Roihuvuoren runokattaus ja #runo2018

 

 

Viime aikoina ja erityisesti eilen ja tänään olen pursuillut kiitollisuutta. Tässä muutamia syitä:

1) Omppu Reader why did I marry him -blogista jaksaa hehkuttaa runoja ja muutenkin kirjallisuutta, ja blogissa on käynnissä oiva runohaaste, joka sai minut jo tarttumaan runokirjaan, kiitos! Vielä melkein vuosi tätä haastetta ja sitten loppuelämä aikaa lukea runoja! Tämä postaus on aloitus runovuodelle 2018.

2) Roihuvuoressa järjestettiin lauantaina eli eilen kaupunginosan oma kirjallisuusfestivaali 60-vuotiaan kirjaston kunniaksi, vau! Ja kiitos tapahtumasta!

3) Näillä samaisilla kirjamessuilla omia runojaan olivat lukemassa Sirpa Kyyrönen, Pauliina Haasjoki ja Aura Nurmi, ja oli ihanaa kuunnella upeita runoja, kiitos, kiitos, kiitos!

4) Kirjastosta sain viime viikolla varaamalla ja etsimällä monta runokokoelmaa, joten kiitos kirjastolaitoksellekin, taas kerran!

5) Runoja kiitän myös. Kiitän siitä, että olen saanut asettua hetkeksi ilmavien, viisaiden, terävien ja mystisten sanojen ja tarinoiden äärelle.

Olen lukenut tällä viikolla kaksi runokokoelmaa ja vähän kolmattakin. On ollut ihanaa pysähtyä runojen äärelle, ja hyviä fiiliksiä olen saanut siitäkin, että olen uskaltanut lukea runoja, minua kun usein jännittää se, että en ymmärtäisikään MITÄÄN. Voisin vihdoin uskoa itselleni antamani luvan olla ymmärtämättä, ja nauttia sanoista, runokuvista, tunnelmista – ja samalla antaa myös luvan ymmärtää. Nauttinut olenkin, monella tavalla. Luin runoja pitkähköllä bussimatkalla Länsi-Helsingistä itään, kuuntelin Roihuvuoren runoaamiaisella keskittyneen joukon kanssa, ihailin sanoja niin luettuna kuin kuultunakin. Oli itse asiassa hienoa kuulla juuri luettu runo lavalta: se aukeni uudella tavalla, eri tavalla, kuin sen vain olisi lukenut itse uudelleen. Esimerkiksi Sirpa Kyyrösen Minä olen sinun äitisi, syyllinen -runo, joka toki aiemmin oli saanut ajattelemaan kasvun ja sen aiheuttaman erkanemisen kamaluutta niin äidin kuin (murrosikäisen) lapsenkin kannalta, herätti ajatuksen siitä, miten tunne on jaettu, yhteinen, monen, ja silti erilainen, selittämätön ristiriitaisuudessaan. Sellainen, johon törmää aina, aalto, joka poistuu ja palaa.

Sirpa Kyyrösen runot Ilmajuuret-kokoelmassa sisältävät paljon luontoainesta:  Tähän kaikkeen lomittuvat hiekkalaatikot, äiti, murrosikä, ryövärintytär – äitiyttä ja lapsuutta. Ne limittyvät ja vertautuvat:

Pyhät oli pihlajat ja mäntyjen pylväät

kun sinä synnyit savinen ja puhdas 

nyrkkikivestä puhjennut pikkulintu          minun juureni ilmassa 

kunnes kasvoit 

jalat ja minä istutin     

sinut maahan, kertomuksiin ja kukkiviin puihin             / – – /

 

Luontokuvat ovat reheviä, luontoa arvostavia, jopa luonnon puolesta huutavia, varsinkin neljännen osan valasrunot. Ihminen kietoutuu osaksi luontoa, kaarnaa, juuret pitävät maata koossa.

Aura Nurmen runonluenta oli upeaa. Minulla ei ole sanaa Nurmen ilmaisulle, mutta yritän: kirkas, avoin, tavoittava. Hän onkin lavarunoilija, ja kyllä, nyt minäkin haluan päästä kuuntelemaan enemmän runoja, ainakin, jos muutkin yltävät tällaiseen hätkäytykseen. Nurmi luki sekä vielä ilmestymättömän runon että runoja Villieläimiä-kokoelmasta. Kokoelman arvostelusta oli  kasvanut myös oma kommenttinsa, jonka Nurmi esitti. Villieläimiä-kokoelma on mielenkiintoinen (sekin). Runot kertovat esimerkiksi lapsuudesta ja nuoruudesta Pikku Huopalahdessa, tai laajemmin lapsuuden lähiössä. Minulle Pikku Huopalahti on ennemmin se Pariisin kevään keksipaketti, jota lauloin, kun asuin vaaleanpunaisessa talossa melkein merinäköalalla. Siksi lapsipuhujan arkipäiväiset havainnot poliisiautosta tai roskiksessa asuvasta miehestä näyttävät uuden kuvan, joka laajenee siihen, miten naapureina voivat asua erilaiset kohtalot, joissa toinen ei tiedä toisesta.

 

IMG_20180318_185252

Ihana viikonloppuni, jota piristämään ostin 20 tulppaania ja jota syventämään lainasin kolme runokokoelmaa.

 

 

Pauliina Haasjokea en ollut ehtinyt lukea ennen lauantaita, mutta olin sentään käynyt hakemassa kirjastosta hänen teoksensa Hiukset. Haasjoki luki kokoelmaansa Planeetta, jonka senkin aion käsiini haalia, mutta eiliset sanat ovat unohtuneet, on vain häivähdys siitä mielettömästä rauhasta, kun Haasjoki luki, tyynenä. Hiukset-kokoelman runot tuntuvat tiheiltä: ne joita jo luin, haraavat vastaan, pysäyttävät joskus jo kesken säkeen, ovat välillä vain säe, ovat täynnä, jos ovat pidempiä. Luen tätä vielä pitkään ja tarkkaan, nyt olen sanaton.

 

IMG_20180318_185323.jpg

Pauliina Haasjoen tuotanto odottaa vielä tarkempaa tutustumista. Kuinka kaunis onkaan tämä kokoelma jo ulkoasultaankin, niin kutsuva!

 

Palaan runojen maailmaan myöhemmin. Tämä oli avaus ja ahmaisu.

 

– – –    – – –    – – –

 

Roihuvuoren kirjamessut 17.3.2018 Porolahden koululla ja Roihuvuoren kirjastolla. Toivottavasti tämä ei jäänyt ainokaiseksi tapahtumaksi!

 

Runokokoelmat, joita kuulin, luin ja luen:

Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret. Otava 2016.

Aura Nurmi: Villieläimiä. Kolera 2016.

Pauliina Haasjoki: Hiukset. Otava 2013. Runoaamiaisella runot olivat kokoelmasta Planeetta (Otava 2016).

4 kommenttia artikkeliin ”Roihuvuoren runokattaus ja #runo2018

  1. Tätä tekstiä oli ilo lukea. Runot on parhautta. Runoilijat on parhautta. Kustantamot, jotka ovat riittävän kykeneviä, sivistyneitä, viisaita kustantamaan ja toimittamaan runoutta ovat parhautta. Blogiteksti, jossa kirjoitetaan runoudesta on parhautta! 🙂

    Tykkää

  2. Paluuviite: Vuoden 2018 Helmet-haasteen koonti | Kaikkia värejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s