Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö. Aula & co, 2019. Espanjankielinen alkuteos La hija de la española, suomentanut Taina Helkamo.
Öiset räjähdykset, ammuskelut ja huudot pitävät Karina Sainz Borgon romaanin päähenkilöä hereillä. Caracasissa on vielä yö -teos kuvaa Venezuelan nykytilannetta, kaaosta ja yhteiskunnan ja yksilöiden kriisiä, jossa ainoita selviytymiskeinoja näyttäisi olevan epärehellisyys ja pako. Nämä eivät tietenkään kaikille ole mahdollisia, eikä ole helppoa yrittää selvitä kaupungissa ja maassa, jossa perusasioista on pulaa eikä rahalla ole arvoa.
Kun luin Sainz Borgon teosta, mietin, onko kyseessä dystopia – tähän me joudumme, kun yhteiskunnasta katoaa säännöt ja rakenne. Toki tiedän, ettei tämä dystooppisena näyttäytyvä tilanne ole fiktiota, ja romaani pakottaa ottamaan selvää tilanteesta. Venezuela on ollut kauan kriisissä, ja esimerkiksi Ylen Ulkolinjan dokumentista tai tiivistelmästä voi kertailla syitä tähän uskomattomaan ja traagiseen tilanteeseen. Caracasissa on vielä yö -romaani kuvaa pääasiassa yhden henkilön kautta Caracasin väkivaltaista todellisuutta, ja tämä kuvaus on todella pysäyttävää. Kun kaikesta on pulaa, lääkkeistä, ruuasta, ennen kaikkea turvasta, tuntuu yhteiskunnallinen tilanne todella toivottomalta. Päähenkilönkin elämää epävarmuus on varjostanut jo pitkään: lapsuusmuistoissa on vielä rauhallista, mutta jo kymmenvuotiaasta saakka Adelaida Falcón on kuunnellut kaduilta räjähdyksiä ja ammuntaa, ja ympäristö on liukunut kohti pelkoa ja vaaraa, köyhyyttä ja epävarmuutta.
”Näin ryöstöjen lisääntyvän ja asettuvan osaksi maisemaa, sulautuvan siihen kuin ne olisivat osa meidän normaalia elämäämme: epäjärjestykseksi ja kaaokseksi naamioitunutta toimintaa, jota vallankumous suojeli ja ylläpiti.” (s. 48)
Tarina alkaa, kun Adelaida hautaa äitinsä. Äidin viimeisten hetkien kautta kuvataan muun muassa sitä, miten terveydenhuolto on olematonta, ja esimerkiksi lääkkeitä ja hoitotarvikkeita ei ole saatavilla, ei hautauspalveluakaan, ellei satu olemaan ylimääräisiä euroja. Ja kaikki maksaa, todella paljon. Adelaidan viimeiset säästöt hupenevat, ja vähäinen omaisuus viedään, kun vallankumouksellisten naisten joukkio valtaa hänen asuntonsa ja pahoinpitelee hänet. Epätoivoisessa tilanteessa Adelaidan onneksi kääntyy toisen onnettomuus: naapuri, jonka asuntoon Adelaida pakenee, on kuollut, ja Adelaida joutuu miettimään, miten paljon hän on valmis lipeämään sääntöjen toiselle puolelle.
Räjähdykset, kyynelkaasu, sekasorto ja jyskyttävä reggaetonbiitti rytmittävät Caracasin öitä Adelaidan kaupunginosassa. Välillä hengähdetään muistoissa tai kauneudessa, jota löytyy vaikkapa äidin perhospaidasta (joka sekin kyllä ryöstetään), välillä taas avataan ovi yhä synkempiin kuviin, esimerkiksi kun Adelaidan suojiin päätyy ystävän veli, joka kertoo, mitä mielenosoittajille käy tai on käynyt. Kerronta ja tarina ovat vangitsevia, eikä lukemista voi juuri keskeyttää, vaikka ahdistaisikin.
Adelaidalla ei ole tulevaisuutta Caracasissa, miten kenelläkään voisi olla tässä tilanteessa? Romaanissa kerrotaan, kuinka aiemmin Venezuelaan saapui ihmisiä ympäri maailmaa tekemään töitä ja rakentamaan elämää, mutta nyt suunta on toinen. Adelaida saa mahdollisuuden, jota ei voi jättää käyttämättä, vaikka hänen on tingittävä periaatteistaan ja uhrattava paljon. Taakse on lähtiessä jätettävä äiti, muistot, kirjat – jopa oma nimi – kaikki mitä vanhasta elämästä on jäljellä.
”Kello oli puoli yksitoista aamupäivällä. Kanariansaarilla puoli kymmenen. Caracasissa oli vielä yö.” Kansi: Sanna-Reeta Meilahti
Suosittelen tätä teosta varauksella: kuvaus on osin ahdistavaa. Toki tämä ahdistavuus on myös syy lukea Caracasissa on vielä yö, sillä kyseessä on monella tavalla vaikuttava teos, ei pelkästään aiheensa ja kuvattujen asioiden vuoksi.
Kaikkia värejä 
Paluuviite: Lempeä katse lukuvuoteen 2019 | Kaikkia värejä