Ilmasilta – kuvia auttamisen vaikeudesta

Ilmasilta Kansallisteatterin Willensaunassa, ensi-ilta 13.2.

 

Näyttelijät ja työryhmä

Rooleissa Pirjo Luoma-aho, Pyry Nikkilä ja Alina Tomnikov

Ohjaus Saana Lavaste

Dramaturgi Minna Leino

Lavastus Sampo Pyhälä

Pukusuunnittelu Saija Siekkinen

Valosuunnittelu Ville Toikka

Äänisuunnittelu Saija Raskulla

Videosuunnittelu Sampo Pyhälä

Naamioinnin suunnittelu Tuire Kerälä

Paula Salmisen kirjoittama ja Saana Lavasteen ohjaama näytelmä Ilmasilta tarttuu moneen tärkeään aiheeseen. Keskiössä on auttaminen, toisaalta myös perhe. Kaikki roolihahmot, äiti, poika ja tytär, pyrkivät auttamaan, mutta pääasiassa muualla, etäällä perheestä. Äiti ja kaksi lasta ovatkin toisistaan kaukana, vaikka välillä sentään samassa maassa. Ohjaaja tiivistikin bloggariklubin keskustelussa olennaisen näytelmästä kysymykseen: ”Onko helpompaa auttaa kaukana olevaa kuin läheistä?”

Alusta asti lavalla leijuu häiritsevä etäisyys, sanomattomuus perheenjäsenten kesken. Puhutaan  kyllä puhelimessa, tuntuu, että yhteyttä toki pidetään, mutta oikeista asioista ei puhuta, vaan puuhataan muuta. Sentään myönnetään, että asiat eivät ole kunnossa – siis maailmalla, kaukana, muualla.

Näytelmä rakentuu päähenkilöidensä ympärille, ja ensimmäinen näytös on ikään kuin äidin muotokuva, toinen pojan ja kolmas tyttären. Kolme näyttelijää, Pirjo Luoma-aho, Alina Tomnikov ja Pyry Nikkilä tekevät oman roolinsa lisäksi sivuhenkilöden roolit, ja kokonaisuus toimii hyvin. Ratkaisu nostaa kukin auttaja kerrallaan esille on onnistunut – se tavallaan myös alleviivaa perheenjäsenten erillisyyttä. Heillä on omat elämänsä, joiden väliset rihmastot ovat melko heikot. Auttamispyrkimysten lisäksi tämä näytelmä siis pohdiskelee myös perhettä kokonaisuutena, näyttää kuvan siitä, miten lopulta etäälläkin oleva voi välittää, vaikka välittämisen näyttäminen onkin vaikeaa.

Pääosassa on kuitenkin auttamisen halu ja auttamisen vaikeus, ja Ilmasillassa kuvataan hienosti sitä, miten auttamisen taustalla voi olla vaikkapa merkityksellisyyden kokemisen tärkeys, mutta toisaalta myös sitä, miten hyvätkin aikomukset voivat mennä aivan mönkään. ”Pitäiskö munkin jotain” – lopussa oleva lentokoneen matkustajan ajatus jää leijumaan. Salista kuljetaan ulos lentokenttäjonossa, lähtöporttien kautta, jolloin joku ehkä miettii, voisinko ehkä lahjoittaa järjestölle tai vaikkapa soittaa läheiselle puhelun niin, että oikeasti keskittyisi kuuntelemaan. 

49500496516_3714fe15c2_w

Lavan takaosaan aukeavaan tilaan mahtui mm. kenttäsairaala, jossa perheen poika oli lääkärinä. Kuva Katri Naukkarinen.

Willensauna-näyttämö muuntuu pienuudestaan huolimatta moneen, ja Ilmasillassakin saa nähdä monta yllättävää ratkaisua. Näytelmän ennakkonäytökseen astellessani tuntui, että kylläpä nyt on ahdettu lava täyteen, ja tavallaan kyllä olikin, monella tavalla, mutta  tila laajeni pian, ja ajatuksillekin oli sekä ärsykkeitä että tilaa. Alun sekamelska  lavalla, tavarat, jotka peittävät kaiken, korostaa sitä, miten yksillä on liikaa, liikaa tavaraa ja sotkua eikä selkeää suunnitelmaa, miten kanavoida auttamishaluaan. Konkreettisesti vaatekasat tietysti liittyvät siihen ylitsepursuavaan intoon, millä vaikkapa viitisen vuotta sitten ihmiset ryntäsivät auttamaan maahan saapuvia pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. Tavarakasojen takaa aukeaa monikäyttöinen videoscreen, jolla tuotetaan hienosti sekä tunnelmaa että viedään tarinaa eteenpäin. Myös aika ajoin rätisevä äänimaisema tuo vienosti häiritsevää ja tarkoin harkittua tunnelmaa.

49500494621_ac49774963_w

Videoscreen lavan keskellä toimi hienosti sekä tunnelmanluojana että tarinankerronnassa, kuten tässäkin. Kuva Katri Naukkarinen.

Ilmasilta tuo aiheensa vuoksi mieleen Jenny Erpenbeckin romaanin Mennä, meni, mennyt, jossa päähenkilö ajautuu auttamaan, kun uteliaisuus vie häntä. Ilmasillan henkilöillä motiivi on välillä ehkä hieman hukassa tai tapa auttaa harkitsematon – miksi tytär päätyykään pakolaisleirille ohjaamaan jalkapalloa tai miksi äiti vie turvapaikanhakijoille hilloa, kun siellä tarvittaisiin rahaa? Toki henkilöt kukin auttavat, varsinkin kun ovat läsnä ja ymmärtävät kuunnella, millainen apu olisi tarpeen. Ilmasilta on monella tapaa virkistävää nykyteatteria – aihe on ajankohtainen, toteutuksessa on hyödynnetty taitavia tekijöitä ja uskallettu kokeilla.

49499991438_54c9b8061d_w

Ensimmäisten kohtausten vaatemeri taipui lavastuksessa moneen. Kuva Katri Naukkarinen.

Kiitos ennakkonäytöksen lipusta Kansallisteatterin bloggariklubille!