Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (Klassikkohaaste 5)

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan. Ilmestynyt venäjäksi 1967. Suomentanut Ulla-Liisa Heino. WSOY. Luin painoksen, jossa alkukperäisteoksesta sensuroidut kohdat on kursivoitu.

Kirjablogien klassikkohaasteeseen valitsin tällä kertaa kirjan, johon olen jo tarttunut aiemminkin mutta joka on nolosti jäänyt kesken. Klassikkohaaste rohkaisee lempeästi tarttumaan klassikoihin ja myöntämään, että ok, lukutoukalta on klassikko jos toinenkin jäänyt lukematta, mutta ainahan voi paikata ”pienen” (esim. venäläisen kirjallisuuden kokoisen) aukon sivistyksessä lukemalla SE klassikkojen klassikko. No, minä aloitan aukon laidalta, sillä yhdellä teoksella ei tällä alueella vielä kovin suurta sivistystä saavuteta.

IMG_3972

Kesä (vaikka vaatetuksesta päätellen ei kovin kuuma tällä kertaa), kalliot veden äärellä ja hyvä kirja.

Klassikokseni valikoitui siis Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Kirjan olen hyllyyni haalinut jo pari vuotta sitten, mutta oikeastaan suhteeni tähän teokseen ulottuu 1990-luvun lopulle, jolloin vaikutuin Jyväskylän ylioppilasteatterin näytelmäversiosta Mestari ja Margarita (suora suomennos teoksen alkuperäisestä nimestä). Olin tuolloin lukiolainen, ja sen lisäksi, että jaksan kiitellä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaani siitä, että hän vei meitä teatteriin jatkuvasti, kylläpä hän innosti lukemaankin – myös klassikoita, vaikka tämä olisi ainakin minulle ollut silloin liian mystinen. Suhteeni Bulgakovin merkkiteokseen jatkuu nyt: vihdoinkin luin sen! Ja pian pääsen nauttimaan näytelmäversiosta, kiitos Kansallisteatterin! Odotan innolla ja ihmetyksellä, miten tämä teos taipuu näyttämölle tällä kertaa.

 

Mihail Bulgakov kirjoitti romaaniaan Saatana saapuu Moskovaan yli kymmenen vuoden ajan (1928-1940), ja teos ilmestyi (osin sensuroituna) vuonna 1967. Alkuperäinen nimi on tosiaan Mestari ja Margarita, ja nämä kaksi henkilöä ovatkin tärkeitä hahmoja tarinassa, jossa Moskova menee sekaisin mystisen professori Wolandin ja tämän seurueen saavuttua sinne (kuin tyhjästä! Ilmoittamatta ulkomaalaisvirastoon!). Tarina alkaa Patriarkan lammilta, jossa toimittaja Berliozin ja runoilija Bezdomnyin keskusteluun osallistuu kuin tyhjästä ilmestyvä ulkomaalainen. Tyyppi esittäytyy mustan magiaan professori Wolandiksi, ja hän on siis itse paholainen, johon eivät luonnonlait päde – niin kuin myöhemmin ei moneen muuhunkaan. Woland ennustaa Berliozin kuoleman, ja toimittaja poistuukin elävien kirjoista hyvin pian. Kun runoilija Ivan Bezdomnyi, usein nimitettynä Ivan Nikolajevitšiksi, yrittää varoittaa muita pimeyden voimista, leimataan hänet seonneeksi (ei mitenkään arveluttava diagnoosi hänen käytöksensä ja puheidensa perusteella).

 

Alkuasetelman jälkeen tapahtumat sijoittuvat muun muassa edesmenneen toimittajan asuntoon Sadovaja-kadulle, kirjailijatalolle Gribojedoviin, Varietee-teatteriin, jossa Woland seurueineen järjestää sekaannusta herättävän taikurishow’n, ja mielisairaalaan. Lisäksi luku jos toinenkin sijoittuu Jerusalemiin, tai siis Jeršalaimiin, noin 2000 vuoden taakse. Pontius Pilatuksesta kertoo alussa Woland, myöhemmin Ivanin klinikalla tapaama kirjailija, “Mestari”. Romaanissa on siis tavallaan monta eri tarinaa, joihin tekisi mieli syventyä, mutta kerronta kiepsauttaa lukijan tämän tästä uuteen tilanteeseen. Tosin usein päädytään klinikalle, ja kyllähän nämä tapahtumat tapahtuvat samassa kaupungissa tai ainakin jollain tavoin samassa todellisuudessa, niin epätodellinen kuin se onkin. Yksi tärkeä tarina on mestarin, klinikalla olevan kirjailijan, ja tämän rakastetun tarina. Kirjailija on siis kirjoittanut kirjaa Pontius Pilatuksesta, eli taas törmäämme tähän, ja myös Wolandin, mestarin ja Margaritan tarinat yhdistyvät. Mestari itse kertoo aluksi rakkaustarinaa sairaalassa Ivanille, ja myöhemmin rakastajatar päätyy yöllisiin kuolleiden tanssiaisiin.

