Nopea vilkaisu viime vuoteen ja katse kohti uusia innostuksia

#Hyllynlämmittäjä! Lempihaasteeni, jolle aina käy köpelösti, kun kirjastosta tursuaa uutuuksia ja herätelainauksia.

Näin siinä sitten kävi vuonna 2018:

Chimama Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Tove Jansson: Kesäkirja

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 6

Karl Ove Knausgård: Syksy

Sirpa Kähkönen: Graniittimies

Jo Nesbø: Aave

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämäni

Asko Sahlberg: Amandan kuolemat

George Saunders: Joulukuun kymmenes

Zadie Smith: Kauneudesta

Henriikka Tavi: Esim. Esa

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Kolme kirjaa kahdestatoista! Ja varmaankin ne kaikkein ohkaisimmat. No, Esim. Esa innostaa edelleen tarttumaan vaikkapa Reader, why did I marry him? -blogin #runo2019-haasteeseen, ja Knausgårdistakaan en suostu luopumaan (en siis edes uskaltanut avatakaan tuota viimeistä taistelua, joka on ollut lähes ilmestymisestään saakka kesken ”siinä Hitler-kohdassa”). Muutaman Hyllynlämmittäjän kyllä siivoan tuosta, ja uusi kasa olkoon tämä:

Ei siis suuria muutoksia. Yritän olla sinnikäs.

Päivittyneellä Lukuhaasteet-välilehdellä on nyt siis jo uusi Helmet-haaste (aloitettu, haa!), runohaaste, tämä hyllynlämmittäjä ja uutena mahtava metsähaaste. Sheferijm-blogissa julkistetussa haasteessa luetaan siis metsäaiheisia kirjoja – ihanaa! Juuri lukemassani Tommi Kinnusen Pintissä jo käytiin metsässä, ja nämä pienet hetket jäivät mieleen, vaikka kyse ei metsätarinasta olekaan. Vinkkejä otan mielelläni vastaan siis tässäkin.

Sisäinen suorittajani on taas haasteiden äärellä innoissaan, mutta vuoden lopussa muistan olla armollinen itselleni ja suhtautua lempeästi yrityksiini, toivottavasti myös ylpeästi saavutuksiini.

Lukuhaasteet eivät suinkaan määritä lukusuunnitelmiani, vaikka välillä on hauska tutkailla luettuja ja luettavia haastekohtien näkökulmasta. Esimerkiksi jo perinteeksi muodostunut klassikkohaaste saa tarttumaan vaikkapa kesken jääneeseen klassikkoon. Tammikuun klassikkohaaste ehtii vielä hyvin (ilmoittautuminen Tarukirjat-blogissa). Luen kuitenkin tänä vuonna taas sekalaisesti niin kaunoa kuin tietokirjoja, luultavasti eniten uutuuksia. Viime vuonna innostuin taas sarjiksista, joten niitäkin luultavasti keräilen luettavakseni kirjastosta – ja omasta hyllystäni.

Teatterin osalta tämä uusi vuosi näyttää hyvältä: lippuja on varattu jo monta, esimerkiksi Q-teatterin Medusan huoneeseen, jota odotan innolla, ja Kansallisen Kolmeen sisareen, jonka jo näin mutta josta vaikutuin niin, että menen uudestaan. Juha Hurmeen KOMiin ohjaama Making of Lea pitää käydä katsomassa, ja takuuvarmasti itkettävään Sandraan (vierailuja ainakin Kansallisteatterissa ja Espoon kaupunginteatterissa) minulla onkin jo lippu valmiina.

—-

Tämän kirjavuoden aloitin nuortenkirjalla Näpit irti! Kyseessä on hieman överisti stereotypioita amerikkalaisesta high school -meiningistä viljelevä, mutta tyttöaktivistipäähenkilön osalta riemastuttava ja ärhäkkä YA-romaani. Suosittelen! Vuoden ekoina päivinä olen myös kyynelehtinyt Pintin äärellä ja kuunnellut Finlandia-voittaja Taivaanpalloa. Lukuharrastustani piristänee tänä vuonna myös lukupiiri, johon hiljan liityin, ja kirjallisuuskeskustelut ja -pohdiskelut jatkuvat niin täällä blogimaailmassa kuin livenäkin.

