Gaël Faye: Pienen pieni maa

Gaël Faye: Pienen pieni maa. Like 2018. Alkuperäisteos Petit pays, suomentanut Einari Aaltonen.

IMG_20180325_115831

Afrikan mittakaavassa pienen pieni Burundi näkyy  kuvassa vihreänä Tanganjika-järven pohjoispuolella. Karttapallomme on Gaël Fayen Pienen pieni maa –romaanin tapahtumia edeltävältä ajalta, ja romaanin tarina sisältää jotain samaa nostalgiaa kuin tällaiset esineet vuosien takaa. Samoin kirjan kannessa on kirkas, houkutteleva, muiston kultaama tilanne lapsuudesta, jotain muuta, mitä todellisuus tai päähenkilön myöhemmät vaiheet ovat. Emme välttämättä halua palata noihin aikoihin, mutta raahaamme niitä mukanamme, unohtamatta, ja jos ne kuuluvat muistoihimme, ne ovat osa meitä eri tavalla kuin yksittäiset kulahtaneet esineet.

Pienen pieni  maa -romaanissa äänen saa Gabriel eli Gaby, joka palaa muistoissaan siis lapsuudenmaisemiinsa Burundiin ja hieman Ruandaankin. Muistot kerrotaan lapsen näkökulmasta, oikeastaan ei  kuitenkaan niin, että aikuinen  niitä muistelisi, vaikka kerronta ei olekaan vain lapsen ääntä. Näkökulma kuitenkin on: Gabyn  lapsuus  Burundissa näyttäytyy vihreänä, mangonmakeana ja vaihdellen jännittävänä ja vähän arkisenakin, vaikka minulle kuvaukset ovat välillä hyvinkin erikoisia. Vastakkaisia tunnelmia alun kepeälle kuvaukselle alkaa näkyä jo melko alkupuolella lapsuusmuistelua. On yö, jolloin vanhemmat riitelevät räiskyvästi, ja Gaby valvoo ja repii ajatuksissaan hyttysverkkoa. Ja toisena yönä Ruandassa alkaa sota, joka vaikuttaa  raastavasti koko Gabyn perheeseen. Se ei lopu vaan leviää, sotkee mukaansa kaikki. Myöhemmin Gabyn silmät avautuvat monella tavalla: hän näkee, miten ihmiset ovatkin toisiaan vastaan, miten leikkikavereissa on vihaa ja miten ihmisen arvoa tai arvottomuutta mitataan.

”Sinä päivänä, ensimmäisen kerran elämässäni, sukelsin syvälle tämän maan todellisuuteen. Törmäsin hutujen ja tutsien väliseen kuiluun, ylittämättömään rajaan, joka määräsi jokaisen jommallekummalle puolelle. Ja tuo puoli oli kuin lapselle annettu nimi, sen sai jo syntymässä ja sitten sen kanssa piti vain elää. Hutu tai tutsi. Jompikumpi. Kruuna tai klaava. Olin kuin näkönsä takaisin saanut sokea ja aloin ymmärtää eleitä, katseita ja lausumattomia sanoja, jotka olivat aikaisemmin jääneet minulta huomaamatta.” (s. 132)

IMG_20180325_134448_Bokeh__01__01

Pienen pieni maa ei kuitenkaan ole koko ajan synkkä, vaikka taustalla tapahtuu kauheuksia. Siksi romaanin lukeminen oli myös kiehtovaa eikä vain kamalaa, ja kiinnostavaa on sekin, että kuvattu miljöö on niin vieras – esimerkiksi Ruandasta olemme tietysti lukeneet vuosia (varsinkin vuosia sitten) hirveyksistä, mutta tämä tarina antaa toisenlaisen näkökulman. Toki kansanmurhat, sorto, sota, ahdistus ovat läsnä tässäkin, ja konkreettisesti johtavat siihen, että Gaby joutuu siskonsa kanssa pakenemaan ja muuttaa Ranskaan. Kuitenkin samaan aikaan, kun maa on myllerryksessä, ihmiset eri syistä täynnä vihaa ja kaunaa, on tuttu pölyinen kotikatu oma maailmansa piilopaikkoineen ja leikkeineen. Poikajoukon kasvaessa leikit tosin muuttuvat raaemmiksi, idylli särkyy ja toisten sydämet kovettuvat. Pienen pieni maa kuitenkin kertoo muustakin kuin raakuuksista, vaikka niitä nuori Gaby joutuu todistamaan ja niistä muistoissa kerrotaan.

Yksi ilahduttavista kerroksista tarinassa on se, miten kirjallisuus ja kirjat vievät nuoren pojan mennessään. Gaby ystävystyy naapuruston rouvan kanssa ja saa tältä kirjoja lainaan, ja lukemalla hän päätyy muihin maailmoihin, etäämmälle kaveriporukasta, jonka puheet sodasta, kuolemasta ja vastakkainasetteluista ahdistavat. Tällainen sadunomaisuus tuo keveyttä tarinaan, toivoa siitä, että kauheuksista voi selvitä. Kuitenkin sen kuuleminen tai siitä lukeminen, miten kirjallisuus vie mennessään, on jo riittävä syy iloon ja myös tämän kirjan lukemiseen.

Vaikka aihe ja kehyskertomuskin, kertojan eksynyt nykyhetki, ovat monella tavalla raskaita, on muistoista koostuva kokonaisuus täynnä iloa ja ihmetystä, enemmän sitä, mitä kannen raikas vihreys viestii, vähemmän sitä, mistä uutiset kertovat tai tuona aikana kertoivat. Hienous piileekin tässä ristiriidassa: lapsuuden valossa ja ihmetyksessä, kyvyssä elää hetki, ja aikuisuuden monimutkaisuudessa, joka ei jätä rauhaan. Pienen pieni maa on nopeasti luettu, mutta se jättää jälkensä, sekoituksen erilaisia vaikeasti nimettäviä tunteita ja erityisen ilon siitä, että kirjallisuutta on ja että se kannattelee.

”Sama juttu aina kun minulla on syntymäpäivä, raskas alakulo iskee minuun kuin trooppinen sadekuuro muistellessani isää, äitiä, ystäviäni ja loputtomiin jatkuvia juhlia puutarhan perällä suolistetun krokotiilin äärellä…” (s. 14)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s