IMG_3967

Kissa on yksi teoksen herkullisimmista hahmoista. Se sekoittaa riemukkaasti kunnon kansalaisten elämää Moskovassa.

Tästä teoksesta on vaikea kertoa vain vähän, mutta liikaa en halua paljastaa. Pelkästään juonen tunteminen ennen teoksen lukemista ei haittaa, mutta juoni ei olekaan tämän teoksen juttu. Tässä on niin paljon kaikkea hämmentävää, että on vaikea päättää, mihin tarttua. Tarinan uskomattomat käänteet kuvaavat aikaa Neuvostoliitossa teoksen kirjoittamisvuosina, ja kauheudessaan järjettömän mutkikas byrokratia ja kirjailijoiden ja toimittajien väliset suhteet, toisaalta valtaapitävien ja kansalaisten suhteet saavat osansa. Toisaalta kerronta itsessään on mehukasta: kertoja suhtautuu lempeästi lukijaan, joka saattaa olla hämmentynyt kuin tarinan moskovalainen ikään.

“Selvittäkäämme hieman tilannetta: Stjopa Lihodejev, Varietee-teatterin johtaja, heräsi aamulla asunnossa, jonka oli vuokrannut yhdessä Berlioz-vainajan kanssa, suuressa kuusikerroksisessa talossa, jonka ikkunat olivat Sadovaja-kadulle päin.” (s. 106)

Myös henkilöiden vuoropuhelu on tärkeässä osassa: siinä ja henkilöiden suhtautumisessa toistensa sanomisiin tulee usein ilmi maailman tai vähintään Moskovan menon järjettömyyksiä, niin kuin kerronnassa muutenkin. Selittämättömiä tapahtumia yritetään selittää milloin hypnoosilla, milloin järjellä (mikä saa kaiken kuulostamaan yhä järjettömämmältä). Wolandin seurueeseen muut henkilöt suhtautuvat myös mitä erilaisimmin tavoin. Seurueeseen kuuluvat siis Azazello, Korovjev ja kissa, Begemot. Nämä hahmot ovat muiden ihmisten silmissä häilyviä, ja saavatpa he monia nimityksiä tai muotojakin. Korovjev on välillä myös Fagot, kuoronjohtaja tai vain “ruudullinen mies”, ja ihmismäisesti käyttäytyvä puhuva kissa saattaa saada ihmisen muodonkin. Tämä seurue tuo outoudellaan, pelottavuudestaan huolimatta, tarinaan mukaan humoristisia piirteitä. Ja kyllähän Saatana saapuu Moskovaan onkin hauska, monella tapaa: hauskuus syntyy absurdeissa tilanteissa, oudoissa vuoropuheluissa, kertojan tavassa selittää ja ikään kuin iskeä silmää lukijalle.

“Lasit helisivät ja sälähtelivät ulko-ovella yleisön taistellessa päästäkseen ulos. Rosvot – Korovjev ja ahne Begemot – olivat hävinneet. Minne – sitä ei kukaan tiennyt. Todistajat kertoivat myöhemmin nähneensä heidän lipuvan katonrajassa ja sitten pauhkahtavan hajalle kuin ilmapallot. Tämä tarina tuntuu liian uskomattomalta, ja niinpä emme kaiketi saa milloinkaan tietää, mitä todella tapahtui.” (s. 448)

Lukeminen takkuaa välillä, vaikka aina kun sain kirjan avattua, tarina imaisi mukaansa ja outoihin tapahtumiin ja henkilöhahmoihin uppoutui, vaikka välillä tosiaankin itsekin olin ymmälläni. Ymmärrän kuitenkin nyt, miksi kirja on minulta aiemmin kahteen otteeseen jäänyt kesken: ihana outous vaatii uskallusta hypätä mukaan, mutta taika katoaa, kun lukee välillä jotain muuta, oli se sitten jotain arkisempaa tai selkeämmin fantasiaa. Tämä kirja kaipaa siis omistautumista!

 

Olen saattanut määritellä monia asioita adjektiivilla outo, ja sillä kuvailisin myös koko teosta. Lisäksi Saatana saapuu Moskovaan on hauska, karmiva ja taiturimaisen kiemurainen. Klassikkoasemansa se ansaitsee todellakin: se kestää uudelleen luvun, se ei tyhjene kerralla vaan on monitasoinen, se on kestänyt aikaa (vaikka sen oma aika ei kestänyt sitä), se käsittelee ajattomia ilmiöitä… Romaani kertoo ajasta, jolloin Bulgakov on elänyt, mutta paljon myös monista muista ajoista ja ihmisistä heikkouksineen, pääasiassa todellakin ihmisten epämiellyttävistä ominaisuuksista, kuten ahneudesta ja itsekkyydestä.


