Lempi ja rakkaus – Julia ja Romeo Kansallisteatterissa

Julia ja Romeo Kansallisteatterissa 11.5.2018. Ensi-ilta suurella näyttämöllä 7.3.2018. Näytökset jatkuvat syksyllä.

ROOLEISSA Jarno Hyökyvaara (TeaK), Olli Ikonen, Katariina Kaitue, Satu Tuuli Karhu (TeaK), Eetu Känkänen (TeaK), Miro Lopperi (TeaK), Sanna-Kaisa Palo, Heikki Pitkänen, Olli Riipinen (TeaK), Kristo Salminen, Sonja Salminen ja Juha Varis
MUUSIKOT    Mila Laine ja Aleksi Kaufmann
SÄVELLYS Mila Laine
OHJAUS  Jussi Nikkilä

SOVITUS JA ESITYSDRAMATURGIA Anna Viitala

SUOMENNOS  Marja-Leena Mikkola
LAVASTUS   Katri Rentto
PUKUSUUNNITTELU  Saija Siekkinen
KOREOGRAFIA Ima Iduozee
TAISTELUKOREOGRAFIA Kristo Salminen ja Ima Iduozee
VALOSUUNNITTELU   Pietu Pietiäinen
ÄÄNISUUNNITTELU   Viljami Lehtonen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU    Petra Kuntsi
OHJAAJAN ASSISTENTTI   Johanna Kokko

 

Nuoruus ja rakkaus, niitä Kansallisteatterin Julia ja Romeo pursuilevat. Lempi ja rakkaus on Romeon ylitsevuotavassa rakkaudentuskassaan kirjoittama runo, ja tunteet saavat Romeon kiemurtelemaan – samoin katsojan. Nuorten rakastavaisten, samoin kuin Veronan ”nuorisojengien” uhka ja energia vetäisevät äkkiä mukaan teatterin taikaan, ja parituntinen vierähtää nopeasti. Yleisö on täynnä nuoria, sillä mikä sopisikaan paremmin lukion äidinkielen kurssin teatterikokemukseksi kuin taidolla tehty klassikko. Tällaiseen teatterielämykseen tuo varmasti mielellään nuorisolaisia, ja  nuori yleisö myös tuntui nauttivan. Yhtä lukioikäistä kuulustelinkin kokemuksesta, ja hän oli näytelmästä innoissaan. Koska minäkin olen, voinemme päätellä, että tämä versio sopii niin Julian ja Romeon ikätovereille kuin hieman varttuneemmalle tunteilijallekin.

Kansallisteatterin versio on melko uskollinen alkuperäistekstille repliikeissä, mutta painotus ja miljöö on omansa. Julia on näytelmän nimessäkin siirretty ensimmäiseksi, sillä hän on päähenkilö. Julia on tässä versiossa yhtä aikaa suloinen ja teinityttömäisen ärhäkkä: hän tietää, mitä tehdä, mitä hän haluaa. Romeo puolestaan värisee herkkyydessään – hänen silmistään on jatkuvasti vierähtämäisillään kyynel, häntä tekisi mieli lohduttaa, sanoa, että se on vain se nuoruus, se menee ohi. Olli Riipisen näyttelemässä Romeossa on häivähdystä enemmän herkkyyttä, eikä Romeon hahmo tietenkään alkuperäistekstissäkään mikään macho olekaan, ainakaan muistaakseni.

26659911508_17b8b25770_z

Julia (Satu Tuuli Karhu) parvekkeellaan. Kuva Tuomo Manninen / Kansallisteatteri

Julian ja Romeon tarinaa kerrotaan melko minimalistisesti lavastetulla suurella näyttämöllä, tosin laajan, välillä melko tyhjänkin lavan vastapainona ovat kukkia pursuavat parvekkeet.  Julian parveke tietysti on keskeinen tapahtumapaikka romanssissa. Romeon karkotuspaikkana toimii toinen, Julian parveketta vastapäätä oleva parveke, Mantova niin lähellä ja rakastavaisten kannalta kuitenkin aivan liian kaukana. Lava kuitenkin laajenee niin pituussuuntaan kuin keskelle katsomoa, sillä neljännen rivin ylle on rakennettu lisälava, joka jakaa ensimmäiset rivit. Onnekseni sain paikan – tästä lisälavasta tietämättömänä siis – riviltä, jonka editse näytelmän henkilöt välillä juoksevat. Lavan laajennus yleisön keskelle tuo tapahtumat ihmeellisen lähelle ja saa tapahtumiin liikettä, tilaan avaruutta. Vain metrin päästä hulmahtava hahmo imaisee tehokkaasti myös näytelmän maailmaan, ja pidin todella paljon tästä lavarakennelman tuomasta lisämausteesta.

Toisen, vielä hurjan paljon vaikuttavamman ”lisäosan” näytelmään tuo musiikki ja muusikot, jotka soittavat ja laulavat lavan etuosassa parvekkeiden alla. Mila Laine ja Aleksi Kaufmann soittavat monipuolisesti eri soittimia, ja musiikki rakentaa tehokkaasti tunnelmaa. Musiikki on Mila Laineen säveltämää.

 

Kansallisteatterin Juliassa ja Romeossa on paljon, mihin tekisi mieli pureutua ja mitä hehkuttaa. Siksi myös nuorempi yleisö saa tästä versiosta varmasti paljon irti. Erityisesti pidän Mercution, Benvolion ja Tybaltin hahmoista,  tai oikeastaan tekisi mieli luetella kaikki henkilöt – henkilöhahmoissa on jokaisessa jotain kekseliästä, niin kuin Julian vanhemmissa jämähtäneisyyttä menneeseen ja etäälle tyttären maailmasta tai imettäjässä, jonka olemuksessa yhdistyvät ronskius ja rakkaus. Henkilöiden lisäksi vaikutuin vauhdikkuudesta, jota toteutukseen toivat taistelukohtaukset ja lisälavan tuoma näyttämömaailman laajennus. Tällaiselle vanhemmalle, pohjatekstin tuntevallekin Nikkilän ohjaus tarjoaa todellisen elämyksen ja kutkuttaa ajattelua – asioita, joita teatterikokemukselta toivon.

39620979515_d94ac43946_z

Valosuunnittelu oli tärkeä osa kokonaisuudessa, ja valaistus toimi ikään kuin lavastuksena. Kuva Tuomo Manninen / Kansallisteatteri

Mitä siitä, että tiedän, mitä näytelmässä tapahtuu? Väliajan jälkeen istuessani takaisin oivalliselle paikalleni lisälavan eteen  toivon silti sydämestäni, että Julia ja Romeo eivät kuolisi. Ja kyllähän minä tiedän, etteivät he kuole – vaikka heidän kohtalonsa on Kansallisen versiossa sama kuin Shakespearen.

 

Kiitos Kansallisteatterille medialipuista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s