Jan Forsström: Eurooppalaisia rakastajia. Teos 2016.
Kirjan kansi houkuttelee hempeällä värillään – mutta vaaleanpunertavasta pinnasta erottuukin mustelmia. Jan Forsströmin novellikokoelma Eurooppalaisia rakastajia sisältää tarinoita, joissa ihoon hiertyy jälkiä ja joista lukijan mieleen piirtyy yönvarjoisia, synkkiä kuvia. Ei kuitenkaan pelkästään näitä: kokoelman novelleja lukiessa saa myös hymyillä ja nauraa, katsoa lempeästi novellien inhimillisiä henkilöhahmoja.
Suosikkejani teoksen novelleista ovat kokoelman avaava mystinen Suuri Karhu, Italiaan sijoittuva Accademia dei vecchi maestri ja Basel by night, jotka ovat kaikki hyvin erilaisia niin tyyliltään kuin tunnelmaltaan. Itse asiassa kokoelman lukeminen on yhtä tunnelmasta toiseen loikkaamista, ja ehkä suosikeiksini valikoituivatkin sellaiset kertomukset, jotka vievät riittävän etäälle mutta joissa on jotain tunnistettavaa. Suuri Karhu tosin vie lukijan outoon ajattomaan ja paikallistamista karttavaan tilaan, ehkä johonkin Euroopan rajamaille. ”Me matkustimme kohti pohjoista, oli kesä ja henki maisemassa vahva.” Seksuaalisuus on tässä tarinassa jonkinlainen riitti, johon liittyy yhtäaikaa jotain hyvin arkista ja toisaalta jotain maagista.
Basel by night -novellin minäkertoja selostaa seksiseikkailujaan maailmanmiehen tyyliin, vaikka alusta asti päähenkilö on jollain tavoin säälittävä, keskenkasvuinen ja arka. Kuva henkilöhahmosta on herkullinen kaikessa siinä myötähäpeän ja säälin sekamelskassa, joita lukiessa tunsin. Novelli on kuin matkaraportti, mutta kenelle? Kaikille, ei kenellekään – tai ehkä päähenkilöille itselleen pönkitykseksi. Jos kerronta ei olisi vienyt näin mukanaan, itse aihe olisi karkottanut minut. Tässä, niin kuin monessa muussakin novellissa, on jotain absurdin ja arkisen sekoitusta, sääliä, surua ja naurua, mikä tekee henkilöistä inhimillisiä muttei samaistuttavia.
Musiikin maailmaan ja Italiaan vie orkesterikurssin tapahtumia ja jännitteitä kuvaava Accademia dei vecchi maestri. Novellin alusta asti on vihjataan, että jotain tapahtuu kurssilaisten ja opettajan välillä, vaikka opettajaa ei kuvailla kovin imartelevasti: ”[opettajan] hiestyvä puolikalju ja härkämäisen mahakas olemus olivat kaikille tuttuja –.” Samoin opettajan taipumus suhtautua oppilaisiin turhan intensiivisesti nousee esille. Silti novellia on luettava ihmetellen, mikä saa ihmiset pelaamaan outoja pelejään. Mielenkiintoista on toki myös tarinan kehys cembaloineen ja barokkimusiikkiharjoituksineen. Tässäkin novellissa mielenkiintoa pitää yllä minäkertoja, joka on mukamas kaiken ulkopuolella, aivan toisin kuin Basel-novellin selostaja. Kuitenkin se, mitä tämän novellin kertoja kertoo muista, rakentaa myös kuvaa päähenkilöstä itsestään.
Rakkaudesta ei kokoelman novelleista puhuta, ja rakastajiakaan ei juuri ole, ennemmin epämääräisiä yhteensattumia ja kohtaamisia ihmisten välillä. Kyse onkin monessa tarinassa läheisyyden, seksin tai joskus hyväksynnän kaipuusta ja tavoittelusta. Osa kokoelman novelleista on tyylileikittelyjä, mikä tuo vaihtelua kokonaisuuteen. Esimerkiksi novellissa Orthocyclen kuvataan (puhelin-)keskustelua, jossa äänen saa vain keskustelun toinen osapuoli. Novellissa Roar puolestaan kuvataan samoja tapahtumia tai samoihin henkilöihin liittyviä tilanteita eri henkilöiden näkökulmista.
Eurooppalaisia rakastajia on elokuvan alalta tunnetun Forsströmin esikoisteos kirjailijana. Siksi teos pääsee Helmet-haasteessani kohtaan 11: jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja. Novellihaasteeseen liitän kokoelman myötä 12 novellia.
Kaikkia värejä 