Kirjablogeissa esitellään usein uusia kirjoja. Haalin itsekin mielelläni kirjastosta uutuuksia varausjonoon, ja tietysti kirjakaupoista löytyy helpoiten uutuuksia. Klassikkoteoksia onneksi julkaistaan uusintapainoksina ja niitä on kohtuullisen helppo löytää myös kirjastoista ja antikvariaateista (tai omasta kirjahyllystä, #hyllynlämmittäjä), mutta miksi tartun niihin liian harvoin? Kiitos taas siis klassikkohaasteelle; kaksikin klassikkoa vuodessa on enemmän kuin ei yhtään. Klassikkohaasteen lisäksi liitän kirjani hyllynlämmittäjä-haasteen luettujen joukkoon ja Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 41: kirjan kannessa on eläin.

IMG_0405

Mainokset

Heinäkuinen lukumaraton (on ohi tältä erää)

On siis virallisen lukumaratonpäivän aatto, ja bussini Sysmästä starttaa kohta. Samoin starttaa oma lukumaratonini, sillä yhteisestä maratonista ainakin osa kuuluu kuluttaa 8.7., ja osa maratoonaajista jatkaa siis vielä sunnuntaille.

Suunnitelmat lukumaratonin luettavien kirjojen osalta muuttuivat hieman, niin kuin aina käy. Panssarisydän oli luettava viime yönä loppuun, ja päätinkin  aloittaa Laura Gustafssonin Korpisoturista. Alkumatkalle lukumaratonissani toivon saavani seuraa pojastani, jonka kanssa ihan konkreettisestikin matkaamme bussilla kohti kotia. Ehkä nappaan hänen matkakirjaansa Painajaisten lintukoto (Siiri Enorannan nuortenfantasiaa).

IMG_3820

Aurinkoa ja kirjoja Sysmän torilla. Tapahtumassa oli kymmeniä myyjiä, laatikoittain kirjoja ja paljon innokasta yleisöä.

Taakse jää siis kesäinen Sysmä ja kirjakyläpäivät, joihin ehdimme osallistua vain aloitustohinoita ihmetellen. Yhden kirjan nappasin sieltä mukaan: Alice Munron novellikokoelman Hyvän naisen rakkaus. Ehkä luen siitä vielä jonkin kertomuksen tämän vuorokauden puolella.

7.7. klo 14.20. Nyt laitteet kiinni hetkeksi ja tien päälle läpi ihanan Päijänne-maiseman –  luku-urakka alkakoon!

IMG_3825

7.7. klo 15.50, bussin vaihto Lahdessa. Aloitin Korpisoturin, ja se on hyvä! Lukurauhaa hieman häiritsivät kiroilevat teinit (ei oma!) ja upeat maisemat. Etenin Ahman tarinassa ajoittain hymähdellen sivulle 78 ja sain matkakaverin tsempattua lukemaan 32 sivua, vaikka Painajaisten lintukoto kuulemma on ärsyttävän sekava (mutta sinnikkyys siis palkittiin – lukeminen jatkui vauhdikkaasti takkuisen alun jälkeen).

7.7. klo 19.20, kotisohvalla

Toisessa bussissa sain vielä luettua, mutta kotona piti pitää pieni lukutauko. Kuuluukin kuitenkin hieman muiden lukijoiden blogeihin, kovasti nyt jo luetaan! Korpisoturissa olen edennyt jo sivulle 194, enkä malttaisi lopettaa. Tästä tulee mieleen hieman Mikko-Pekka Heikkisen Terveisiä Kutturasta -romaani, ja silti tämä on tosi omaperäinen. Ehkä yhteistä onkin vain poikkeustilan kuvaus – Korpisoturin tilanne on tavallaan kutkuttavan realistinen ja pakottaa miettimään, miten hauras tämä systeemi onkaan. Ahma, päähenkilö siis, ei ole ajatuksineen yksin. No, siirryn iltahetkeksi riippumattoon ja nautin siitä, että kaikki toimii.

7.7. klo 21.15

Luin Korpisoturin. Hilpeys karisi loppua kohden, sulattelee nyt tuota kokonaisuutta. Hieno. Synkkä. Erikoinen.

Iltapala löytyikin kotoa, vaikka reissussa olimme tiistaista saakka, joten lukeminen ei häiriintynyt kauppareissun vuoksi (olisi minulla äänikirja kävelykengät varalle). Reissaaminen uuvuttaa ja lukeminen rentouttaa sen verran, että käyn iltahommiin. Iltasaduksi Painajaisten lintukotoa. Perjantaina sivuja 249 + se, mitä jaksan ennen unia.

Lauantai 8.7.2017 klo 9.10

Uni ei meinannut eilen tulla, vaikka silmät jo uupuivat lukemaan. Kuuntelin äänikirjaa (Anthony-isä Doerr: Kaikki se valo jota emme näe), ja vasta useamman torkutuksen jälkeen olin nukahtanut. Aamulla kelailin 15 minuuttia (torkutusaika) taaksepäin ja totesin nukahtaneeni noin minuutissa.

Illalla luin myös Painajaisten lintukotoa. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta – tavallaan hyvinkin nuorelle sopivalta sadulta, mutta kerronta on varmaankin haastavaa ja se, että maailma on niin epätarkka. Henkilöt eivät ole aivan ihmisiä, eivät sitä miltä näyttävät. Liikoja ei selitellä, ja sehän voi nuoresta lukijasta olla joko turhauttavaa tai – toivottavasti – kiehtovaa.

