Heinäkuinen lukumaraton (on ohi tältä erää)

On siis virallisen lukumaratonpäivän aatto, ja bussini Sysmästä starttaa kohta. Samoin starttaa oma lukumaratonini, sillä yhteisestä maratonista ainakin osa kuuluu kuluttaa 8.7., ja osa maratoonaajista jatkaa siis vielä sunnuntaille.

Suunnitelmat lukumaratonin luettavien kirjojen osalta muuttuivat hieman, niin kuin aina käy. Panssarisydän oli luettava viime yönä loppuun, ja päätinkin  aloittaa Laura Gustafssonin Korpisoturista. Alkumatkalle lukumaratonissani toivon saavani seuraa pojastani, jonka kanssa ihan konkreettisestikin matkaamme bussilla kohti kotia. Ehkä nappaan hänen matkakirjaansa Painajaisten lintukoto (Siiri Enorannan nuortenfantasiaa).

IMG_3820

Aurinkoa ja kirjoja Sysmän torilla. Tapahtumassa oli kymmeniä myyjiä, laatikoittain kirjoja ja paljon innokasta yleisöä.

Taakse jää siis kesäinen Sysmä ja kirjakyläpäivät, joihin ehdimme osallistua vain aloitustohinoita ihmetellen. Yhden kirjan nappasin sieltä mukaan: Alice Munron novellikokoelman Hyvän naisen rakkaus. Ehkä luen siitä vielä jonkin kertomuksen tämän vuorokauden puolella.

7.7. klo 14.20. Nyt laitteet kiinni hetkeksi ja tien päälle läpi ihanan Päijänne-maiseman –  luku-urakka alkakoon!

IMG_3825

7.7. klo 15.50, bussin vaihto Lahdessa. Aloitin Korpisoturin, ja se on hyvä! Lukurauhaa hieman häiritsivät kiroilevat teinit (ei oma!) ja upeat maisemat. Etenin Ahman tarinassa ajoittain hymähdellen sivulle 78 ja sain matkakaverin tsempattua lukemaan 32 sivua, vaikka Painajaisten lintukoto kuulemma on ärsyttävän sekava (mutta sinnikkyys siis palkittiin – lukeminen jatkui vauhdikkaasti takkuisen alun jälkeen).

7.7. klo 19.20, kotisohvalla

Toisessa bussissa sain vielä luettua, mutta kotona piti pitää pieni lukutauko. Kuuluukin kuitenkin hieman muiden lukijoiden blogeihin, kovasti nyt jo luetaan! Korpisoturissa olen edennyt jo sivulle 194, enkä malttaisi lopettaa. Tästä tulee mieleen hieman Mikko-Pekka Heikkisen Terveisiä Kutturasta -romaani, ja silti tämä on tosi omaperäinen. Ehkä yhteistä onkin vain poikkeustilan kuvaus – Korpisoturin tilanne on tavallaan kutkuttavan realistinen ja pakottaa miettimään, miten hauras tämä systeemi onkaan. Ahma, päähenkilö siis, ei ole ajatuksineen yksin. No, siirryn iltahetkeksi riippumattoon ja nautin siitä, että kaikki toimii.

7.7. klo 21.15

Luin Korpisoturin. Hilpeys karisi loppua kohden, sulattelee nyt tuota kokonaisuutta. Hieno. Synkkä. Erikoinen.

Iltapala löytyikin kotoa, vaikka reissussa olimme tiistaista saakka, joten lukeminen ei häiriintynyt kauppareissun vuoksi (olisi minulla äänikirja kävelykengät varalle). Reissaaminen uuvuttaa ja lukeminen rentouttaa sen verran, että käyn iltahommiin. Iltasaduksi Painajaisten lintukotoa. Perjantaina sivuja 249 + se, mitä jaksan ennen unia.

Lauantai 8.7.2017 klo 9.10

Uni ei meinannut eilen tulla, vaikka silmät jo uupuivat lukemaan. Kuuntelin äänikirjaa (Anthony-isä Doerr: Kaikki se valo jota emme näe), ja vasta useamman torkutuksen jälkeen olin nukahtanut. Aamulla kelailin 15 minuuttia (torkutusaika) taaksepäin ja totesin nukahtaneeni noin minuutissa.

Illalla luin myös Painajaisten lintukotoa. Se vaikuttaa mielenkiintoiselta – tavallaan hyvinkin nuorelle sopivalta sadulta, mutta kerronta on varmaankin haastavaa ja se, että maailma on niin epätarkka. Henkilöt eivät ole aivan ihmisiä, eivät sitä miltä näyttävät. Liikoja ei selitellä, ja sehän voi nuoresta lukijasta olla joko turhauttavaa tai – toivottavasti – kiehtovaa.

