Tervetuloa, uusi vuosi!

Ja heippa vain, kummallinen, varsinkin viime metreillä synkkyyteen vaivuttava vuosi 2020!

Vaikka ihmeitä ei ehkä heti tässä vuodenvaihteessa olekaan tapahtumassa, pidän näistä hetkistä, kun saa pysähtyä vilkuttamaan menneen vuoden hienoille asioille ja kehittelemään tai vahvistamaan uusia unelmia. Joulukuu katosi sairastumisen sumuun – mitäpä olisikaan ollut koronavuosi ilman omaa koronatartuntaa – ja alkuvuoden tunnelmat tuntuvat kaukaisilta, tammi-helmikuussa tapahtuneet asiat tavallista etäisemmiltä. Blogi on uinahtanut, Instaankin kirjakuvia on päätynyt harvakseltaan, mutta lukenut olen, ja mikäpä estäisi minua herättelemästä blogia koronakoomastaan. Tuntuu vain oudolta, kun ei ole yhden yhtä teatterilippua varattuna, ja viime vuoden teatterisaldo jäi todella vähäiseksi. Koska kirjoitin niin vähän lukemistani kirjosta, en myöskään muista kaikkia kohokohtia. Siksi uudenvuodentoiveisiini liittyvätkin sekä se, että pääsisi taas teatteriin että malttaisin keskittyä ajatusteni äärelle kirjoittamaan.

Viime vuoden teatterionni oli ehdottomasti se, kun pääsin pitkän tauon jälkeen syyskuussa teatteriin, vieläpä lempiteatteriini Q:hun. Pääomani oli vaikuttava, vaikka vaikuttavaa olikin pelkästään jo se, kun sai istua katsomossa ennen esityksen alkua. Milja Sarkolan Pääomani luin myös romaanina syksyllä, ja se oli yksi esikoissuosikkini. Toivon uudelta vuodelta siis sitä, että teatterit saisivat käyttää koko katsomoitaan ja toki haluaisin itse istua mahdollisimman monessa esityksessä. Syksyllä piipahdin muuten myös Lahden kaupunginteatterissa, ja oli virkistävää päästä edes pienelle kulttuurimatkalle, vaikka tuolla kertaa kaupunki innostikin enemmän kuin esitys.

Lokakuisen Vesijärven rannalla ennen kiipeämistä Lanu-puistoon. Lahti yllätti ja viehätti lähimatkailukohteena, ja Lahden kaupunginteatterissa piti käydä jo senkin vuoksi, että ensimmäinen (tai yksi ensimmäisistä) teatterielämyksistäni on sieltä 1980-luvun alkupuolelta.

Luin viime vuonna paljon, jopa 133 teosta. Eniten kului taas romaaneja suomeksi, ja tosi vähän uskaltauduin lukemaan englanniksi, vaikka haaveenani on vahvistaa lukusujuvuutta myös englanniksi, koska voisin laajentaa lukemisiani. Onneksi niin paljon suomennetaan ja suomennokset myös ovat hyviä, joten esimerkiksi englanniksi kesken jääneen Colson Whiteheadin Underground Railroadin saan lukea melko piankin. Whiteheadin Nickelin pojat oli nimittäin yksi viime vuoden lukuelämyksiä, joka ei unohdu. Romaanien lisäksi tartuin tavallista enemmän sarjakuviin, ja suosikiksi osoittautui Raid Sattoufin Tulevaisuuden arabi. Siihen on tulossa vielä jatkoakin, ihanaa! Tämän vuoden lukemistossa on joululahjasarjis Cyril Pedrosan Portugali, jossa kuulemma on myös portugalia. Tietokirjoista mieleen ovat jääneet Emilia Kujalan Tunteella-kirjat, jotka houkuttavat opiskelemaan lisää (vielä kun osaisi päättää, mitä), samoin Frank Martelan Elämän tarkoitus. Tänä vuonna haluan kuitenkin lukea ennemmin elämäkertoja kuin self helpiä – olen lukenut aika paljon sitä, kertokoon sekin jotain tästä vuodesta – ja ainakin Barack Obamasta kertova kirja on listalla. Elämäkertavinkkejä otan mielelläni vastaan!

Vaikka Instan (ja blogin) kirjakuvat jäivät muutamiin viime vuonna, on niitä aina hauska sommitella ja katsella. Nämä kaksi joulukuun lukuelämystä sattuivat olemaan saman kansitaiteilijan käsialaa. Ahavan ja Kytömäen upeiden kansien takana on Jenni Noponen.

Elokuvavuodessani suurin menetys oli tietysti Sodankylän elokuvajuhlien peruuntuminen. Tai eiväthän ne peruuntuneet vaan muuttivat muotoaan, ja elokuvaelämyksiä koimme yhdessä kaukana kaukana Sodankylästä. Viime vuoden huippuhetki oli kuitenkin se, kun pääsin pohjoiseen, ja elokuvajuhlienkin vetovoima on toki siinä Lapin kesän ihmeellisyydessä elokuvafiilistelyn ohessa. Mitenköhän käy tänä vuonna? Lappiin aion ainakin itseni viedä, sitä ennen toki myös elokuviin täällä pääkaupunkiseudulla, ja se hyvä puoli viime vuoden outoudessa on, että olen päässyt viimein toteuttamaan retkihaaveitani, kun moni muu asia peruuntui. En päässyt Atlantin rannalle, mutta näinkin Jäämeren, mikä onni!

Tämän jutun kuvissa on haikeaa harmautta, mutta vuoden 2021 kuvien niin kuin koko vuodenkin toivon täyttyvän väreillä. Hetki vielä tässä hitaassa, yksinäisessä pimeydessä, ennen kuin maailma aukeaa. Onneksi on kirjat ja elokuvat, jotka vievät muihin maisemiin ja tunnelmiin, niihin kamalampiinkin kuin tämä maskiarki, ja oma elämä saa taas oikeita mittasuhteita.

Uusi vuosi, toivon sinulta happea, kauneutta, värejä ja hillittömiä ihmisjoukkoja.

Advertisement