Nyt tartun Kaimaan.

8.7. klo 14.30

Lukumaraton on osaltani ohi. Luin aamiaisen ja lounaan välillä Jhumpa Lahirin Kaimaa, ja tarina vei mukanaan. Aamupäivällä kävin kaupassa ja kävelyllä, jolloin kuuntelin äänikirjaa 50 minuuttia. Kaimaa luin maratonaikani puitteissa sivulle 183, mutta jatkan varmaankin illalla. Tästä teoksesta myöhemmin lisää, ja ensi viikon alussa koitan ehtiä koota ajatuksiani juuri ennen maratonia lukemastani Panssarisydämestä ja maratonin aikana luetuista/aloitetuista  kirjoista.

Tässä maratonissa luin yhteensä 552 sivua ja kuuntelin äänikirjaa 120 minuuttia. Lukuvalintojen suhteen olen tyytyväinen, vaikka en nyt uskaltanutkaan vielä aloittaa sitä lukematta jäänyttä klassikkoa (Saatana saapuu Moskovaan). Jonkinlaisen minimaratonin tai pari aion viettää sen parissa vielä ennen heinäkuun loppua, sillä klassikkohaasteen dead line lähestyy. 😉

Kiitos vielä emännälle eli Janelle! Käykääpä katsomassa muiden saavutuksia koko maratonin koontipostauksessa!

—   —   —   —   —   —   —

KOONTI:

Yhteensä luin 552 sivua

Äänikirjaa kuuntelin 120 minuuttia

Kirjat, joita luin kesälukumaratonissa 7.-8.7.2017:

Laura Gustafsson: Korpisoturi (Into, 2016) 249 sivua

Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto (WSOY, 2012) 120 sivua (alusta)

Jhumpa Lahiri: Kaima (Tammi, 2005) 183 sivua (alusta)

Kirja, jota kuuntelin:

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (WSOY:n äänikirja) 120 min. (keskeltä, olen aloittanut kirjan kuuntelun jo kuukausi sitten).

 

 

 

 

Kesälukumaraton 2017: suunnitelma

Tänä kesänä lukumaratoonataan jopa kolmena päivänä. Edellisen vauhtiin en kerennyt – ne kesäkiireet – joten 8.7. on tarkoitus lukea yhtä aikaa muiden kirjabloggareiden kanssa mahdollisimman paljon 24 tunnin aikana.

Lukumaratonhan tarkoittaa sitä, että vuorokausi pyhitetään lukemiselle. Näinhän voi sattua joskus ihan muutenkin, mutta yhteisestä lukumaratonista ihanan tekee se, että lukemista häiritseville perheenjäsenille ja/tai esim. somelle voi ilmoittaa syyn, miksi kirjat menevät kaiken muun edelle. Vielä kivempaa on se, että tietää, että joku muukin kirjoista hullaantunut raivaa kesälomastaan tai -lauantaistaan aikaa yhtäaikaiselle lukemiselle ja vieläpä raportoi siitä. Ja oma raportointi, lukusuunnitelmien tekeminen, suunnitelmien muuttaminen ovat nekin aivan hauskaa puuhaa.

Tällä kertaa maratonia emännöi Jane blogista Kirjan jos toisenkin.  Myös säännöt ja osallistujat löytyvät tuosta linkistä, mutta lyhykäisyydessään säännöt ovat, että osallistujat lukevat 24 tunnin aikana niin paljon tai vähän kuin ehtivät ja haluavat. Raportointivelvollisuutta ei ole, mutta onhan kirjakuvia mukava katsella tauoilla Instassa, ja päivittyvissä maratonpostauksissa voi käydä  tsemppaamassa lukijoita ja ihailemassa kirjavalikoimia ja edistymistä (ja joskus myös eväitä/lukunurkkauksia/riippumattoja).

Aloitan oman lukumatkani todennäköisesti bussissa  kotimatkalla Sysmän kirjakyläpäiviltä perjantai-iltapäivällä. Matkaan pakkaamani teokset (ja mahdolliset löydöt kirjakyläpäiviltä & kirppareilta) sanelevat osan perjantain ohjelmistosta, mutta arvelen, että viimeistään, kun pääsen kotiin, tartun ainakin johonkin näistä:

Jhumpa Lahiri: Kaima. Tätä on minulle suositeltu iät ja ajat, ja sopisipa teos ilmeisesti Muuttoliikkeessä-haasteeseenkin. Lahirin novellikokoelma Tuore maa löytyi juuri kirpparilta, joten ehkä sekin pääsee luettavaksi.

Laura Gustafsson: Korpisoturi. Olen luvannut tämän mielessäni seuraavaksi siskolleni, jonka syntymäpäivä sattuu maratoonauspäivälle. Hyvä muistutus. Hyllynlämmittäjän olisi aika siirtyä eteenpäin.