Nyt tartun Kaimaan.

8.7. klo 14.30

Lukumaraton on osaltani ohi. Luin aamiaisen ja lounaan välillä Jhumpa Lahirin Kaimaa, ja tarina vei mukanaan. Aamupäivällä kävin kaupassa ja kävelyllä, jolloin kuuntelin äänikirjaa 50 minuuttia. Kaimaa luin maratonaikani puitteissa sivulle 183, mutta jatkan varmaankin illalla. Tästä teoksesta myöhemmin lisää, ja ensi viikon alussa koitan ehtiä koota ajatuksiani juuri ennen maratonia lukemastani Panssarisydämestä ja maratonin aikana luetuista/aloitetuista  kirjoista.

Tässä maratonissa luin yhteensä 552 sivua ja kuuntelin äänikirjaa 120 minuuttia. Lukuvalintojen suhteen olen tyytyväinen, vaikka en nyt uskaltanutkaan vielä aloittaa sitä lukematta jäänyttä klassikkoa (Saatana saapuu Moskovaan). Jonkinlaisen minimaratonin tai pari aion viettää sen parissa vielä ennen heinäkuun loppua, sillä klassikkohaasteen dead line lähestyy. 😉

Kiitos vielä emännälle eli Janelle! Käykääpä katsomassa muiden saavutuksia koko maratonin koontipostauksessa!

—   —   —   —   —   —   —

KOONTI:

Yhteensä luin 552 sivua

Äänikirjaa kuuntelin 120 minuuttia

Kirjat, joita luin kesälukumaratonissa 7.-8.7.2017:

Laura Gustafsson: Korpisoturi (Into, 2016) 249 sivua

Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto (WSOY, 2012) 120 sivua (alusta)

Jhumpa Lahiri: Kaima (Tammi, 2005) 183 sivua (alusta)

Kirja, jota kuuntelin:

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (WSOY:n äänikirja) 120 min. (keskeltä, olen aloittanut kirjan kuuntelun jo kuukausi sitten).

 

 

 

 

Dekkariviikko ja poliisiromaani

Kati Hiekkapelto: Kolibri. Otava, 2013.

image

Dekkariviikon tunnus on Oksan hyllyltä -blogista

Tällä viikolla on vietetty dekkariviikkoa, jonka kunniaksi kaivoin hyllystä siellä kauan hautuneen Kati Hiekkapellon Kolibrin. Kolibri aloittaa jo kolmanteen osaan ehtineen Anna Fekete -sarjan. Sarjan toisen osan,  Suojattomat, luin pari kesää sitten, ja kyllähän se kolmas, Tumma, on luettava pian.

 

”Ensimmäinen työpäivä ei ollut vielä edes lopuillaan ja minulla on riesanani kunniaväkivaltaepäily, raa’alla tavalla toteutettu henkirikos ja vittumainen työpari, Anna ajatteli ja avasi silmänsä.” (s. 38)

 

Anna Fekete on mielenkiintoinen poliisihahmo. Terävä tietysti, mutta myös äkkipikainen, avoin ja itsenäinen. Kolibrissa myös melko yksinäinen ja hieman hauraskin, ja ehkä säröt tekevät hänestä aidontuntuisen hahmon. Pidän tästä unkariksi kiroilevasta nuoresta naisesta, ja vaikka hänen kollegojaan ei kuvata pelkästään imartelevasti, tykästyin heihinkin. Harmittaa oikein, että kakkososa on melkein unohtunut.

 

Kolibrissa Anna saapuu pohjoiseen kaupunkiin saatuaan viran rikososastolta. Annan lapsuudenkaupunki ei ota häntä täysin lempeästi vastaan, ja lisäksi virkauran alku on dramaattinen. Kesädekkariksi Kolibri sopii miljöönsä puolesta hyvin: alussa on elokuu, mutta samaan aikaan kun juoni tiivistyy, saapuvat mustuus, kylmyys ja tihku ja räntä. Kesän sylissä olen kaukana kaikesta siitä.