Advertisement

Vuoden 2018 Helmet-haasteen koonti

Helmet-lukuhaaste on hauska ja hirveän vaikea, jos sen ottaa tosissaan! Vaikka tänä vuonna olen lukenut jo yli sata kirjaa (enkat!), en taaskaan saanut listaa täyteen. Ilmeisesti pitäisi ihan yrittää, ja olisihan tässä vielä pari päivää aikaakin, mutta menköön tällaisena. Haastavin kohta oli varmastikin  48/Haluaisit olla kirjan päähenkilö. Listasin siihen jo Minnan (kuvakirja Minna Canthista), mutta kauhistuin – Minna on toki idolini, mutta en missään tapauksessa olisi halunnut elää hänen elämäänsä. Tyydyn olemaan kiitollinen hänen aikaansaannoksistaan omana itsenäni tässä nykyhetkessä, jossa Minnan jalanjäljillä edelleen astellaan. Michelle Obaman elämänkertakin sopisi siihen, jos unelmissa olisi vaikkapa presidenttipelin läpikäyminen. Ei ikinä! Sankarikirjoihinkaan en samastu, vaikka olisihan se mahtavaa olla rohkea, kekseliäs ja vahva niin kuin vaikkapa Morrigan Korppi (Morriganin koetukset meni sitä paitsi kohtaan 29, kirjassa on lohikäärme) tai Harry Potter (Kuoleman varjelukset luin tänä vuonna uusintaluentana, mutta se ei mahtunut enää haastelistalle).

Tyhjiksi jäivät kohdat 8 (balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja),  13 (kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa) ja 35 (entisen itäblokin maasta kertova kirja). Näihin olisi ollut mielenkiintoisia vaihtoehtoja, mutta ilmeisesti en kykene lukemaan vain haaste mielessä. Ei se tietenkään haittaa, sillä pelkästään haastekohtien miettiminen on hauskaa, kun saa palata muistoissaan luettuihin kirjoihin. Vähän jouduin huiputtamaan esimerkiksi kohdissa 44/kirja liittyy johonkin peliin ja 37/kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi. Kummipoikanihan toki on melkein kuin perheenjäsen, eikö niin? Ja Kepler62-sarja – sehän liittyy siihen peliin, jota sarjan ensimmäisessä osassa pelataan.

Harmillisen vähän olen tänä vuonna kirjoittanut lukemistani kirjoista, mutta olen tyytyväinen luettujen kirjojen määrään ja tähän haastetulokseen: 46/50, jee! Osassa kohdista on siis linkki blogaukseen, muuten kirjojen nimet on vain lihavoitu. Muutaman päivän päästä voinkin sitten aloittaa uuden listauksen. Ehkä teen taas tutun uudenvuodenlupauksen itselleni: tee asioita, joista pidät. Niihinhän kuuluvat tietysti niin lukeminen kuin kirjoittaminenkin.

1. Kirjassa muutetaan. Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin.
2. Kotimainen runokirja. Aura Nurmi: Villieläimiä
3. Kirja aloittaa sarjan. Anders Wacklin ja Aki Parhamaa: Beta: Sensored reality 1
4. Kirjan nimessä on jokin paikka. Marjane Satrapi: Persepolis
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit. Han Kang: Ihmisen teot
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa. Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu.
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan. Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous.
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Kirjan kansi on yksivärinen. Zadie Smith: Swing time
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja. Mary Ann Shaffer: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. 
11. Kirjassa käy hyvin. Gail Honeyman: Eleonorille kuuluu ihan hyvää
12. Sarjakuvaromaani. Marjane Satrapi: Pistoja
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan. Zadie Smith: Kauneudesta
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja. Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja. Kääntänyt Kristiina Drews.
16. Kirjassa luetaan kirjaa. Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa. George Orwell: Vuonna 1984.
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä. Camilla Läckberg: Noita
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta. Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret
20. Taiteilijaelämäkerta. Antti Aro: Antti Tapani.
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi. Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin. Becky Albertalli: Minä, Simon, homo sapiens.
23. Kirjassa on mukana meri. Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä.
24. Surullinen kirja. Helmi Kekkonen: Vieraat .
25. Novellikokoelma. Anna Gavalda: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt. Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Älä mene pois
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta. Jani Toivola: Kirja tytölleni.
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä. Johannes Anyuru: Myrsky nousee paratiisista.
29. Kirjassa on lohikäärme. Jessica Townsend: Morriganin koetukset.
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan. Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918.
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa. Emmi Nieminen ja Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet.
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan. Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet.
33. Selviytymistarina. Sarah Crossan: Yksi.
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta. Saara Turunen: Sivuhenkilö.
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa. Juha Hurme: Niemi.
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi. Oskari Saari: Aki Hintsa – voittamisen anatomia. 
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo. Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas.
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama. Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran.
40. Kirjassa on lemmikkieläin.  Kyung-sook Shin: Jään luoksesi.
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti. Erkka Mykkänen: Something not good.
42. Kirjan nimessä on adjektiivi. Kirsikka Saari: Hölmö nuori sydän.
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle. Tove Jansson: Kesäkirja.
44. Kirja liittyy johonkin peliin. Kepler62: Virus.
45. Palkittu tietokirja. Maria Seppälä, Katja Kettu, Meeri Koutaniemi: Fintiaanien mailla (Kanava-palkintoehdokas). 
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana. Heidi Köngäs: Sandra.
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta. Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan.
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö. 
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja. Laura Lähteenmäki: Yksi kevät.
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Sirpa Kähkönen: Tankkien kesä.

