Ystävyydestä ja etäisyyksistä

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi. Into Kustannus 2017.

IMG_20180221_145205__01

Onpa miellyttävää upota lukukokemuksen myötä todella vieraaseen kulttuuriin ja aikaan, josta en tiedä juuri mitään. Lukukokemuskin antaa vain viitteitä: makuja, tuoksuja, erikoisia kasveja ja maisemia, ja suuri osa kokemuksesta jää oman kuvitelman varaan. Vaikka Etelä-Korea on ollut (urheilu-)uutisissa nyt Pyeongchangin talviolympialaisten vuoksi, ovat korealainen elämä ja Korean tasavallan lähihistoria minulle tuntemattomia. Korealaista kirjallisuuttakaan en ole Vegetaristia lukuun ottamatta lukenut aiemmin, mutta onneksi – ja hämmennyksekseni – törmäsin nyt Kyung-sook Shinin vasta suomennettuun teokseen Jään luoksesi. Vegetaristissakin Korean historia tulee  viittauksenomaisesti esille, mutta ei siinä eikä liioin tässä Kyung-sook Shinin teoksessakaan varsinaisesti kuvata, mitä Korean tai Etelä-Korean menneisyydessä on tapahtunut.

Kustantajan sivuilla kerrotaan, että ”useita romaaneja kirjoittanut Kyung-sook Shin (s. 1963) on yksi Etelä-Korean luetuimmista ja ylistetyimmistä kirjailijoista”. Hän on myös palkittu kirjailija (Man Asianin, Manhaen, Dong-inin, Yi Sangin ja Prix de l’Inaperçun kirjallisuuspalkinnot). Aiemmin suomennettu Pidä huolta äidistä on käännetty yli 20 kielelle ja julkaistu 36 maassa, ja Koreassa se on  myynyt  yli kaksi miljoona kappaletta. Se päätyi luonnollisesti äärettömän pitkälle pitäisi lukea -kirjalistalleni, sillä tämä Jään luoksesi teki vaikutuksen monella tavalla – ei pelkästään siksi, että siinä kuvattu maailma oli niin mielenkiintoinen, vaan myös kiehtovan kerronnan vuoksi. Oikeastaan korealaisuutta (mitä se sitten ikinä onkaan) ei tässä teoksessa kuvattu, mutta kuvattujen henkilöiden tarina sai ottamaan ainakin hieman enemmän  selvää minulle vielä tuntemattomasta maailmankolkasta.

Jään luoksesi kertoo nuoruudenystävyksistä Jeong Yunista, Myeong-seosta, Mirusta ja Danista, ja tarinaa kerrotaan Jeong Yunin minäkerrontana ja Myeong-seon muistikirjakatkelmina. Ystävyksiä yhdistävä asia on professori Yunin kirjallisuuden kurssi ja runousluennot, ja professorista tulee Jeong Yunille, Mirulle ja Myeong-seolle tärkeä hahmo. Myöhemmin hänen sairautensa itseasiassa saa toisistaan erkaantuneet Myeong-seon ja Jeong Yunin kohtaamaan kahdeksan vuoden eron jälkeen, ja siitä hetkestä teos alkaa. Muistot alkavat pulpahdella minäkertoja Jeong Yunin mieleen, ne sekoittuvat, ja hän itsekin toteaa näin kerronnassa. Muistot ovatkin olennaisessa osassa tarinassa, joka ei etene aikajärjestyksessä vaan ennemminkin kertoillen siitä, miten jokin asia tuo mieleen toisen, ja ajatus siirtyy uuteen kohtaan muistoissa.

Muistelu, muistot, mennyt elämä ja kerrottu tuovat tarinaan haikeutta ja surumielisyyttä. Henkilöhahmojen elämä on monella tapaa surullista, niin kuin on Jeong Yunin surullinen, yksinäisyyteen haututautuva tai ainakin sitä yrittävä hahmokin. Kuvatut tapahtumat ja ympäristöt, kuten kuljeskelu pimeässä äidin haudalle, sumuinen, kyynelkaasun saastuttama kaupunki tai lumen painamien mäntyjen metsikkö, korostavat näitä jäytäviä tunteita.  Surua paljastuu myös henkilöiden menneisyydestä, kun  Jeong Yun saa selville ystävänsä Mirun taustan tai kertoo tämän kohtalosta. Jeong Yunin aikuisuudesta osa kuluu kuolemien äärellä lähes lamaantuneena tai kuolemansyitä selvitellen, välillä kuolleiden ihmisten kirjeiden parissa.

Yhteiskunnallinen melske on tarinassa etäällä, mutta tavallaan läsnä jossain taustalla. Kuvattuna aikana, 1980-luvulla, Etelä-Koreassa osoitettiin mieltä sotilasdiktatuuria vastaan, ja mielenosoituksia kuvataan hieman. Henkilöiden arki, nuoruus ja ystävyys ovat kuitenkin tärkeämpiä, vaikka tietenkin yhteiskunnallinen tilanne vaikuttaa ja on vaikuttanut heidän elämäänsä. Jeong Yunin elämään yksi mielenosoituksista, johon hän päätyy vahingossa, vaikuttaa kuitenkin merkitsevästi, sillä hän ja Myeong-seo ystävystyvät Yunin jäätyä mielenosoituksen jyräämäksi. Kirjallisuus, runot ja kirjoittaminen tuntuvat kuitenkin olevan tärkeämpiä henkilöiden elämässä. He kirjoittavat yhdessä, osaavat runoja ulkoa, kantavat mukanaan kirjoja – ihanaa!

 

”Sanoin ennen kuin itsekään huomasin: ’Toivon, että teillä kaikilla on joku, jonka kanssa haluat sanoa joka hetki Muistetaan tämä päivä ikuisesti.’ Opiskelijat huokasivat ihastuksesta ja hymyilivät. Minäkin hymyilin heidän kanssaan. ’Lisäksi…’ He olivat luulleet, että siinä oli kaikki, mutta kun jatkoin, he hiljenivät jälleen. ’Toivon, ettette koskaan epäröi sanoa Tulen luoksesi.'” (s. 295)

 

Jään luoksesi on suurelta osin surumielinen, mutta kaikessa murheellisuudessaan se on myös kaunis ja virkistävä niin kerronnaltaan kuin tarinaltaan, siinä, miten ihmisten läheisyyttä ja yhteenkuuluvutta, yhdessä kulkemista, jakamiseen uskaltautumista kuvataan. Se jättää ehkä haikeaksi, mutta ei pelkästään – minussa tarina herätti uteliaisuutta ja muistutti tärkeiden ihmissuhteiden, muistojen ja intohimojen merkityksestä.

— — —

Helmet-lukuhaasteessa Jään luoksesi sopii moneenkin kohtaan (siinä luetaan kirjaa, kohta 16, ja siinä on lemmikkieläin, kohta 40), joista valitsen numeron 5: Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyin.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Ystävyydestä ja etäisyyksistä

  1. Paluuviite: Vuoden 2018 Helmet-haasteen koonti | Kaikkia värejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s