 

Anna Feketet tuntuvat näiden kahden dekkarin perusteella melko  kantaaottavilta: Kolibrissa mietitään sitä, miten hankalaa ei-suomalaisen on löytää paikkansa työelämästä. Päähenkilö Anna saa jatkuvasti kuulla, kuinka hänen suomen kielensä onkaan niin hyvää, ja välillä luulla, että hänet on palkattu jonkinlaisena kiintiömamuna poliisivoimiin. Yksi juonenkäänne liittyy kunniamurhiin, toinen taas seksuaaliseen häirintään. Annan työpariksi sattuu ennakkoluuloinen ja avoimen rasistinen Esko, joka kylläkin muuttuu tarinan edetessä. Hän edustaa laajemminkin rasistisia ääniä ja ajatuksia, enkä osaa päättää, onko muutos lainkaan uskottava. Annan Akos-veli puolestaan edustaa henkilöä, jonka kotoutuminen ei ole onnistunut. Akos on jäänyt heitteille kahden (tai useamman) kulttuurin välille; hänellä ei ole paikkaa Suomessa, Serbiassa eikä Unkarissakaan.

 

Dekkarista on vaikea kertoa niin, ettei paljasta liikaa. Tämän poliisiromaanin kautta pääsee kurkistamaan poliisiasemalle ja poliisin arkeen, väkivallalta ei säästy, mutta se ei ole pääosassa, ja jonkin verran on pohdittava koston kysymyksiä. Ja järjettömyyttä. Mielenkiintoisinta minusta ovat kuitenkin Annan hahmon kehittyminen ja monikulttuurisuuden kysymykset.

image

Kirjamessut ja alati kasvava lukupino

Piipahdin Helsingin kirjamessuilla kahdesti, perjantaina työpäivän päätteeksi ja uudestaan lauantaina (muka) pirteämpänä. Kävin kuuntelemassa muutamaa keskustelua, tapasin ystäviä sovitusti ja ihanasti myös sattumalta, haahuilin kirjapaljoudessa ja ihmettelin ihmismassoja. Oma kirjapinoni kasvoi vain kahdella teoksella, mutta mielikuvituskirjapino huojuu korkeuksissaan – voi kuinka paljon haluaisinkaan lukea! Kirjastokin ilmoitti kolmesta saapuneesta varauksesta, joten ostokset jäivät vähäisiksi (myös siksi, että minulla on edelleen pari joululahjakirjaa lukematta).

Perjantaina jäin Katri Vala -lavan ääreen kuuntelemaan Merete Mazzarellaa, jota haastatteli ihana Baba Lybeck. Mazzarellaa kiitän kirjarakkauteni voimistumisesta: Silloin en koskaan ole yksin -teos teki aikoinaan aikuisuuden kynnyksellä horjuvaan minuun valtavan vaikutuksen ja ikään kuin antoi luvan pysähtyä kirjojen äärelle, vaikka koko muu elämä oli yhtä sekamelskaa. Yksitoista vuotta sitten luin lähes kokonaan Mazzarellan siihenastisen tuotannon imetysmaratonin ohessa, mutta mitä sitten kävi? Miksi Mazzarella unohtui? Edes Fredrika Runebergista kertovaa teosta en ole vielä lukenut, vaikka muistan kuunnelleeni Mazzarellaa Tammen tilaisuudessa kirjan ilmestymisaikoihin. Lukulistaan Fredrikan lisäksi ainakin Marraskuu (se on odottanut vuosia hyllyssäni!) sekä uusi Aurinkokissan vuosi ja uusintalukuun Silloin en koskaan ole yksin.

IMG_8761

Merete Mazzarella ja Baba Lybeck (etualalla Päivi Alakosken uutuusromaaneja Pajulinnun huuto – lukulistallani sekin totta kai)

Perjantain tärppi oli ehdottomasti Emmi Itärannan haastattelu. Teemestarin kirja on yksi suosikkiteokseni, ja rakastuin Itärannan uutukaiseen Kudottujen kujien kaupunkiin keskustelun ja luennan perusteella. Kirjailija luki pari ensimmäistä sivua ja taisi lumota koko yleisön, minut ja vieruskaverini ainakin. Kirja on yksi juuri saapuneista varauksistani, joten lukulistalla se on kärkipäässä. Itärannan saapumista odotellessani ehdin hetken kuunnella Susanna Alakosken ja Mathias Rosenlundin keskustelua heidän teostensa synkistä teemoista. Alakosken tuotantoon olen ollut tarttumaisillani nähtyäni Sikalat-romaanin elokuvaversion Sovinto. Listalle siis ainakin yksi nimi lisää.

