Klassikkohaaste 14: Vanhus ja meri

Ernest Hemingway: Vanhus ja meri (englanninkielinen alkuteos The Old man and the Sea, 1952. Luin Tammen Kurki-sarjassa ilmestyneen suomennoksen, kääntäjä Tauno Tainio)

Olin nuorena pitkään, yli 20-vuotiaaksi, kala-allerginen. Koulukeittiöhenkilökunnalla oli omasta mielestään hauska vitsi, kun kalapäivinä annoksessani luki kalaton meri. Se ei ollut mielestäni tuolloin hirveän hauskaa.

Hemingwayn klassikkoteoksesta Vanhus ja meri voi myös vääntää vitsiä teiniparallemme, jonka vanhempien nimet sattuvat olemaan the Old man and the Sea ja jolle jo toinen äidinkielenopettaja tarjoaa teosta koko ryhmän yhteiseksi kirjaksi. Enkä sano teiniparka siksi, että hän lukee toistamiseen samaa kirjaa, sillä kyllähän tästä saa irti niin ysiluokkalainen kuin lukiolainenkin, ja kyseessähän on pikku kirjanen, joten luku-urakka ei liene liian suuri. Ehkä tämänkin open oli vihdoin tartuttava kirjaan ja kohdattava ne kaikki kuolleet kalat.

Kala-allergisille tai kalojenystäville tätä en kuitenkaan suosittele (paitsi jos ope käskee!). Ja muutenkin suosittelen Morten A. Strøksnesin Merikirjaa, jos haluaa lukea yhden kirjan suuren kalan pyydystämisestä. Sitä ajattelin paljon lukiessani. Ajattelin myös meriä, kalastusta, epäonnea, yksinäisyyttä ja totta kai sitä, mikä tekee klassikosta klassikon. Jos kalat ovat kavereitasi, voit toki katsoa klassikkoelokuvan Nemoa etsimässä. Mutta nyt takaisin vanhuksen merelle.

Jollain tavoin viihdyttävän kirjasta tekee se, miten yksinkertaisesta tulee monimutkaista. Miten pakkomielle tai voitontahto ohjaa yksilöä. Miksei voi vain antaa mennä? Lukiessa voi myös koittaa laskea, kuinka monta kertaa vanhus kaipaa poikaa, kalastuskaveriaan, joka on jo osannut luovuttaa tai ainakin on jäänyt rannalle (varmaan vanhemmat pakottivat). Yksin oot sinä vanhus siellä merellä nyt ajatuksinesi, ja sitähän on ihan mukava seurailla, mitä siellä mieleen putkahtelee. Ainakin niin kauan, kun veri ei lennä ja lainehdi.

Vanhusta ja merta voisi lukea myös ekologisesta näkökulmasta, miettiä, miten vieraantuneita ehkä olemmekaan luonnosta, eläimistä, merivirroista, muovivirroista. Miten kohtelemme kaltaisiamme, miten tapamme ja teurastamme veljiämme niin kuin vanhus The kalaa puhuttelee (mutta – juonipaljastus – tappaa sen silti! Miksi? Lue itse niin ehkä tiedät). Minäkin kyllä syön kalaa ja joskus lihaakin, ja poden siitä huonoa omatuntoa. Tavallaan ihailen ihmisiä jotka osaavat kalastaa ja tappaa kalan, mutta itse en pysty. Kirjan maailmassa ei tietenkään mietitä tällaisia vaan rannikoiden ihmisten elinkeinoa – ja vähän sitä, miltä raaka kala maistuu. Vanhuksessa ja meressä vanhuksen ajatuksissa kuitenkin näkyy arvostus luonnonvoimia ja kaloja kohtaan siinä, miten tarkasti ja ihaillen hän kaloja katsoo. Evät välkähtelevät ja tuulet nousevat.

Harhailen ajatuksissani niin kuin vanhus merellä, vaikka yritin pitää klassikkosiimasta kiinni. Miksi tämä läpyskä (katso kuva 1) nousee kuin vuorovesi konsanaan lukiolaisten luettavaksi? Klassikon määritelmiä on monenlaisia, ja yksi niistä on, että klassikko kestää aikaa niin, että teosta voi lukea eri aikoina ja siitä nousee aina jotain uutta. Ehkä myös niin, että sama lukija voi lukea teoksen ja onnistua löytämään siitä jonkin uuden näkökulman. Tämä voi liittyä vaikkapa kerrontaan tai teemoihin, joita teos käsittelee, ja Vanhuksessa ja meressä, huolimatta teoksen fyysisestä pienuudesta, on suuria teemoja ruodittavaksi. Itse pysähdyn vanhuksen yksinpuhelun ja ajatusäänen äärelle, ja siitä keinahdan takaisin olemassaolon oikeutuksen kysymyksiin.

”I’ll kill him though”, he said. ”In all his greatness and his glory.” Although it is unjust, he thought. ”But I will show him what a man can do and what a man endures.”

Luin rinnakkain lukiolaisten huolella repaleiksi lukemaa kappaletta ja Storytelistä löytämääni enkkuversiota, jossa oli myös kuvia. Lukiolaisten versiossa on pienoisia vihjeitä myös siitä, että kirjaa on luettu ajatuksella.

Kirjablogeissa on luettu taas klassikoita, ja sepä oli hyvä syy herätellä omaa blogia piiiiitkäksi venyneestä horrostuksesta.

Muita klassikkopostauksia pääset tutkimaan Kartanon kruunamattoman lukijan koonnista. Kiitos järjestämisestä ja innostuksesta, Elegia!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s