Joogaretkellä: Yin-jooga – olemisen taito

Jouni Hallikainen: Yin-jooga. Olemisen taito. Readme, 2019.

IMG_20200313_165851

Kuvassa   pikkuhiljaa haalimaani joogatarpeistoa: bolsteri on yinjoogassa ihana tuki, korkkiblokki enemmänkin muissa harjoituksissa. Laventelinsiemenillä täytetty silmätyyny on ihana illan rauhoittaja, joogan jälkeen tai muutenkin.

Vuoden 2020 alusta olen etsiskellyt piristystä ja hemmottelua arkeen keskittymällä uusien juttujen sijasta rakkaaseen harrastukseeni eli joogaan. Kun tammikuu oli töissä poikkeuksellisen kevyt, ja syksyllä kadonneet voimat alkoivat tulla takaisin, keksin laajentaa reviiriäni ja alkaa tutustua pääkaupunkiseudun mahtavan laajaan joogasalitarjontaan. Lisäksi sain käsiini Jouni Hallikaisen kirjan Yin-jooga. Olemisen taito, joka sekin avarsi ajatuksiani joogasta. Pääkaupungin lisäksi olen tänä vuonna päätynyt joogaretkilläni myös Jyväskylään ja Sysmään joogaamaan, ja kesäreissun kohteesta on sali katsottuna (voi tietenkin olla, etten kesällä pääse matkaan, mutta ainakin nyt on vielä haaveissa joogailu Atlantin tyrskiessä ikkunan takana).

Olen käynyt viime vuosien aikana satunnaisesti eri ohjaajien yin-joogassa tai restoratiivisessa joogassa, joka sekin on rauhallinen, palauttava harjoitus. Kirjan luettuani kiinnostukseni tähän joogamuotoon  heräsi uniltaan, mutta ainakin vasta-alkajalle (ja keskittymiskyvyttömälle) ohjaus lienee paikallaan. Dynaamisemmassa joogaharjoituksessa, jollaista yleensä siis teen, on helpompi edetä hengitysten tahtiin, mutta todella rauhallisessa yin-harjoituksessa nautin siitä, että ohjaaja ajoittaa harjoituksen ja asanoiden eli jooga-asentojen järjestyksen. Hallikaisen kirjasta on kuitenkin iloa myös silloin, vaikkei tekisi omaa harjoitusta: siinä kerrotaan, mihin eri asanoiden nähdään vaikuttavan, ja kirjassa on myös valmiita sarjoja, joiden sisältö  on suunniteltu eri kohdealueille sellaiselle joogille, joka on valmis rakentamaan omaa harjoitustaan. Nyt kun joogasali toisensa perään sulkee oviaan koronaviruksen vuoksi, eikä välttämättä heti pääse kokeilemaan ohjattua yin-joogaa, voi toki tehdä kirjan harjoitussarjoja kokeillen ja makustellen.

IMG_20200223_114442

Hetki ennen jooga-workshopin alkua Roots Helsinki Töölön salilla. Tämä on todella kaunis, rauhoittava sali, ja aion mennä uudestaankin.

Yin-jooga-kirjassa ennen varsinaisia asanoiden kuvausta  esitellään laajasti joogamuodon piirteitä ja ennen kaikkea sen etuja. Rauhoittuminen ja pysähtyminen ovat erityisiä hyötyjä mielelle, ja koska joogassa kyse on kehon ja mielen yhteispelistä ja tasapainosta, asanat vaikuttavat molempiin – tai siis ihmiseen kokonaisuutena. Alaotsikossakin puhutaan olemisen taidosta, ja Hallikainen kirjoittaa myös siinä, miten  yin-joogan avulla voi pysähtyä oman itsen äärelle, hoitamaan ja hellimään kehoa ja mieltä. ”Pysähtyminen, oleminen ja läsnäolo ovat uutta luksusta”, Hallikainen toteaa, ja kävipä sitten ohjatussa harjoituksessa tai pysähtyisi kotona joogamatolle, tällaista hoivaa on tavallaan helppo itselleen suoda. Kirjoitan tavallaa, koska ei se oikeasti ole helppoa, vaan tietysti keskittyminen vaatii harjoittelua ja tuntuu toisinaan epämukavalta. Olo harjoituksen jälkeen on kuitenkin tuon hetkellisen epämukavuuden arvoinen.

