kuolema, suru, runo

Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin. Carlin kirja.  S & S, 2018. Tanskankielinen alkuteos Har døden taget noget fra dig så giv det tilbage, suomentanut Katriina Huttunen.

IMG_20180425_130152

”Sinä laulat minussa.” (s. 25)

Suru kuuluu tässä pienessä teoksessa. Pelotti ottaa koko kirjaa lukuun, silti en voinut olla lukematta. Pysähtyä piti monesti, itkeä kertojan tahdissa, sulkea kirja ja katsoa ikkunasta tai sisälle omaa elämää.

Tässä kirjassa kuuluu myös runo. Se on rytmissä, joka luo itkua huohottavaa tahtia, kuristavaa ja riipivää tunnetta. Runoa on jo nimikin, joka saa melkein umpisolmuun. Kirjassa on myös runolainauksia, ja kieli on runollista, kerronta välillä runomaisen fragmentaarista.

Kuolemasta tässä on kyse, ennen kaikkea. Kyse on myös siitä, miten oman lapsen kuolemasta voi kirjoittaa. Tai kuolemasta ylipäätään.

Tanskalaisen Naja Marie Aidtin teoksessa Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin. Carlin kirja kuvataan suruprosessia, kun kirjailijan poika, kirjan nimessä mainittu Carl,  kuolee kamalalla tavalla 25-vuotiaana (voiko olla muuta kuin kamala tapa kuolla?). Kerronta etenee sykäyksittäin: se alkaa siitä, kun suruviesti on saapumaisillaan, palaa takaisin ajassa, keskittyy välillä hetkeen, muistoon, Carlin kuvailuun tai vaikkapa nimeen. Samoja tapahtumia kuvataan aaltomaisesti uudestaan, aivan kuin niistä ei voisi puhua, aivan kuin olisi liian vaikeaa puhua.

Kirjailija tuo kerronnassaan esille ryöppyäviä tunteita, raivoa ja surua, mikä näkyy niin kerrotussa kuin typografiassakin, mutta myös pohdiskelevaa, analyyttistä ihmettelyä. Ihmettelyn kohteena on esimerkiksi menetys ja toisaalta kieli ja kirjallisuus, kysymys siitä, miten kuolemasta voi kirjoittaa:

”Raa’asta surusta ei voi kirjoittaa taiteen keinoin. Mikään muoto ei sovi. Miten kirjoittaa todellisesta olemattomuudesta, elämän poissaolosta? Miten kirjoittaa siitä tuntemattomasta ja vaitonaisesta, minkä me kaikki tulemme kohtaamaan? Jos haluaa vältellä tunteilua, kipu pysäyttää lauseet kesken lauseen. Sanat riippuvat riveillä riittämättöminä ja mitättöminä, rivit katkeavat.” (s. 128)

Aidt myös esittelee lyhyesti muiden kirjailijoiden ajatuksia kuolemasta tai menetyksestä kirjoittamisesta, mainiten, lyhyesti lainaten. Kerronta kuitenkin keskittyy Carliin, kuolemanjälkeisen ajan kuvailuun, vaikka eteneminen on tosiaan poikkoilevaa, se liikkuu ajatuksesta ja hetkestä toiseen, aaltoillen muistojen, nykyhetken ja etäisten kirjailijoiden ajatusten välillä.

Tässä kirjassa on äärettömän paljon surua. Ja todella paljon rakkautta. Ja surua.

”Kirjoitan tuoksuorvokki, kirjoitan pikarililja, kirjoitan ruskeat silmäsi. Kirjoitan lumikello, kirjoitan saniaisenvihreä, kirjoitan sinä kaunis lapseni. Kirjoitan arvoituksellinen sinä, pikku aurinko, lapseni maankuoren alla. Kirjoitan täysikuu nousee yönsiniselle taivaalle, sydämeni on sairas, suruni on valkoinen.” (s. 57)

IMG_20180425_130019


 

Naja Marie Aidt on yksi tämän kevään Helsinki Litin vierailijoista, ja hän esiintyy tapahtumassa lauantaina. Toivon, että pääsen kuuntelemaan häntä.

Helsinki Lit  -kirjallisuustapahtuma järjestetään 25.-26.5.2018 Savoy-teatterissa.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s