen vastustaa, kun se minulle annettiin. Adichiesta lisää myöhemmin.
Uusia lukuhaasteita löydät vaikkapa täältä: Haastavaa lukemista.
Kyyyyllä noista hyllynlämmittäjistä aivan oivaksi luettavaksi on, olen lukenut yllättävän monta pinosi kirjoista. Oneiron on ihan mahtava, Saatana saapuu Moskovaan samoin. Ja Mrs. Dalloway, Korpisoturi, Kesäkirja, Tuulen varjo… Tytötkin ihan menettelevä, Jokapäiväinen elämämme taas jäi minulta kesken, Jäästä en innostunut enkä Graniittimiehestä. Knausgårdia en ole lukenut (ikinä), enkä tuota nimenomaista Haahtelaa muistaakseni.
Kyllä minunkin hyllystäni tähän haasteeseen kirjoja löytyisi, mutta kerrankin osaan sanoa ei, kun arvaan, että tulisi suorituspaineita. 😉
Hyviä lukuhetkiä!
TykkääTykkää
Kiitos! Kiitti myös kirjojen kehumisesta, en melkein osaa päättää, mistä aloittaisin. Mä yritän suorittaa näitä haasteita leppoisasti (heh, ainakin yritän!), ja hyllynlämmittäjien ajatteleminen muistutteli eilenkin siitä, ettei mun nyt tarvitse ostaa itselleni kirjoja hetkeen. Nuo Finlandia-voittajat (Jää, Jokapäiväinen elämämme ja Oneiron) varmaan saavat odottaa kesää, kun ovat liian paksukaisia työmatkalla raahattavaksi. Knausgårdista puhumattakaan 😆
TykkääTykkää
Paluuviite: Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Klassikkohaaste 5) | Kaikkia värejä
Paluuviite: Kirjavuosi 2017 | Kaikkia värejä