Harjoitusten esittelyn lisäksi tässä joogakirjassa kerrotaan yin-joogan historiasta ja tosiaan nostetaan esille joogamuodon hyötyjä. Niin kuin yin-joogakin edustaa joogamaailmassa rauhoittumista ja seesteisyyttä, on kirja ulkonäöltään samantyylinen. Kuvat ovat rauhallisia, joogit niissä tavallisen ihmisen näköisiä, lähes joka aukeamalla on jokin mietelause, joka liittyy olemisen taitoon, ja tehostevärinä on lempeä mintunvihreä. Mielenkiintoinen – ja olennainen – luku kertoo hengittämisestä. Vaikka yin-joogassa ei huomio suoraan liitykään varsinaisesti hengitysharjoituksiin, on hengitys tärkeä ankkuri mielen rauhoittumiselle ja keskittymiselle. Hengityksen avulla voisi myös opetella laskemaan asanoiden kestoa, ja rauhallinen hengitys liittyy yin-joogan venyttävissä  asanoissa myös siihen, miten hengityksen avulla kohdistetaan huomio kehon kiristäviin kohtiin. Kirjassa esitellään myös kolme helppoa hengitysharjoitusta, joiden avulla voi vaikkapa pysähtyä joogaharjoituksen äärelle. Miksipä ei myös vaikkapa kirjoitus- tai työtehtävän äärelle tai pysäyttämään stressiajatukset.

IMG_20200131_075147

Oh  My Goodness -salilla minua ilahduttavat kaunis, pieni joogatila, upeat opettajat, herkullinen kahvila seinän takana ja se, että puhelimet pysyvät piilossa joogasalissa. Tämän kuvan otin ennen tunnin alkua, kun paikalla ei ollut vielä muita.

Teoksen laajassa teoriaosuudessa paneudutaan muun muassa anatomiaan ja kehon vaivoihin, joita voi hoivata yin-joogan avulla. Yin-joogan taustalla on kiinalaisen lääketieteen ajatus kehon meridiaaneista, ja niistäkin kerrotaan jonkin verran. Tietopaketti on niin laaja, että kirja kutsuu palaamaan pariinsa myös teoriaosuuden vuoksi. Asanaosuuttahan voi käyttää, kun rakentaa omaa harjoitusta tai haluaa pohtia, millaisia vaikutuksia tunnilla tehdyillä asanoilla mahdollisesti on. Yksi osio on omistettu mindfulnessin käsittelyyn, ja mielen äärelle pysähtyminen onkin oennainen osa yiniä. Kirjassa on myös muutama mindfulness-harjoitus, joista ainakin kehomeditaatio onkin varmasti monelle tuttu. Tässä kirjassa on siis todella laajasti asiaa: teoriaa ja käytännön harjoituksia niin paljon, että tämän pariin voi palata uudestaan ja uudestaan, jos vaikkapa haluaa rakentaa kotiharjoituksen. Kirja oli minulla nyt vain lainassa, mutta aion sen hankkia itselleni, koska tietopaketti on niin laaja ja vaatii vielä enemmän aikaa syventymiseen.

Aiemmin olen sivunnut joogaa, kun kirjoitin Rachel Brathenin kirjasta Yoga girl ja pääsin tauon jälkeen takaisin joogamatolle, ja oikeastaan jooga innosti minut lukemaan myös Käsilläseisontakirjan, sillä ylösalaisin-asennot kiehtovat minua myös joogassa – yin-joogaan ne eivät niinkään kuulu. Hallikaisen Yin-joogakirjasta ja joogasta todella laajasti muutenkin voi lukea Kreetan blogista Joogamattoajatelmia. Sieltä löytyy myös lukuvinkkejä, mutta jos sinulla on mielessä hyvää joogaluettavaa (kirjoja tai blogeja), kerro ihmeessä kommentteihin ❤

Vaikka tämä onkin varsinaisesti kirja-, teatteri- ja elokuvablogi, on minulla ihana vapaus kirjoittaa ihan mistä haluan. Tavallaan toki kirjoitan tässäkin kirjasta, ja onneksi omassa blogissani saan kirjoittaa siitä, mikä kulloinkin on mielessä. Itse asiassa minua kiinnostaa tällä hetkellä myös joogan ja kirjoittamisen yhdistäminen, mutta siitä lisää ehkä myöhemmin. Joogaretkeilyäni aion jatkaa niin joogatunneilla kuin kirjojen parissa. Postauksen kuvat ovat alkuvuoden tunneilta ja workshopeista.

