Joogaretkellä: Yin-jooga – olemisen taito

Jouni Hallikainen: Yin-jooga. Olemisen taito. Readme, 2019.

Kuvassa   pikkuhiljaa haalimaani joogatarpeistoa: bolsteri on yinjoogassa ihana tuki, korkkiblokki enemmänkin muissa harjoituksissa. Laventelinsiemenillä täytetty silmätyyny on ihana illan rauhoittaja, joogan jälkeen tai muutenkin.

Vuoden 2020 alusta olen etsiskellyt piristystä ja hemmottelua arkeen keskittymällä uusien juttujen sijasta rakkaaseen harrastukseeni eli joogaan. Kun tammikuu oli töissä poikkeuksellisen kevyt, ja syksyllä kadonneet voimat alkoivat tulla takaisin, keksin laajentaa reviiriäni ja alkaa tutustua pääkaupunkiseudun mahtavan laajaan joogasalitarjontaan. Lisäksi sain käsiini Jouni Hallikaisen kirjan Yin-jooga. Olemisen taito, joka sekin avarsi ajatuksiani joogasta. Pääkaupungin lisäksi olen tänä vuonna päätynyt joogaretkilläni myös Jyväskylään ja Sysmään joogaamaan, ja kesäreissun kohteesta on sali katsottuna (voi tietenkin olla, etten kesällä pääse matkaan, mutta ainakin nyt on vielä haaveissa joogailu Atlantin tyrskiessä ikkunan takana).

Olen käynyt viime vuosien aikana satunnaisesti eri ohjaajien yin-joogassa tai restoratiivisessa joogassa, joka sekin on rauhallinen, palauttava harjoitus. Kirjan luettuani kiinnostukseni tähän joogamuotoon  heräsi uniltaan, mutta ainakin vasta-alkajalle (ja keskittymiskyvyttömälle) ohjaus lienee paikallaan. Dynaamisemmassa joogaharjoituksessa, jollaista yleensä siis teen, on helpompi edetä hengitysten tahtiin, mutta todella rauhallisessa yin-harjoituksessa nautin siitä, että ohjaaja ajoittaa harjoituksen ja asanoiden eli jooga-asentojen järjestyksen. Hallikaisen kirjasta on kuitenkin iloa myös silloin, vaikkei tekisi omaa harjoitusta: siinä kerrotaan, mihin eri asanoiden nähdään vaikuttavan, ja kirjassa on myös valmiita sarjoja, joiden sisältö  on suunniteltu eri kohdealueille sellaiselle joogille, joka on valmis rakentamaan omaa harjoitustaan. Nyt kun joogasali toisensa perään sulkee oviaan koronaviruksen vuoksi, eikä välttämättä heti pääse kokeilemaan ohjattua yin-joogaa, voi toki tehdä kirjan harjoitussarjoja kokeillen ja makustellen.

Hetki ennen jooga-workshopin alkua Roots Helsinki Töölön salilla. Tämä on todella kaunis, rauhoittava sali, ja aion mennä uudestaankin.

Yin-jooga-kirjassa ennen varsinaisia asanoiden kuvausta  esitellään laajasti joogamuodon piirteitä ja ennen kaikkea sen etuja. Rauhoittuminen ja pysähtyminen ovat erityisiä hyötyjä mielelle, ja koska joogassa kyse on kehon ja mielen yhteispelistä ja tasapainosta, asanat vaikuttavat molempiin – tai siis ihmiseen kokonaisuutena. Alaotsikossakin puhutaan olemisen taidosta, ja Hallikainen kirjoittaa myös siinä, miten  yin-joogan avulla voi pysähtyä oman itsen äärelle, hoitamaan ja hellimään kehoa ja mieltä. ”Pysähtyminen, oleminen ja läsnäolo ovat uutta luksusta”, Hallikainen toteaa, ja kävipä sitten ohjatussa harjoituksessa tai pysähtyisi kotona joogamatolle, tällaista hoivaa on tavallaan helppo itselleen suoda. Kirjoitan tavallaa, koska ei se oikeasti ole helppoa, vaan tietysti keskittyminen vaatii harjoittelua ja tuntuu toisinaan epämukavalta. Olo harjoituksen jälkeen on kuitenkin tuon hetkellisen epämukavuuden arvoinen.