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan. Noloa: klassikko lukematta. Nolompaa: aloitin jo tämän viime kesänä lukumaratonissa. Nolointa: en muista juuri mitään, en edes sitä, mihin jäin. Hyllynlämmittäjä jo vuodesta 2015.

Jo Nesbø: Panssarisydän. Kesällä voi lukea hömppää, eikö? Ja jos lukee Harry Hole -sarjaa, ei vissiin tarvitse lukea muuta, ainakin aika on vähissä (tässä järkäleessä on 795 sivua, aiemmat olivat hieman lyhyempiä). Ehkä tästä on jokunen sivu vielä jäljellä perjantaina…

Näistä siis valitsen jotain mielialan mukaan, ja tarkoitus ei ole lukea eikä edes aloittaa kaikkea! Mukaan saattaa hypätä novelleja omasta hyllystä tai jotain nuortenkirjallisuutta.

IMG_3630

Pinossa alimmaisena houkuttelee Orjattaresi (taas yksi lukematta jäänyt klassikko!), mutta sen olen luvannut säästää minilukupiiriini ensi viikolle.

Kerro, jos aiot maratoonata nyt tulevana viikonloppuna! Suosituksia ja ajatuksia valikoimasta kuulen myös mielelläni, samoin lukumaratonkokemuksista.

#hyllynlämmittäjä ja muita haasteita

Ilmeisesti en osaa sanoa lukuhaasteille ei – ja hyvä niin. Alkuvuoden aikana olen ilmoittautunut hihkuen jo todella moneen haasteeseen, joissa osassa pyritään nostamaan esille eri kirjallisuudenlajeja (novellihaaste, runohaaste), osassa lukemaan  ja tutkiskelemaan kirjallisuutta tietystä näkökulmasta (feministinen lukuhaaste, Muuttoliikkeessä-haaste. Näiden lisäksi on tietysti Helmet-haaste, ja bonuksena tutkiskelin kirjahyllyäni, kun törmäsin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, johon piti kaivella 12 lukematonta kirjaa omasta hyllystä (ja lukea ne tämän vuoden aikana).

Eihän näistä kannata kieltäytyä! Keräilen ja kuulen jatkuvasti kirjavinkkejä ystäviltä ja blogeista, mutta moni hyvä kirja jää odottamaan vuoroaan esimerkiksi uutuusvarausten saapuessa, joten omat kirjat jäävät helposti hyllyyn, kun kirjaston eräpäivät lähestyvät. Hyllynlämmittäjä-haasteessa pitääkin tutkailla omaa kirjahyllyä, ja sieltähän löytyi erinomaista luettavaa – ja kesken jääneitä kirjoja. Pari päivää valitsemisen jälkeen löysin tosin kolme tai neljä hyllynlämmittäjää lisää, ja tietysti aloitin niistä. Lähipäivinä on tartuttava johonkin näistä:

img_2125

Jotkut kirjat tietysti sopivat moneenkin haasteeseen.  Esimerkiksi Chimamanda Ngozi Adichien romaania Kotiinpalaajat luin sekä rakkaustarinana että kuvauksena paremman elämän etsimisestä, ja sopiihan romaani feministiseenkin haasteeseen. Hyllynlämmittäjässä on parikin klassikkoa (ai niin, Klassikkohaaste unohtui), ja Helmet-haasteeseen on helppo ainakin alkuvaiheessa ujuttaa kirja kuin kirja.

Osa haasteista kestää kauankin, mutta tänä vuonna koitan olla jättämättä lukemisia (ja tekstejä) viimetinkaan. Koitan myös olla ostamatta uusia kirjoja, ennen kuin kirjahyllyyni tulee lisää tilaa.

Adichien pikku kirjaa en tosin voinut eilen vastustaa, kun se minulle annettiin. Adichiesta lisää myöhemmin.

img_2314

Uusia lukuhaasteita löydät vaikkapa täältä: Haastavaa lukemista.

Talvi-iltain lukumaraton 2017

img_1835

Klassikkojen lumoissa -blogin Lukumato innostaa ihanaan lukunautiskeluun. Lukumaratonin säännöt ovat perinteiset, eli  24 tunnin aikana luetaan mahdollisuuksien mukaan paljon tai vielä enemmän, mutta maratonin voi tällä kertaa ajoittaa mille tahansa päivälle vuoden 2017 ensimmäisellä viikolla. Luetut raportoidaan tuonne Klassikkojen lumoissa -blogiin, josta siis voi käydä lukemassa säännöt (ja jossa voi ilmoittautua mukaan).

Aion lueskella hitaaseen tahtiin, pitää taukoja liikkuen, juoda paljon teetä ja katsoa myös odottamaani tv-sarjaa (hieman kirjallista sellaista, nimittäin Monika Fagerholmin romaanin pohjalta tehtyä).