 

12 tarinaa kirjoittamisesta – ja eräs onnellinen lukija

Ronja Salmi ja Mikko Toiviainen: 12 tarinaa kirjoittamisesta. WSOY 2017.

En miellä itseäni kirjoittajaksi, vaikka aika paljon tuotankin vuosittain lyhyitä tekstejä: palautteita, kehuja, ohjeita, päiväkirja- ja Insta-päivityksiä, tiedotteita, tervehdyksiä – ja paljon muuta. Olen ennemminkin lukija, ja lukijana onnellinen, kun saan tarttua muiden tarinoihin. Tätä blogia kirjoitan siksi, että muistaisin lukemani, saisin luettuni ja lukemisen herättämät ajatukset edes jonkinlaiseen järjestykseen, ja vaikka nyt olen pitänyt taukoa juuri kirjoittamisesta, lukemista en ole unohtanut.  Syksyn luetut koitan listata Goodreadsiin ja lukuhaasteeseen, mutta aika paljon olen jo unohtanut. Ronja Salmen ja Mikko Toiviaisen 12 tarinaa kirjoittamisesta kuitenkin kutkuttaa kirjoittamaan ja palaamaan äärelleen, joten kaivelen lukumuistoja tästä jo yli kuukausi sitten lukemastani opuksesta.

Kun luin  Salmen ja  Toiviaisen kokoamia tarinoita kirjoittamisesta, alkoi mielessä soida Jarkko Martikaisen biisi Ei toivotut laulut. Sanoitus kertoo sanomisen pakosta, kirjoittamisen ja laulamisen – äänen antamisen – tarpeesta, siitä, miten kirjoittajalla ei voi olla kiellettyjä aiheita. Laulu ei putkahtanut mieleeni siksi, että kirjassa kuvatut kirjoittajat välttämättä kirjoittaisivat vain vaietuista aiheista, vaan ennemminkin siksi, että monia kirjoittajia yhdistää joko halu sanoa ja kirjoittaa tai ottaa selvää tuntemattomammasta, käsitellä sitä kirjoittamalla, tai kertoa tarinoita.

Niistä, jotka yli jäi tai kiiltävistä kuvista pois kannettiin
teen ne ei-toivotut laulut
Niille, joille ennen mua samat rikkinäiset aiheet annettiin:
ei-toivotut laulut.
Siksi, etten tänäänkään tikahtuisi arkipäiväin tylsyyteen:
ei-toivotut laulut.
Sillä jollen niitä tee, niin enpä tiedä mitä enää täällä teen.
Teen ei-toivotut laulut!  (Jarkko Martikainen: Ei-toivotut laulut)

Jarkko Martikaisen tarinan kirjoittamisesta voi muuten lukea teoksesta Miten lauluni syntyvät (Eetu Kauppinen), ja kyllä Toiviaisen ja Salmenkin kirjassa lyriikoista kiinnostuneet lukijat on huomioitu. Kahdestatoista tarinasta kaksi on  muusikon, tosin Paperi T kertoo kirjoittamisestaan luonnollisesti  myös runoilijan näkökulmasta. Vaikka tarinoitsijoissa onkin näin samojen alojen tekijöitä, ovat kaikki tarinat totta kai omanlaisiaan. Esimerkiksi elokuva-alasta kertovien käsikirjoittaja-ohjaaja Antti Heikki Pesosen ja työpari Teemu Nikin ja Jani Pösön työskentelytavat ovat erilaisia, ja toki on mielenkiintoista lukea ihmisten taustoista – siitä, mikä kirjoittajan kipinän sytytti. Nämä tarinat ovat muuten kerrottukin eri tavoin: Toiviasen Pesosesta kirjoittama tarina on kuvailevaa, elokuvan tekemistä avavaa ja siis yleisemmälläkin tasolla informatiivista. Salmen Nikki-Pösö-tarina kirjoittajien vuoropuhelua, jossa päähenkilöt höpöttelevät, heittelevät puheenvuoroa, jatkavat toisen sanomisista. Tällainen kerrontatyylien vaihtelu tuo elävyyttä kokonaisuuteen, vaikka tietysti lukuintoa pitää yllä se, että tarinat ovat niin erilaisia ja kirjoittajapersoonat niin mielenkiintoisia.