 

#hyllynlämmittäjä ja muita haasteita

Ilmeisesti en osaa sanoa lukuhaasteille ei – ja hyvä niin. Alkuvuoden aikana olen ilmoittautunut hihkuen jo todella moneen haasteeseen, joissa osassa pyritään nostamaan esille eri kirjallisuudenlajeja (novellihaaste, runohaaste), osassa lukemaan  ja tutkiskelemaan kirjallisuutta tietystä näkökulmasta (feministinen lukuhaaste, Muuttoliikkeessä-haaste. Näiden lisäksi on tietysti Helmet-haaste, ja bonuksena tutkiskelin kirjahyllyäni, kun törmäsin #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, johon piti kaivella 12 lukematonta kirjaa omasta hyllystä (ja lukea ne tämän vuoden aikana).

Eihän näistä kannata kieltäytyä! Keräilen ja kuulen jatkuvasti kirjavinkkejä ystäviltä ja blogeista, mutta moni hyvä kirja jää odottamaan vuoroaan esimerkiksi uutuusvarausten saapuessa, joten omat kirjat jäävät helposti hyllyyn, kun kirjaston eräpäivät lähestyvät. Hyllynlämmittäjä-haasteessa pitääkin tutkailla omaa kirjahyllyä, ja sieltähän löytyi erinomaista luettavaa – ja kesken jääneitä kirjoja. Pari päivää valitsemisen jälkeen löysin tosin kolme tai neljä hyllynlämmittäjää lisää, ja tietysti aloitin niistä. Lähipäivinä on tartuttava johonkin näistä:

Jotkut kirjat tietysti sopivat moneenkin haasteeseen.  Esimerkiksi Chimamanda Ngozi Adichien romaania Kotiinpalaajat luin sekä rakkaustarinana että kuvauksena paremman elämän etsimisestä, ja sopiihan romaani feministiseenkin haasteeseen. Hyllynlämmittäjässä on parikin klassikkoa (ai niin, Klassikkohaaste unohtui), ja Helmet-haasteeseen on helppo ainakin alkuvaiheessa ujuttaa kirja kuin kirja.

Osa haasteista kestää kauankin, mutta tänä vuonna koitan olla jättämättä lukemisia (ja tekstejä) viimetinkaan. Koitan myös olla ostamatta uusia kirjoja, ennen kuin kirjahyllyyni tulee lisää tilaa.

Adichien pikku kirjaa en tosin voinut eilen vastustaa, kun se minulle annettiin. Adichiesta lisää myöhemmin.

Uusia lukuhaasteita löydät vaikkapa täältä: Haastavaa lukemista.

Helmet-lukuhaaste 2016

Lukuvuosi 2016 loppuu ihan kohta! Tämän vuoden luetut kirjat olen kirjannut lukuhaasteet-välilehdelle, ja kohta onkin aika tarttua uuteen haasteeseen. Luin 44 kirjaa, mutta sain vain 27  kohtaa täytettyä, sillä suurin osa lukemistani olisi tänä vuonna mieluiten solahtanut kohtaan 8. Luin siis paljon kirjoja minulle vielä tuntemattomilta kirjailijoilta, mikä on tietysti hyvä asia! Uusista tuttavuuksista ainakin Sara Stridsbergiltä ja Maylis de Kerangalilta jään odottamaan uusia suomennoksia, Siri Pettersenin Korpinkehät-trilogian toinen osa on jo aloitettu, ja  Elena Ferranten Napoli-sarjan toinen osa varattuna. Aion myös kirjoittaa muutamista joulukuussa lukemistani, sillä vuoden viimeiset päivät ovat menneet pääasiassa lukemisesta nautiskellen.