Maratonia varten keräilin hyllystä lukuvuoroaan odottavia teoksia, mutta keskeneräinen Mätä pitää varmaankin lukea ensin. Tämän pikkutiiliskiven lisäksi kasasta löytyy niin novelleja, lasten- ja nuortenkirjallisuutta kuin yksi dekkarikin. Äänikirja ulkoilmalueskelua varten on myös ladattuna (siitä en tosin voi laskea sivuja).

img_1836

Kirjakasan takana piileskelee viimeinen joulusuklaarasia…

Aion aloittaa klo tänään klo 17.30 ja lukea ainakin illan ja huomisen aamupäivän. Päivitän tänne lukemisiani ja tunnelmia maratonin varrelta ja varmaankin lueskelen myös muiden maratonpostauksia ja vuosikatsauksia kirjablogeissa, mutta muuten yritän pysytellä erossa somesta.

Sunnuntai 1.1.2017 klo 17.40:

Jouduin järjestelemään aloituspaikkani uudestaan ja siirtymään olohuoneesta puoliskon Kummisetä-maratonin melskeestä, joten maraton alkaa hieman suunniteltua myöhemmin. Tartun turvalliseen Mätään, jonka seurassa kulunee tunti jos toinenkin…

1.1.2017 klo 21.10:

Yli kaksi tuntia hujahtikin fantasiamaailmassa, mutta sängyllä pötköttely alkoi väsyttää. Siirryn hetkeksi Lola ylösalaisin -sarjan pariin, ja jatkan lukemista ehkä vasta aamulla.

Sivuja luettuna 175.

 

2.1.2017 klo 8.50

Iltamyöhällä kömmin vielä sohvalle lueskelemaan tv-sarjan aloitusosan jälkeen. Teki mieli kaivaa Fagerholmin romaani hyllystä, päästä siihen outoon tunnelmaan. Ehkä sarjassakin vielä päästään…

Maratonin hienoin hetki tapahtui jo: poika könysi huoneestaan, ja kysyi, saisiko hänkin vielä lukea (mitäköhän siihen voi vastata…). Siinä sitten käperryimme sohvaan, ja poika vähän väliä kommentoi lukemaansa – esimerkiksi kehumalla kirjaansa.

Luettuja sivuja 252. Mätä ei ole aivan yhtä kiehtova kuin Odininlapsi, ja yritän päästä yli muutamasta minua häiritsevästä seikasta… Tietysti on selvitettävä, mitä Hirkalle ja Yminmaalle käy!

2.1.2017 Perun puheeni! Mätä kietoi minut valtaansa, vaikka meinasin tuskastua vaihtuviin paikkoihin, juonitteluihin, hienoiseen toisteisuuteen. Aamupäivä vietetty siis kulkien kohti Korpinkehiä, valtapelejä ja vaihtoehtoja pohdiskellen. Sarjan päähenkilöstä pidän todellakin, ja hahmojen arvaamattomuus on myös kiehtovaa. Selailin kirjavalintojani ja päädyin siihen, että fantasia saa hetkeksi riittää.

Sivuja 365.

 

2.1.2017 klo 13.45

Selailin vanhoja kirjoituksiani lukumaratoneista ja lukusuunnitelmista, ja muistin unohtaneeni keväällä saamani aarteen, Säkeilyvaaran. Se on huippu! Olenkin alkuiltapäivästä käpertynyt persoonallisten (runo-)esseiden ja mainioiden runojen keskelle, sainpa jopa puolison pohdiskelemaan Eino Leinon hiihtäjähahmoa luettuani runon ääneen. Silvia Hosseinin essee runosta on hykerryttävä! Olenpa yllättänyt itseni – siitä on kauan, kun olen lukenut runoja, eikä esseekokoelmiakaan ole lukuhistoriassani montaa. Ja olen innoissani!

Ulkona sataa lunta. Lähden kohta tammikuun hämärään päivään kävelytauolle. Nyt luettuja sivuja on 465. Olen tyytyväinen, jos ylitän 500 sivua, vaikka toisaalta olen enemmän kuin tyytyväinen jo nyt. Hyvä päivä.

img_1837

2.1.2017 klo 16.10

Kävely venähti, tosin ehdin kuunnella 50 minuuttia ensimmäistä Harry Hole -dekkaria. En tiedä, miksi lukuisista suositteluista huolimatta en ole tutustunut tähän sarjaan, mutta nyt annan sille mahdollisuuden. Lepakkomiehessä Harry lennähtää Australiaan, ja tuntuu hauskan ristiriitaiselta kuunnella tarinaa tuolla lumisateessa. Romaanissa on paljon vuoropuhelua, eikä se siksi ole äänikirjana niin toimiva kuin luettuna, mutta verkkaista tapahtumattomuutta on helppo seurata.

Nyt vielä runoja, esseitä ja ehkäpä yksi novelli. Olen saavuttanut tavoitteeni: nyt luettuna 507 sivua (50 min. äänikirjaa).