Harjoitusten esittelyn lisäksi tässä joogakirjassa kerrotaan yin-joogan historiasta ja tosiaan nostetaan esille joogamuodon hyötyjä. Niin kuin yin-joogakin edustaa joogamaailmassa rauhoittumista ja seesteisyyttä, on kirja ulkonäöltään samantyylinen. Kuvat ovat rauhallisia, joogit niissä tavallisen ihmisen näköisiä, lähes joka aukeamalla on jokin mietelause, joka liittyy olemisen taitoon, ja tehostevärinä on lempeä mintunvihreä. Mielenkiintoinen – ja olennainen – luku kertoo hengittämisestä. Vaikka yin-joogassa ei huomio suoraan liitykään varsinaisesti hengitysharjoituksiin, on hengitys tärkeä ankkuri mielen rauhoittumiselle ja keskittymiselle. Hengityksen avulla voisi myös opetella laskemaan asanoiden kestoa, ja rauhallinen hengitys liittyy yin-joogan venyttävissä  asanoissa myös siihen, miten hengityksen avulla kohdistetaan huomio kehon kiristäviin kohtiin. Kirjassa esitellään myös kolme helppoa hengitysharjoitusta, joiden avulla voi vaikkapa pysähtyä joogaharjoituksen äärelle. Miksipä ei myös vaikkapa kirjoitus- tai työtehtävän äärelle tai pysäyttämään stressiajatukset.

Oh  My Goodness -salilla minua ilahduttavat kaunis, pieni joogatila, upeat opettajat, herkullinen kahvila seinän takana ja se, että puhelimet pysyvät piilossa joogasalissa. Tämän kuvan otin ennen tunnin alkua, kun paikalla ei ollut vielä muita.

Teoksen laajassa teoriaosuudessa paneudutaan muun muassa anatomiaan ja kehon vaivoihin, joita voi hoivata yin-joogan avulla. Yin-joogan taustalla on kiinalaisen lääketieteen ajatus kehon meridiaaneista, ja niistäkin kerrotaan jonkin verran. Tietopaketti on niin laaja, että kirja kutsuu palaamaan pariinsa myös teoriaosuuden vuoksi. Asanaosuuttahan voi käyttää, kun rakentaa omaa harjoitusta tai haluaa pohtia, millaisia vaikutuksia tunnilla tehdyillä asanoilla mahdollisesti on. Yksi osio on omistettu mindfulnessin käsittelyyn, ja mielen äärelle pysähtyminen onkin oennainen osa yiniä. Kirjassa on myös muutama mindfulness-harjoitus, joista ainakin kehomeditaatio onkin varmasti monelle tuttu. Tässä kirjassa on siis todella laajasti asiaa: teoriaa ja käytännön harjoituksia niin paljon, että tämän pariin voi palata uudestaan ja uudestaan, jos vaikkapa haluaa rakentaa kotiharjoituksen. Kirja oli minulla nyt vain lainassa, mutta aion sen hankkia itselleni, koska tietopaketti on niin laaja ja vaatii vielä enemmän aikaa syventymiseen.

Aiemmin olen sivunnut joogaa, kun kirjoitin Rachel Brathenin kirjasta Yoga girl ja pääsin tauon jälkeen takaisin joogamatolle, ja oikeastaan jooga innosti minut lukemaan myös Käsilläseisontakirjan, sillä ylösalaisin-asennot kiehtovat minua myös joogassa – yin-joogaan ne eivät niinkään kuulu. Hallikaisen Yin-joogakirjasta ja joogasta todella laajasti muutenkin voi lukea Kreetan blogista Joogamattoajatelmia. Sieltä löytyy myös lukuvinkkejä, mutta jos sinulla on mielessä hyvää joogaluettavaa (kirjoja tai blogeja), kerro ihmeessä kommentteihin ❤

Vaikka tämä onkin varsinaisesti kirja-, teatteri- ja elokuvablogi, on minulla ihana vapaus kirjoittaa ihan mistä haluan. Tavallaan toki kirjoitan tässäkin kirjasta, ja onneksi omassa blogissani saan kirjoittaa siitä, mikä kulloinkin on mielessä. Itse asiassa minua kiinnostaa tällä hetkellä myös joogan ja kirjoittamisen yhdistäminen, mutta siitä lisää ehkä myöhemmin. Joogaretkeilyäni aion jatkaa niin joogatunneilla kuin kirjojen parissa. Postauksen kuvat ovat alkuvuoden tunneilta ja workshopeista.