Musiikki- ja elokuva-alan ihmisten lisäksi kirjassa kerrotaan myös poliitikon, bloggarin, luovan johtajan, tubettajaryhmän, koomikon, romaanikirjailijan ja journalistin kirjoittajatarinat.  Reetta Rädyn työstä kertova luku on yksi mielenkiintoisimmista, sillä siinä sekä kerrotaan kirjoittamisen prosesseista että kirjoittajan pohdinnoista esimerkiksi siitä, millaista tekstityöläisen arki voi olla. Jukka Lindströmin kirjoittajatarinassa kerrotaan myös tarkasti kirjoittamisen etenemisestä ja kirjoittajien yhteistyöstä. Lindström kertoo myös siitä, mikä merkitys yleisöllä eli lukijoilla ja/tai kuulijoilla on – vasta yleisön edessä teksti on valmis ja olemassa. Kirjailijoita edustaa Emmi Itäranta, ja hän kertoo tarkasti kirjailijantyöstään – ja kirjailijantyönsä tarkkuudesta.

Kaikki kirjassa ääneen pääsevät kirjoittajat ovat niin kiinnostavia, että heistä lukisi enemmänkin. Toisaalta kokoelman juju on siinä, että luvut jäävät tiiviiksi ja jämäköiksi, kutkuttavat mielenkiintoa eivätkä kerro aivan kaikkea. Kirjoittajat kuitenkin pääsevät ääneen eri tavoin, joko Salmen tai Toiviaisen kuvaamina tai itse kertoen ja kirjoittaen. Justimusfilmsistä kertovassa luvussa nuoret tubettajat kertovat, miten kirjoittaminen vei ja vie mennessään.

”Kiehtovinta käsikirjoittamisessa on luoda tarina, joka näyteltynä ja videon kautta tulee oikeasti toteen: se prosessi, miten ihmisen pään sisällä olevasta fiktiivisestä maailmasta saadaan tuotettua jotakin konkreettiista ja viihdyttävää”, kertoo Justimusfilmsin Joose Kääriäinen (s. 136). ”Kirjoittaminen on keino kanavoida ja suodattaa maailmaa. Se auttaa tulkitsemaan ja paljastamaan sen, mitä kaikkea täällä tapahtuu. Kirjoittamisella ja lukemisella on uskomaton voima”, Kääriäinen vielä tiivistää, ja tämä lukija ei voi kuin nyökytellä – varsinkin tuolle lukemisjutulle.

IMG_20181016_192008

Kahdentoista kirjoittajatarinan lisäksi kiinnostavaa olisi kuulla joskus myös Toiviaisen ja Salmen tarinat. Näillä median moniosaajilla on pitkä ja monipuolinen tausta kirjoittajina ja puhujinakin, ja fanitan molempia niin kuin nyt tätä kirjaakin. Toivon, että 12 tarinaa kirjoittamisesta innostavat uusia kirjoittajatyyppejä tarttumaan näppikseen ja julkaisemaan tuotoksiaan, ja aionkin viedä oman kappaleeni tulevaisuuden kirjoittajille koulukirjastoon ihmeteltäväksi ja ihastuttavaksi. Tähän kirjaan tarttuminen on helppoa – kokonaisuus on kaunis, luvut sopivan pituisia hätäisellekin lukijalle (mutta silti syvällisiä, jes!), ja kirjoittajat mielenkiintoisia tuttavuuksia. Tällaista haluaisin lukea enemmänkin!