Yksi kevät ja 1918-haasteen koonti

Reader why did I marry him? -blogissa julkistettu 1918-haaste päättyi eilen 15.5., samana päivänä siis kuin sisällissota sata vuotta sitten. Sisällissota kiinnostaa minua  aiheena kirjallisuudessa, mutta toisaalta välttelen sitä, koska kuvaukset ovat ymmärrettävästi hirveitä. Jos kuvaus ei ole tarkkaa tai keskity vaikkapa vankileirien oloihin, pystyy kauheudet silti kuvittelemaan, tai jos hävinneiden sodanjälkeisestä kohtalosta ei kerrota, arvailut elämän vaikeudesta osunevat oikeaan. Aiemmin lukemistani teoksista Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on varsinkin tehnyt vaikutuksen, samoin Kjell Westön Missä kuljimme kerran.

Haasteeseen luin Heidi Köngäksen Sandran ja nyt haasteen viime hetkinä myös Laura Lähteenmäen nuortenkirjan Yksi kevät. Lisäksi kävin katsomassa KOM-teatterin Veriruusut, mutta samannimistä Anneli Kannon romaania en ehtinyt lukea. Kaikki nämä teokset kuvaavat tapahtumia punaisten näkökulmasta: Sandrassa sotaan joutuu tahtomattaan nuori mies, Veriruusuissa valkeakoskelaistytöt liittyvät – osa melkoisella innolla – naisprikaatiin ja  Yksi kevät -romaanissa nuoret tytöt, tehdastyöläisiä hekin, ryhtyvät ensin auttamaan punaisten haavoittuneita ja tarttuvat sitten hekin aseisiin, tosin vain hetkeksi, sillä sota loppuu. Yksi kevät sopii hyvin haasteen lopetuskirjaksi, sillä synkästä aiheesta huolimatta tässä teoksessa on nuoruuden toiveikkuutta – niin itse tarinan lopussa kuin osassa päähenkilöitäkin.

 

”Toivoin, että kesään mennessä kaikki olisi järjestynyt ja asiat edenneet oikein, kapina tietysti loppunut. Mutta kaikkein eniten toivoin, että voisin palata vanhaan elämääni. Tämä uusi tilanne, koko vapaustaistelu ja meidän tulomme vieraaseen taloon kutsumattomina vieraina kihelmöi tukkani alla kuin olisin nähnyt ahdistavaa unta tai päässäni juoksisi liuta täitä.” (Laura Lähteenmäki: Yksi kevät. WSOY 2018, s. 10)

Näin ajattelee Yksi kevät -romaanin päähenkilöistä yksi, 16-vuotias Aada, joka on ystävättäriensä kanssa asettunut vallattuun taloon pitämään huolta taisteluissa haavoittuneista. Aada, Linda, Bea, Katri ja Jenny ovat 15-17-vuotiaita, ja heille asettunut vastuu on suuri: he eivät onnistu pitämään kaikkia potilaitaan hengissä, ja kyllähän he huomaavat avuttomuutensa itsekin. Ystävykset ovat tutustuneet kenkätehtaalla, joka on kuitenkin suljettu sodan vuoksi ja johon he ehkä toivovat pääsevänsä myöhemmin takaisin, mutta olosuhteet vievät muihin kuvioihin. Yksi askel on naiskaarti, johon he yhtä lukuun ottamatta liittyvät. Varsinaisiin taisteluihin tytöt eivät kirjassa joudu, sillä kevät on jo pitkällä ja Tampere melkein vallattu, mutta arvata saattaa, että parhain päin ei tytöille käy.

Yksi kevät tuo mielenkiintoisen näkökulman sisällissota-aiheeseen. Jos olisin lukenut Verisruusut-romaanin, saattaisin osata verrata siihen, mutta vankileirejä tässä ei yksittäistä kuulopuhetta enempää kuvata, eikä Yksi kevät -romaanin päähenkilöissä ole ainakaan samanlaista vimmaa kuin KOM-teatterin lavalla eloon heränneissä Veriruusujen naisissa. Taustaa ja sodanjälkeistä ilmapiiriä kuitenkin valotetaan henkilöiden ajatusten ja kohtaloiden kautta, hieman viitataan myös siihen, miten punakaartiin liittyneisiin suhtauduttiin. Romaanin lopussa on muutaman sivun historiapläjäys, mikä onkin hyvä idea, sillä teos on suunnattu nuorille. Myös minulle se toimi muistinvirkistäjänä, vaikka tänä keväänä aiheesta on kuultu ja ollut luettavissa paljon.

”Bea ei kaivannut tehtaaseen, ja se oli nyt suljettukin. Tehtaat polkivat naisten oikeuksia, ja vaikka parempaa palkkaa ja enemmän vapaapäiviä oli luvattu, niitä ei ollut saatu. Edelleen he paiskivat kymmentuntisia työpäiviä maanantaista lauantaihin. Asiat edistyivät liian hitaasti, vastassa oli suuria voimia, ja vapaustaistelu sotki kaiken. Bea ei uskonut, että hänen elinaikanaan mikään muuttuisi, mutta jos hänellä joskus  olisi tyttö, sen asiat voisivat olla paremmin.” (s. 77)

Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa aiheesta kiinnostuneille, eikä kannata säikähtää nuoria päähenkilöitä tai sitä, että kyseessä on luokitukseltaan nuortenkirja. Kerronta on kaunista, nuoruudenherkkää, eikä asioita selitetä liikaa, mutta koska romaanin keskiössä on juoni, se, mitä tytöille tapahtuu, on nuorenkin lukijan helppo tätä lukea – paitsi jos tuosta ajasta lukeminen on vaikeaa. Näkökulma on vuoroin eri henkilön, jolloin erot tyttöjen näkemyksissä, toiveissa ja odotuksissa tulevat esille. Tytöissä on paljon tuttua, vaikka kuvattu aika on onneksi takanapäin.

IMG_20180516_201139

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s