 

2.1.2017, viimeisten lukuhetkien tunnelmat & yhteenveto

Luin vielä kuusi runoa ja samoin kuusi miniesseetä Säkeilyvaarasta (30 sivua) ja aloitin Alice Munron Kerjäläistytön. Kyseessä on kertomuskokoelma, mutta ilmeisesti teos onkin ennemmin romaani, ja nyt ensimmäisen kertomuksen luettuani tiedän jo jonkin verran päähenkilö Rosesta, josta tarina kertoo. Tässä on jotain samaa kuin kesällä lukemassani Munron Karkulaisessa: kokonaisuus muodostuu hiljalleen, kun välillä keskitytään yksityiskohtiin, välillä harpataan ajassa eikä liikoja  selitellä. Karkulaisessa kolme novellia muodostivat samasta henkilöstä kertovan kokonaisuuden, ja niistä kirjoitinkin Julieta-elokuvaa tarkastellessani.

Säkeilyvaaraan palaan myöhemmin, mutta nyt jo suosittelen! Esseet ovat tavallaan kepeitä mutta hyvinkin tarkkanäköisiä, ja lukija säästyy liialliselta analyysisanastolta – runojen annetaan kukoistaa, samoin niiden herättämien tuntemusten ja muistojen, ja kirjoittajat antavat   henkilökohtaisenkin näkyä. Siispä myös niin runoja lukemattomat kuin Runousopeille allergisoituneet uskaltavat tähän tarttua!

Ja sitten se yhteenveto:

Kirjat, joita luin:

Siri Pettersen: Mätä (osittain, 359 sivua)

Satu Grünthal: Säkeilyvaara (osia, 173 sivua 233:sta)

Alice Munro: Kerjäläistyttö (31 sivua)

Jo Nesbø: Lepakkomies (äänikirja, 50 min.)

 

Sivumäärä: 563, josta 390 sivua proosaa ja 173 sivua runoja & miniesseitä.

Äänikirjan kuuntelua 50 minuuttia.

Onnenhetki: Yöllinen lukuhetki pojan kanssa.

Lukumaratonin positiivinen vaikutus lähipiiriin: altistuminen runolle.

Lukumaratonin muut hyvät puolet: (mm.) Säkeilyvaaran ja runoinnon löytyminen ja hyvät yöunet.

Seuraavaksi onkin pidettävä yksityinen kirjoitusmaraton…

 

Kirjoja, kuvitelmia, unta ja suklaata – sekä ihan vähän jalkapalloa (kesälukumaraton 2016)

Sunnuntai 10.7. klo 11.30

Kieltäydyin eilen metsäretkestä. ”Luen.” Nukuin tänään pitkään. Tein aamiaisen valmiiksi, väänsin puhelimen äänettömälle. Nostan Taisteluni 6:n esille. Kirjanmerkki on sivulla 316. Toivon salaa: ”Älkää pyytäkö minua tänään mihinkään!”

Kirjahyllyssäni odottaa suklaalevy, ruokapöydällä aamiainen ja kirjakasa. Kesälukumaraton alkaa!

Sunnuntai klo 13.35

Kaksi tuntia maratonia takana. Kaksi kupillista kahvia, 92 sivua Knausgårdia. Karl Ove on käynyt kaupassa, syönyt parvekkeella katkarapuja (joista on puhuttu useaan otteeseen viimeisen parinsadan sivun aikana) ja filosofoinut. Kärsimys on vähäisempää kuin alussa. Lillun Mälmön elokuisessa auringonlaskussa, kunnes huomaan, että ulkona paistaa aurinko. Siirryn parvekkeelle.

 

Sunnuntai klo 14.39

Viritettyäni riippumaton parvekkeelle ja kellahdettuani siihen saapuivat pilvet. Luin Alice Munron novellin Syntejä ja rikkomuksia. Keinuin hetken, torkahdin ja havahduin kylmyyteen ja sateen ropinaan. Sivuja luettuna 166. Onpa unelias tämä koitokseni, mutta mitäpä siitä! Tauoilla olen lueskellut muiden lukijoiden maratonin etenemistä. Luulen, että jos tämä olisi kilpailu, olisin se häntäpään lönkyttelijä. Etenen kuitenkin.

 

Sunnuntai klo 17.15

Luin vielä kuitenkin toisenkin Munron novellin (yhden säästin vielä Karkulainen-kokoelmasta vaikkapa iltalukemiseksi). Söin, keittelin teetä ja asetuin sohvalle aloittelemaan David Walliamsin Poika ja mekko -lastenkirjaa. Se kertoo pojasta, joka rakastaa kaikkea kaunista  – kuten paljettimekkoja – mutta jonka pitäisi tajuta, ettei esimerkiksi Voguen lukeminen kerta kaikkiaan sovi pojille. Ihana kirja ystävyydestä ja erilaisuuden arvostamisesta! Tarina imaisi mukaansa, ja luin koko kirjan. Luettuna nyt 428 sivua. Tauon paikka, pakko ulkoilla vähän!

image.jpg

Pinossa alimmaisina pojan Jalkapallo- ja Poika sinä olet -kirjat, ja alunperin lainasin Poika ja mekko -teoksen samaiselle lukijalle muiden suositusten perusteella. Jätän sen edelleen tyrkylle…

Välihuomio (sunnuntai klo 19.25): äänikirjapa etenee hitaasti! Kuuntelin Yöperhosta melkein tunnin  ja tarkistin kirjasta, paljonko etenin. 33 sivua! Alkoi taas sataa, kun pääsin vihdoin ulos. Maratonini jatkuu Knasun parissa.