Perjantaina en jaksanut juuri katsella myyntipisteitä enkä oikeastaan lauantainakaan, jolloin kuitenkin vähän aikaa kiertelin antikvariaattiosastolla nostalgioimassa. Teoksen osastolta nappasin mukaani Ulla-Lena Lundbergin Jään ja Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme -tiiliskiven. Olin nimittäin juuri kuunnellut Marja-Leena Mikkolaa, joka puhui suhteestaan venäläiseen runouteen sekä kääntäjän työstään, ja  keskustelun jälkeen tuli puheeksi tämä Maria Tsvetajevasta kertova romaani, joka jo pitkään on odottanut hetkeään ja oli tyrkyllä alennuspöydässä. Listalle siis kaksi kirjaa lisää.

Lauantaina kuuntelin lisäksi Jari Järvelää, jonka tuotantoon olen tarttunut vasta nyt tänä syksynä, vaikka kirjailijan esikoisesta on jo 20 vuotta ja tuotanto on jo melko laaja. Järvelältä aion lukea jotain lisää, mutta lukulistalle en osaa nimetä vielä mitään. Vinkkejä suosikeista otetaan vastaan!

IMG_8762

Jari Järvelän kanssa keskustelemassa Tuula-Liina Varis

KirjaKallion ohjelmaa ehdin kuuntelemaan yhden keskustelun verran. Nadja Sumasen Rambo voitti Otavan nuortenromaanikilpailun, ja koska uudet (ja vanhat tietysti myös) nuortenkirjat kiinnostavat jo työnkin puolesta, tämä menee sille äärettömän pitkälle lukulistalle Itärannan teoksen kanssa alkupäähän. Rambosta keskustelijat nostivat esille esimerkiksi perhesuhteiden käsittelyn ja sen, miten tärkeää on kertoa teoksen päähenkilön kaltaisten nuorten tarinoita.

Sunnuntainakin olisi ollut mielenkiintoista ohjelmaa, mutta olen tyytyväinen näihin muutamiin keskusteluihin ja erityisesti siihen, että sain viettää paljon aikaa itsekin kirjoista ja lukemisesta pulisten. Nyt käperryn lukemaan ja lupaan lähiaikoina taas kirjoittaa lukemistani kirjoista.

PS. Onneksi messuista on kirjoitettu todella monessa blogissa! Ohjelmahan oli todella laaja ja älyttömän mielenkiintoinen, mutta varsinkaan perjantaiväsymyksessäni en uskaltanut tehdä suuria suunnitelmia keskustelujen suhteen, koska tiesin, etten olisi jaksanut keskittyä. Siksikin oli ilo lukea muiden ajatuksia ja muistiinpanoja kohtaamisista!

Kirjojen yö, Sysmä

Tämä olkoon virallinen blogin yksivuotispostaus – vuosi sitten uskaltauduin vihdoin kirjoittamaan itselleni tärkeistä asioista, ja vaikka aina en kaikesta ehdikään, en kaikkea edes ajatella loppuun, olen onnellinen näistä kaikista väreistä, joita olen onnistunut kirjaamaan itselleni muistiin. Kiitos lukijoilleni, kommentit ovat innostaneet ja vieneet myös uusiin blogeihin, joiden lukemisesta on tullut minulle uusi ihana harrastus kirjoittamisen lisäksi.

Sysmän kirjojen yö 7.-8.8.2015

Kirjojen yö on jo viisivuotias kirjallisuus- ja kulttuuritapahtuma itähämäläisessä Sysmän kylässä, ja sisällön lisäksi myös sympaattiset mainokset ovat houkutelleet minua mukaan:

FullSizeRender

Tänä vuonna vihdoinkin pääsin nauttimaan Kirjojen yön tapahtumista. Aloitin perjantaina Villa Sarkian avoimista ovista, jatkoin iltamiin ja lauantaina vietin päivän kirjailijavieraita kuunnellen. Lauantai-ilta olisi jatkunut vielä Majutveden rannalla jameissa, mutta kotiseutu kutsui jo kulttuurimatkailijaa.

Villa Sarkia on Nuoren voiman liiton ja Sysmän kunnan ylläpitämä kirjailijaresidenssi, ja tämänhetkiset vieraat olivat järjestäneet ohjelmaa ja pientä tarjottavaa – lomatunnelmissani löysin paikalle tosin vasta esitysten jälkeen, mutta sain esittelykierroksen ja ilon tutustua asukkaisiin myöhemmin illalla. Iltaohjelma Sysmän hienolla teatteritalolla oli vaikuttava: illan ensimmäinen esitys oli Essi Luttisen ja Petri Haapasalon Rakkauden kartta – La carte du tendre. Rakkaus, mikä ihana aihe! Ja miten hienosti runot, laulut ja tekstikatkelmat oli koottu, niin että itse liikuin tunnetilasta toiseen – kyyneliä kirvoitti tulkinta Tamara Lundin Sinun omasi -kappaleesta (ja sitä ennen kerrottu tarina), hymyn nostattivat esimerkiksi katkelmat Väestöliiton parisuhdeoppaasta ja encorena esitetty M.A. Nummisen Varkain vattupensaan taa. Essi Luttinen on upea, muuntautumiskykyinen ja herkkä esiintyjä, eikä minua lainkaan haitannut, etten ymmärtänyt kaikkia sanoituksia, kun tunnelma oli asitittavissa ja kuviteltavissa musiikin kautta.