Lukuhaasteen ehdottomasti vaikein kohta oli 16., et ole ikinä ennen kuullut kirjasta. Saan jatkuvasti niin hyviä kirjasuosituksia, että en pysty edes murto-osaa niistä lukemaan. Ehkä joskus pitää tarttua kuitenkin johonkin täysin outoonkin, vähän niin kuin nuorena, kun kirjan saattoi valita kannen perusteella. Nythän olisin voinut valita kirjan ruman kannen vuoksi 😉 (kohta 15: kirjan kansi on mielestäsi ruma – tähän olisi tehnyt mieli laittaa yksi lukemistani, jossa kansi oli nätti mutta niin huonosti sisältöön sopiva). Onneksi ensi vuoden haasteessa on yhtenä kohtana blogisuositus, joten siihen voin humpsauttaa lähes kaikki ylijäämäkirjat.

Tänä vuonna lukemistani kirjoista vain Kolibri, Ennen kuin kaikki muuttuu sekä Tyttö ja seinä eivät mahtuneet listalle. Ensi vuoden listalla oli selvitettävänä rikos, ja Kati Hiekkapellon kolmas dekkari odottakin jo lukijaansa.

Aika monesta kirjasta en ehtinyt/jaksanut/muistanut kirjoittaa, ja se harmittaa vähän. Kepler62-sarjasta, Korpinkehistä ja Ferrantesta aion kyllä vielä ehtiä, mutta ensi vuonna. Talvisotaa mietin Klassikkohaasteen kirjaksi, tosin saatan lukea vielä jotain muutakin siihen. Mutta miksi Knaudgårdin viimeinen Taisteluni ei ole listalla? Se taisi käydä turhan raskaaksi sekä sisällön (Hitler!) että fyysisen olomuotonsa puolesta, mutta ehkä sekin löytyy vuoden 2017 haastepostauksesta. Vuosi siis aikaa vielä.

Pidän todella paljon näistä haasteista, vaikka tapanani ei ole ollut valita lukemisiani haaste edellä, vaan koitan vasta lukemisen jälkeen miettiä, sopiiko jokin kirja johonkin kohtaan. Ensi vuonna kokeilen hieman eri taktiikkaa. Haasteen suorittamista vauhdittanee sekin, että olen saanut vihdoin puolisoni mukaan haasteeseen. Jee!

1. Ruuasta kertova kirja
2. Matkakertomus
3. Kirjassa rakastutaan. Tua Harno: Oranssi maa. Juuli Niemi: Et kävele yksin. Sadie Jones: Kotiinpaluu.
4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja. Pajtim Statovci: Tiranan sydän.
5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman. John Williams: Stoner
6. Kirjastosta kertova kirja
7. Vihervuosi 2016 -sloganiin ”Minun maisemani – maalla ja kaupungissa” sopiva kirja
8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin. Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme; Saara Turunen: Rakkaudenhirviö ; Maylis de Kerangal: Haudataan elävät, paikkaillaan kuolleet; Colm Tóibin: Nora Webster; Tiina Lifländer: Kolme syytä elää; Anu Holopainen: Ihon alaiset
9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja. Paavo Rintala: Pojat (Oulun murretta dialogissa)
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
11. Sarjakuvakirja. Petri Hiltunen (toim.): Eino Leinon Helkavirsiä.
12. Näytelmä. J.K. Rowling, John Tiffany ja Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi.
13. Kirjan nimi on kysymys
14. Historiaa käsittelevä tietokirja
15. Kirjan kansi on mielestäsi ruma
16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta
17. Kirjassa juhlitaan. Elena Ferrante: Loistava ystäväni.
18. Lastenkirja. John Walliams: Poika ja Mekko.
19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan. Katja Kettu: Yöperhonen.
21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja
25. Kirjassa on yli 500 sivua. Siri Pettersen: Odininlapsi.
26. Elämäkerta tai muistelmateos
27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja. Minna Rytisalo: Lempi. Terhi Rannela: Frau.
29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja. Timo Parvela, Bjørn Sortland ja Pasi Pitkänen (kuvitus): Kepler 62 – Kutsu ja Kepler 62 – Lähtölaskenta.
30. Viihteellinen kirja. Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta.
31. Olympialaisista kertova kirja
32. Kirjassa on myrsky. Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut
33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja. Seita Vuorela: Lumi
34. Keskustelua herättänyt kirja. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu.
35. Kirjassa ollaan avaruudessa. Timo Parvela, