Hyytäviä tyrskyjä pohjoisesta Norjasta

 

Heine Bakkeid: Meren aaveet. Alkuperäisteos Jeg skall savne deg i morgen (2016), suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry. Into, 2019.

15700271137944452407537035906674

Sadetta vihmovaa syysiltaa huimasti synkempiin vesiin pääsee uppotumaan norjalaisen Heine Bakkeidin esikoisdekkarin Meren aaveet äärellä. Tässä teoksessa houkuttelee moni: roisoinen päähenkilö, kiehtova Pohjois-Norja majakkasaarineen ja vihjaus jostain yliluonnollisesta. Päähenkilönä on poliisinviran menettänyt ja vankeusrangaistuksen kärsinyt Thorkild Aske, joka mieluiten vajoaisi muistoihinsa ja yksinäiseen yksiöönsä lääketokkurassa mutta saa tehtäväkseen selvittää mystinen katoaminen pikkupaikkakunnalla Pohjois-Norjassa. Siihen on syynsä, miksei Aske voi kieltäytyä, ja tiivis, nopeasti etenevä tapahtumien kulku pyörähtää liikkeelle.

Tapahtumat sijoittuvat pääosin Tromssasta vielä pohjoiseen asetttuvassa pikku kylässä, jossa elämä on melko pysähtynyttä. Kylän keskus tuntuu olevan vanhusten hoitokoti ja asuntola, mutta merellä olevalla majakkasaarella alkaa tapahtua kummia. Thorkild Aske joutuu keskelle erilaisia uhkaavia tilanteita, joista myrskyävä meri ei ole ainoa. Lääketokkuraisen näkökulman läpi tapahtumat saavat jopa mystisiä piirteitä, vaikka sinänsä yliluonnollisiltakin kuulostavat tapahtumat selittynevät ainakin joten kuten järjellä. Majakkasaarelta on kadonnut aiemmin yksi henkilö, jota Aske etsii, mutta hän löytääkin aivan väärän ruumiin. Lopulta mereen kadonneita on useampia, ja tietysti myös Aske on vaarassa painua pinnan alle.

”Heti kun auto on mennyt, vedän verhot täysin auki ja päästän pimeyden sisään. Jään seisomaan ja pohtimaan, kuinka rivakasti asiat alkavat mennä päin helvettiä, kun kerran kääntää sukset väärään mäkeen, tapahtui se sitten puolison kanssa keittiönpöydän ääressä, poliisikuulustelussa tai elämässä yleensä, ja sitten sitä viilettää kohti omaa tuhoaan kykenemättä jarruttamaan tai muuttamaan suuntaa.” (s. 178)

Erikoisesta, elämänhallinnan menettäneestä päähenkilöstä tulee välillä mieleen Harry Hole, vaikka dekkarina Meren aaveet on tiiviydessään ja eräänlaisessa suoraviivaisuudessaan hyvin erilainen kuin Jo Nesbøn  sarja. Jotain tuttua on kuitenkin esimerkiksi pitkäksi ja tarkaksi äityvässä ruumiinavauskohdassa – tekee mieli laittaa silmät kiinni ja ehkä myös nipistää nenästä – tai päähenkilön kuolemaa uhmaavassa toiminnassa. Meren aaveet on kuitenkin napakka kokonaisuus, oikeastaan melko nopeasti ahmaistavissa. Siinä myös kuvataan melko lyhyt ajanjakso, ja kirja onkin jaoteltu tyylikkäästi mustin viikonpäiväsivuin.

Toivon, että joko kuulemme Thorkild Askesta pian lisää tai että Bakkeid kirjoittaa (ja että hänen teoksiaan suomennetaan) muuta uutta. Ahdistavuudestaan ja raakuuksistaan huolimatta Meren aaveet on oikein viihdyttävä dekkarilukukokemus.

Miten kertoa kirjasta kertomatta kirjasta liikaa eli kirjavinkkauksen vaikeudesta ja ihanuudesta

Kazuo Ishiguron Ole luonani aina -romaani (Never let me go, 2005) hurmasi minut pari viikkoa sitten, mutta jämähdin pohtimaan, mitä tästä kirjasta oikein uskaltaisi kertoa. Kun kirjassa vaikutuksen tekee se, miten maailma rakentuu hiljalleen kutkuttavan omalaatuiseksi ja oikeastaan kuristavan kamalaksi, ei tee mieli pilata yllätyksellisyyttä. Tämä oli ensimmäinen teos Nobel-palkitulta kirjailijalta, ja jostain syystä olin onnistunut välttämään sisältöön liittyvät yksityiskohdat. Jonkin suosituksen olin varmasti lukenut, sillä olin varannut teoksen hyvissä ajoin. Onnekseni sain lukea sen ilman ennakkotietoja, vaikka hieno se olisi, vaikka perusajatuksen tietäisikin ennakolta.

Mitä siis kirjoittaa kirjasta, josta ei oikeastaan halua kirjoittaa liikaa? Päädyin pähkäilemään kirjavinkkaamista, mutta  tämän romaanin vinkkauksen jätän kovin lyhyeen: Ishiguron romaanissa kuvattu maailma heilautti minut lukumuistoissani Margaret Atwoodin Oryx ja Crake -dystopian (ja koko sarjan) tuottaman ihmetyksen pariin. Olin kuvitellut, etten enää saa samalla tavalla ihmetellä häiritsevän todentuntuista mutta onneksi ainakin vielä toteutumatonta tulevaisuuskuvaa. Ole luonani aina pakottaa ajattelemaan: lukiessa on pohdittava ihmisen arvoa tai arvottomuutta ja  mietittävä tarkoin sitä, mihin tarinoihin uskomme.

Kirjavinkkaaminen on minulle haastava laji. Olen saanut siitä valtavasti hyviä malleja, olen harjoitellut ja heittäytynyt – ja ennen kaikkea olen heittänyt vinkkauspallon muille. Oman vinkkauksen muotoilussa ongelmaksi koituu aina se, että joko tuntuu siltä, että kerron liian lihattomasti enkä pääse ytimeen napakasti, tai sitten ajaudun jaaritteluun ja laverteluun ja paljastan liikaa. Luen kyllä mielelläni muiden vinkkejä, ja huomenna lukuviikon alkaessa blogeissa ilmestyykin vinkkauksia, kiitos, Marika, vinkkaushaasteesta Oksan hyllyltä -blogissa! Olen kirjoitellut muutamia nuortenkirjavinkkejä aiemmin, mutta tähän haasteeseen en ehdi osallistumaan. Jatkan vinkkauksia omalla tavallani ja vien nuoriani oikeiden vinkkareiden pariin, mutta itse nappaan huomenna taas hyviä lukuvinkkejä tuon haasteen postauksista. Käykääpä kurkkaamassa!

Kirjavinkkaus olisi hyvä blogitekstin muoto, vaikka omassa kirjoittamisessa rakastankin sitä, että saan kirjoittaa ihan vapaasti, ilman kaavoja tai vaatimuksia. Vinkkaustyylisessä blogauksessa saisi merkittyä itselle muistiin jonkin olennaisen jutun lukuelämyksestä ja luku- ja blogiharrastuksessa aikaa jäisi seuraaviin kirjoihin tarttumiseen, mutta ihana uppoutuminen, vaikuttavaan lukuelämyykseen palaaminen ja vajoaminen takaisin erinomaisen kirjan maailmaan jäisi.  Joskus kirjavinkkaus on kuitenkin paikallaan, kun kirjasta ei voi kertoa sen yllätyksellisyyden säilyttämisen vuoksi. Ennemmin kuin että jättäisi merkitsemättä muistiin mainiosta lukukokemuksesta spoilaamisen pelossa voi siis kertoa jonkin jujun, joka houkuttelee kirjan pariin.

Kirjavinkkauksen muotojakin olisi erilaisia: joskus kuva kertoo enemmän kuin löpinä, ja tiivistyksellä voisi avata vain tiettyjä asioita, keskittyä vaikkapa kohderyhmään. Instagramissa seuraan montaa bookstagrammaajaa, ja jo hienot kirjakuvat toimivat vinkkeinä, houkuttelijoina ja muistuttelijoina hyvistä kirjoista. Joskus taas lukunäytteeseen sukeltaminen ja  elämyksellisyys tuovat kirjan kiinnostavuutta hyvin esille. Tästä mieleenpainuvimpia esimerkkejä olen nähnyt Kirjamessuilla Kirjakallion lavalla, kun lukiolaiset ovat herättäneet kirjoja eloon lukemalla niistä taiten valittuja kohtia. Jostain kirjasta vinkkari kertoo ehkä vain supermielenkiintoisesta päähenkilöstä, jostain paljastetaan vain alkutilanne ja jätetään kuuntelija roikkumaan lukuhalun herättävään uteliasuuteen – mistä ihmeestä tässä onkaan kyse, mihin kaikki päättyy? Kirjavinkkauksen voi tietysti tehdä vlogauksena tai kirjoitettuna, sen voi julkaista Instassa, jos kuva on pääasia (tai miksei muutenkin) tai hehkutella spontaanisti ilmoille lounaskeskustelussa.

Kirjavinkkauksia ovat omalla tavallaan myös takakansitekstit (vaikka kyseessä on tietysti oma tekstilajinsa). Kazuo Ishiguron romaanin takakannessa kerrotaan näin:

”Ole luonani aina on sekä poliittinen romaani että futuristinen trilleri, mutta sisimmältään se on koskettava kuvaus lapsuuden lopusta ja elämänmittaisen valheen vähittäisestä paljastumisesta.”

Takakansitekstistä puuttuu kuitenkin henkilökohtaisuus, mikä yleensä on kirjavinkkauksessa yksi ihanimmista asioista. Kirjavinkkaus tehdäänkin yleensä jollekin kohderyhmälle ja kirjavinkkauksen tekijän on uskallettava kertoa, miksi juuri tämä kirja sykähdytti, miksi juuri näiden kuulijoiden kannattaa se lukea. Takakansitekstin pitää hurmata laaja yleisö, joten vaikka muoto on ihailtavan tiivis, kannattaa vinkkaukseen etsiä jotain omaa sanottavaa.

Screenshot_20180415-103023__01

Lukuviikolla 16.4.-22.4.2018 koulussamme haastetaan oppilaita vinkkaamaan juuri lukemiaan kirjoja koko koululle ja lukiolle keskusradion kautta. Myös meitä opettajia haastettiin  vinkkaamaan kirjoja aamunavaustyyppisesti mutta elävinä luokan edessä, ja pähkäilen vieläkin omaa panostani. Kertoako kirjasta, joka teki teini-ikäiseen minuun vaikutuksen? En ole ehtinyt kirjastoon ja omassa kirjahyllyssä ei näitä kirjoja ole, joten tämä on haastava kohta. Voisin myös napata koulukirjastosta kirjan, jonka vaikkapa ysiluokkalaiset ehtisivät vielä lukea ennen lähtöään omille teilleen… Tai mitäpä jos kertoisin siitä, mikä on tehnyt minuun vaikutuksen juuri nyt, kun olen saanut käsiini kevään kirjauutuuksia tai kauan jonottamiani varauksia – mutta ehkä ei Ishiguroa kuitenkaan, koska näissä viimeaikaisissa kirjoissa on ongelmana juuri se, etten halua vinkata liian ahdistavaa tai surullista kirjaa teineilleni.  Tässäpä juuri vinkkauksen ihanuus ja vaikeus ihmiselle, joka ei kerta kaikkiaan osaa päättää! Onneksi blogiluonnoksista löytyy pari hyvää, joten ehkäpä vinkattavaksi päätyy Sarah Crossanin siamilaisista kaksosista kertova Yksi tai nuoren minulle vinkkaama klassikko Pentti Haanpään Yhdeksän miehen saappaat pelkästään siitä ilosta, että oli mahtavaa saada tällainen lukuvinkki 15-vuotiaalta.

Lukuiloa lukuviikkoon kaikille!

IMG_20180415_113816

Superlaputettu Juha Hurmeen Niemi odottaa, että vinkkaisin nuorilleni erilaista näkökulmaa niemeläiseen  kansanrunouteen. Pinossa päällimmäisenä vahvin ehdokas kirjaksi, joka ihan kaikkien kannattaa lukea, vaikka se nuorisopuolelta löytyykin.