 

Sunnuntai klo 22.55

Kävelyn ja kauppareissun jälkeen jaksoin hetken keskittyä Knausgårdiin, mutta tahti hidastui äkkiä: tiesin, että Taisteluni 6:ssa on laaja runoanalyysiosio, ja nyt se alkoi. Se on mielenkiintoista, mutta raskasta. Luin 68 sivua ja luovutin silmien lupsahdellessa jo puoli tuntia ennen EM-finaalia. Iltapalaa, jalkapalloa, ehkä vielä vähän Munroa keskiyöllä. Hyvää yötä!

Luetut sivut 529.

Maanantai klo 11.30

Sunnuntai-iltana luin kolmisenkymmentä sivua viimeistä novellia Munron Karkulaisesta, kunnes uni voitti. Lyhyehköjen unien jälkeen en suinkaan jatkanut kirjojen parissa, sillä Helsinki cup alkoi ja kentän laidalla piti päivystää jo ennen kahdeksaa! Aamupäivällä ehdin sentään lukea Karkulaisen loppuun (Selvänäköä-novelli, 72 sivua) ja aloittaa Saatana saapuu Moskovaan -klassikon. Kellon kilahtaessa 11.30 maratonin loppumisen merkiksi olin ehtinyt lukea johdannon ja 20 sivua itse romaania.

 

Odotan jo, että saisin taas asettua sohvannurkkaani jatkamaan lukemista, mutta nyt on hetki  puuhattava arkisempia asioita. Lisäksi haluan päästä tutustumaan muiden maratoonareiden lukemisiin – toki eilen jo jonkin verran lueskelin blogeja, mutta osa teksteistä oli tietysti vielä kesken.

 

Koonti

Luin yhteensä 633 sivua.

Kokonaan luin yhden kirjan (Poika ja mekko).

Osittain luin neljää eri kirjaa (Alice Munro: Karkulainen, Karl Ove Knausgård: Taisteluni, kuudes kirja, Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan sekä Katja Kettu: Yöperhonen).

Nukuin paljon. Lukeminen on rentouttavaa!

Olen tyytyväinen, että varasin koko sunnuntain kirjoille ja itselleni.

Ihmettelen, milloin ehdin kirjoittaa kaikesta lukemastani – mutta en ota stressiä.

Kesälukumaraton 2016

Blogistanian lukumaraton järjestetään huomenna sunnuntaina, ja sitä emännöi Ja kaikkea muuta -blogin Minna – kiitos jo etukäteen! Lukumaratonhan tarkoittaa sitä, että lukijat ja bloggaajat eri puolilla Suomea (ja maailmaa!) lukevat 24 tunnin aikana niin paljon kuin jaksavat ja ehtivät. Osan lukuajasta pitää osua sunnuntaille. Monet ovat jo asetelleet luettavaa pinoihin ja täyttäneet jääkaapin valmiilla herkuilla. Kohta se alkaa! Kun maraton on ohi, riittää blogeissa luettavaa ja katseltavaa, kun lukijat raportoivat lukuhetkistään. Ja lukuvinkkejä ropisee!

Lukulistallani on – yllätys, yllätys – Knausgårdin Taisteluni 6. Taisin taannoin maratoonata vitosen parissa… Luen vuoroin järkälettä paperisena ja e-kirjana, mutta koska tämä vaihtelu ei riittäne, tartun kevennyksenä Jenni Pääskysaaren Tyttö, sinä olet -oppaaseen tai ehkä David Walliamsin Poika ja mekko -lastenkirjaan. Keskeneräinen Munron Karkulainen vetää myös puoleensa, ja olisihan minulla kirja klassikkohaasteeseenkin aloittamatta (kauan hyllyssä vuoroaan odottanut kirpparilöytö Saatana saapuu Moskovaan sopisi niin hyvin tuohon haasteeseen, mutta miksen ole saanut sitä aloitettua?). Katja Ketun Yöperhonen löytyy myös puhelimestani äänikirjana, joten kävelylläkin voin tavallaan lukea!

image

Oma maratonini jäänee lyhyeksi tai ainakin katkonaiseksi, mutta aion keskittyä ihaniin kirjoihin sen minkä sukulaisvierailuilta ja jalkapalloilulta pystyn (saatan jopa lukea EM-finaalin aikana, mutta maanantaiaamuna alkava Helsinki Cup katkaisee lukurauhani). Aloitan sunnuntaina herättyäni, luen ja luen, käyn kävelyllä ja ehkä joogaan välillä. Ja luen taas niin paljon kuin jaksan ja ehdin. Riippumattokelille tilaus! Kesän on tarkoitus olla stressitön, ja lukumaraton tuokoon ennemmin nautintoja kuin paineita. Lukuiloa kaikille maratoonareille!