 

Advertisement

Onnenkissa saa lukijankin kehräämään

Aino Vähäpesola: Onnenkissa. Kosmos 2019.

Minulla on onnenkissa sylissä, / se kehrää onnenlankaa.

Edith Södergranin runon säkeet jäävät hyrisemään mieleen Aino Vähäpesolan Onnenkissan kansien sulkeuduttua. Ja minäkin hyrisen! Onnenkissa on tänään onnenkissani, joka kehrää olevasta hyvää ja taikoo ja saa uskomaan innostukseen.

Onnenkissan ainekset ovat mitä kutkuttavimmat: esittelytekstissä mainitaan kirjan kertovan esimerkiksi joogasta, naiseudesta ja Södergranista, ja jokaisen luvun aloittaakin Södergranin runo. Teos kertoo kirjallisuudenopiskelijasta, ruotii runoutta ja hieman kirjallisuudentutkimuksen erikoisuuksia, kuvaa nuoren aikuisen elämää ja kaupunkilaisuutta sekä pohtii muun muassa sukupuolen – tai oikeastaan naiseuden – performatiivisuutta. Vaikka teoksessa on tavallaan juoni tai ainakin tapahtumia, jotka liittyvät päähenkilön elämään, ei kyse ole romaanista, sillä runo- ja muut pohdinnat vievät ajatuksia esseen suuntaan. Esseistäkään ei ehkä kuitenkaan ole kyse, sillä teos on kuitenkin jollain tavoin (auto)fiktiivinen kokonaisuus, ja Onnenkissa onkin ihanan omalaatuinen  yksilö, jossa  sekoittuvat iloisesti tieto- ja kaunokirjallisuus, pohdiskelevuus ja tarinallisuus, viittaukset eri suuntiin, arkisuus ja ylevyys… Ja paljon muuta.

Kaikessa moniulotteisuudessaan Onnenkissa onnistuu olemaan hauska ja syvällinen, vaikka kyseessä on melko lyhyt teos. Nuoren aikuisuuden kuvaus on terävää, ja osin kupliva ilo syntyykin näistä kuvauksista: pienistä yksityiskohdista tai pohdinnoista vaikkapa siitä, mitä eri vaatteet minälle (tai siis yleisemmin meille) edustavat, siirtymistä syvistä pohdinnoista arkiseen tahranpoistoon, asettumisesta kuolleen miehen asanaan kaiken ajatteluttavan keskellä. Onnenkissan timanttisuus on siis sekä sisällössä että muodossa, siinä, että teos herättää ilon ja innostuksen kirjallisuudesta ja elämästä. Teosta tekee mieli selata taaksepäin, ja tähän toki houkuttavat myös luvun aloittavat runot, joita voi lukea uudestaan ja uudestaan. Aloitusruno on myös luvun raami tai alusta tai johtoajatus, ja säkeet nousevat vaivattomanoloisesti, toki ihailtavan harkitusti, osaksi minän arkea tai nykyhetken ilmiöiden pohdintaa. Onnenkissan luvussa nimeltä Hiki  on virtaa  niin mielessä kuin kehossakin. Luvussa kerrotaan Södergranista ja ajasta sata vuotta sitten, joogataan, mennään solmuun runon ja elämän analyysissä ja vartalonkierrossa. Samalla tutkaillaan pesuaineita ja palataan aiemmin kerrottuihin – ihmissuhteisiin, fiksuun vaatekaappiin ja siihen, mitä kirjoittaminen on.