Väliajan jälkeen oli vuorossa näyttelijä Mirjami Heikkisen ja viola da gambaa soittavan Mikko Perkolan Hippopotamus, Eeva-Liisa Mannerin tekstiin perustuva tarkkarytminen, herkkä, hauska, viimeistelty, kaunis ja ihastuttavan absurdi esitys. Mirjami Heikkinen lausui, esitti ja eläytyi ihastuttavan läsnäolevasti, ja esiintyjien yhteistyö oli toimivaa niin kuin tekstin, äänen liikkeen ja musiikin yhteen liittyminen. Ihmeellinen soitin muuten tuo viola da gamba, minulle tuttu vain Kaikki elämäni aamut -elokuvasta (joka muuten aikanaan teki vahvan vaikutuksen nuoreen tyttöminään).

Lauantaina Sysmän kirjakaupalla Tarleena Sammalkorpi ja JP Pulkkinen haastattelivat kirjailijavieraita Olli Jalosta, Monika Fagerholmia, Petri Tammista ja Kimmo Oksasta, ja Jarmo Heikkinen luki ihanan rauhallisesti tarkkaan valittuja katkelmia kirjailijoiden teoksista. Olli Jalonen kertoi kirjoittamisestaan ja jonkin verran myös vuodesta 1972, ajasta, johon pääsee sisään myös lukemalla romaanin Miehiä ja ihmisiä. Itse Jalonen oli sukeltanut tuohon aikaan esimerkiksi lukemalla lehtiä päiväkaupalla. Kirja on lukulistallani, johan kävin jo 60-luvullakin tänä kesänä, kun luin Honkasalon uusimman teoksen.

IMG_8504Monika Fagerholmin teoksista olen pitänyt todella paljon ja odotinkin hänen puheenvuoroaan – harmi vaan, että hänellä oli kiire heti esiintymisen jälkeen, enkä ehtinyt kiittelemään häntä. Fagerholm puhui kirjallisuudesta, kirjoittamisestaan, teostensa vastaanotosta ja kirjallisuuden (ja taiteen) merkityksestä. Olen pitänyt Fagerholmin teoksia vaikeina tai vähintäänkin vahvaa keskittymistä vaativina, ja tälläkin hetkellä etenen hyvin hitaasti Diivan lukemisessa, mutta kirjailijan kommentit avasivat uusia näkökulmia hänen teostensa käsittelyyn. Fagerholm puhui esimerkiksi siitä, miten hyvässä, ”elävässä” kaunokirjallisuudessa pitää olla jokin särö; toki pitää olla rakenne, muttei liian hiottu, kielen pitää olla hyvää, mutta ennen kaikkea elävää. Hän puhui myös intuition merkityksestä kirjoittamisprosessissaan ja siitä, miten kirjallisuudessa rytmi, äänteet ja äänenpainot voivat tuottaa samanlaisia sanoittamattomia kokemuksia kuin musiikki kuulijassaan voi tuottaa. Tämä onkin se, mikä Fagerholmin teoksissa sykähdyttää: tiiliskivimäinen romaani onkin välillä kuin runo, jossa kieli väreilee ja soi.

Katja Kettu ei päässytkään paikalle, mutta hän esiintynee myöhemmin syksyllä monessa tilaisuudessa. Kun kulttuurisyksy taas käynnistyy, taidan toden totta hakeutua kirjallisuustapahtumiin ahkerammin. Ja ensi vuodeksi merkkaan Kirjojen yön kalenteriini, niin hyvän mielen tapahtuma tämä oli!

Kaunokirjallisuuden kyllästyttämään viikonloppuuni kuului myös vierailu Sysmän uudessa kirjastossa. Kirjasto oli avara, hiljainen ja kaunis. Erityisen vaikutuksen teki Marjatta Tapiolan teos korkean kirjastosalin seinällä sekä lukusalin huopapäällysteiset tuolit. Kirjasto on muuten kunnanvirastossa ja kuvassa näkyvä sali on entinen valtuustosali.

FullSizeRender (1)