Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla

Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla. Alkuperäisteos Un monde à portée de main, suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen. Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2019. Kannen graafinen suunnittelu Anna Makkonen.

Maailma käden ulottuvilla on ihmeellinen kirja. Ensin se upottaa sisäänsä, käperryttää puolen sivun, jopa sivun mittaisiin virkkeisiinsä, jotka luovat maailmoja, ajatuksia, kuvia. Sitten se pakottaa katsomaan tarkemmin ympäristöä – mikä on jäljennöstä, mikä on kaunista, millaisia pintoja ympärilläni onkaan – avaamaan Maailman taidehistorian liki kahdenkymmenen vuoden jälkeen ja sitten nettiselaimen ja hakukoneen, jopa lukemaan Anna Kareninan – ehkä joskus.  Romaanin pariisilainen päähenkilö puolestaan lentää maasta toiseen, projektista seuraavaan, ja  päätyy haikailemaan maan alle, Lascaux’n luoliin.

Ihastuin Maylis de Kerangalin edelliseen teokseen, joka sekin tarkensi erikoisalalle, sydämensiirtoon, erityisellä tarkkuudella. Maailma käden ulottuvilla kertoo erikoisesta käsityöläisammatista, jäljentäjistä, ja kuvaa päähenkilön,  nuoren Paula Karstin vuosia ensin jäljennystaiteen  koulussa Brysselissä, sitten työtehtävien äärellä ympäri Eurooppaa. Jäljennyskoulussa (en muista, mikä oli koulun nimike – jäljennystä siellä kuitenkin opeteltiin, kuukausi puita, toinen marmoria ja kivipintoja) Paula tapaa Jonasin ja Katen, ja vaikka opiskelu ja maalaaminen haukkaavat nuorten aikuisten elämästä valtavan palasen, toimii taide myös yhdistävänä. Lopputyövaiheessa maalataan yhdessä, vimmaisesti, alun eksymisten ja etsimisen jälkeen. Luodaan maailmaa, pintoja, olevaa.

”Hän oppii näkemään. Silmiä polttaa. Ne ovat räjähtäneet auki, niitä on koeteltu enemmän kuin koskaan, pidetty auki kahdeksantoista tuntia vuorokaudessa – keskiarvo, johon sisältyvät niin töiden parissa valvotut yöt kuin juhliminenkin.” (s. 43)

Tarina imaisee maagisesti sisäänsä kielen,  yllä olevaa lainausta huimasti laajempien virkkeiden, polveilevan, jopa runollisen ja silti  jollain tavoin jäntevän kerronnan ja kuvauksen vuoksi. On Oreon murusia ja on erikoista taide- ja materiaalisanastoa, kaupunkeja, katuja ja nimiä, erikielisiä ilmauksia. Kerronta etenee intensiivisesti preesensissä, ja aikamuoto onkin yksityiskohtien ohella yksi keinoista, joka upottaa tarinaan ja Paulan visuaaliseen maailmaan. Tarkan kuvauksen vuoksi lukemisen aikana oma katseeni tarkentui ja herkistyi ympäristölle. Luulen myös, että tämän kirjan lukemisesta nauttivat muut kaltaiseni, ihmiset, jotka rakastavat yksityiskohtiin käpertymistä, vaikka tavallaan kerronta maalailee suuriakin linjoja; yksityiskohtainen kuvaus tuottaa tarkkoja kuvia ja tunnelmia, ja on kiehtovaa päästä kurkistamaan sinne, minne Paulan pätkätyöt vievät.

Yksi mielenkiintoisimmista tapahtumapaikoista on Cinecittan elokuvatehdas, illuusioiden tyyssija Italiassa. Paula maalaa lavasteita ja tarpeistoa, ja henkilöt liikkuvat lavasteiden keskellä, elokuva- ja mainosmaailmassa. Illuusioiden luomisesta tarinassa onkin kyse, kun jäljennöksen avulla luodaan kuva jostain muusta, viedään johonkin aikaan tai tilaan niin kuin epookkielokuvassa, annetaan katsojalle tai kokijalle mahdollisuus johonkin kokemukseen.  Maailma käden ulottuvilla saa miettimään myös sitä, millainen kaipuu meillä onkaan kauneuden äärelle, oli kauneus sitten värissä tai pinnanmuodossa tai vaikkapa arvostetussa materiaalissa.

Onko jäljennöksen tarkoitus herättää jotain eloon, säilyttää? Tai pyrkiikö taide jäljittelemään elämää, niin kuin ikivanhoissa luolamaalauksissa? Jäljennöksiä ja taidetta, alkuperäistä ja jäljennöstä on pakko nimittäin pohtia myös toisen merkityksellisen tapahtumapaikan äärellä, Lascaux’n luolien läheisyydessä. Siellä jäljennetään kivikautisia luolamaalauksia, tehdään nykyteknologian avulla täydellistä kopiota, säilytetään ikivanhaa, sillä alkuperäiset teokset ovat vaarassa tuhoutua, eikä niiden äärelle ole päässyt sitten 1960-luvun lopun kuin kuvissa – ja nyt maalaamalla. Paula maalaa luolan eläimiä ja lopulta uppoutuu menneisyyden tarinoihin, mennyt ja nykyhetki sekoittuvat yhdeksi niin kuin värisävyt maaliseoksessa.

 

IMG_20191110_165220

Anna Makkosen upea kansigrafiikka houkuttelee romaanin visuaaliseen maailmaan. Kirjan alla laukkailevat Lascaux’n härät – romaani innosti lukemaan tästä mystisestä paikasta, maalaustaiteen historian alkuajoilta.

 

Tämän romaanin parissa tekee mieli viipyillä, ja nimensä mukaisesti se tuo erikoisen maailman – jäljentäjän sivellinvalikoiman, luksusasuntojen kovat pinnat, huojuvat tikapuut, ei liian täydelliset lavasteet, ihon ja valon ja harmaan loppusyksyn illan – lukijan ulottuville.

”Paula saa paonazzon valmiiksi määräpäivään mennessä, riisuu huivin jonka on sitonut turbaaniksi päähänsä, pyyhkii kädenselällä otsaansa ja sulkee silmät. Maalaus on loistava, marmori niin hyvin maalattu, että omistajat tuntevat välittömästi kiven mineraalisen viileyden, he kehuvat Paulaa viljellen sanoja miracoloso, incredibile, magico. Nuorelle maalarille tuodaan campari käsinpuhalletussa lasissa – – .” (s. 144)

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Maylis de Kerangal: Maailma käden ulottuvilla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s