”Mistä sitten voisi tietää, mikä olisi mielekkäin tapa elää: olla tutkija vai kohde, kokija vai tarkkailija? Kaikki nämä hiostavat kysymykset, jotka eivät ratkea. Kohtaamiset, erot, lukemattomat päivät ja ihmiset vetävät solmuun, enkä löydä perusasentoa johon palautua. Niiden rinnalla on suoranainen siunaus saada kokea kaikki mutkikkaat jooga-asanat, joiden äärellä ensimmäinen tunne on on ahdistus, mutta viimeinen aina helpotus.” (s. 168)

Onnenkissa on ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja, ja se saattaa olla koko vuoden paras lukukokemukseni. Se liikautti minua kohti montaa innostustani, erityisesti toki kirjallisuuden ja elämän ihmeellisyyttä, niin kuin erityisen hyvällä kirjallisuudella on taipumusta. Toki Onnenkissa sysäsi minua myös kohti joogamattoani, ja kirja sopiikin joogalle omistetun vuoteni ensi päiviin erinomaisesti.

Aloita siitä, missä olet

Kirjablogaukset ovat tältä keväältä jääneet, vaikka lukenut olen ja kirjoista intoillut itsekseni. Ensi syksyksi on suunnitteilla lukuprojektia kouluun, ja oma Helmet-lukuhaastekin on päivittynyt, mutta vain yhden – mutta sentään yhden – hyllynlämmittäjän olen aloittanut.

Lukemisen lisäksi aikaa on tänä keväänä saanut jooga, ja toukokuussa tietysti työt, työt ja työt. Vuoden kiireisin ja stressaavin aika – mutta tänä keväänä siis tasapainona joogaa ja onni siitä, että työt jatkuvat. Jooga kuitenkin tavallaan sai minut palaamaan tännekin, niin joogakirja kuin sekin, että keväässä oli hetkiä, jolloin ehdin hetken miettiä, mitä haluaisin tehdä. Ja nyt siis yritän aloittaa juuri lukemani kirjan oppien mukaan juuri tästä, vaikka vaikeaa on.

Joogakirja, eli Rachel Brathenin hieman hunajainen, akrobaattisia asanoita ja upeita maisemia esittelevä Yoga Girl hieman epäilytti, mutta koska luen ja koska joogaan (ja koska joskus haluaisin osata seisoa käsilläni niin kuin Brathen, vaikka kirjoittajan mukaan päämäärä ei ole niin tärkeä kuin joogamatka), tartuin tähän opaskirjaan. Yllätyin kuitenkin siitä, miten tämä kaunis ja ilmavasti taitettu teos on ennemminkin elämäntarina tai self-help-kirja kuin joogaopas – ainakin minulle. Onhan teoksessa jonkin verran vinkkejä hyvään harjoitukseen ja joihinkin asanoihin eli jooga-asentoihin, mutta nämä asentokuvat hyppelin nopeasti yli, sillä lukiessa huomasin haluavani itse harjoitukseen, sellaiselle joogasalille, jossa joku ohjaisi paremmin kuin kuva tai mielikuva.

Joogavinkkien ja kuvien lisäksi  kirjassa on ruokaohjeita terveelliseen elämään, mutta tarinahan tässä teoksessa viehättää, vaikka monivaiheinen elämäntarina kerrotaan hyvinkin vauhdikkaasti ja kuvat, vinkit ja ”elämänohjeet” tekevät tarinoinnista hieman rikkonaisen. Oikeastaan Rachelin tarina on elämäntarinan osalta kuin laajennettu naistenlehden artikkeli (tai monta yhdistettynä), mutta tämähän ei ole moite. Joskus sitä kaipaa tällaista, samoin kuin niitä toisteltuja lausahduksia siitä, että todellakin, kannattaa tehdä parhaansa, joskus pelottavaakin kohti kannattaa astella tai että itsensä kuuntelemisesta voi olla hyötyä. Ihanaa hömppää siis: tähän kirjaan ei tuhlaannu kauaa aikaa, mutta se kyllä irrottaa sopivasti arjesta auringonlaskukuvineen ja vihersmoothieohjeineen, joita ei ehkä  tarvitse ajatella kirjan kansien sulkeuduttua.

Jätän tämän kirjan kirjastoon kiertoon, avaan joogamattoni ja pidän kesälomallani mielessä tuon otsikkoon nappaamani elämänohjeen, kun aloitan  käsilläseisontaharjoitukset.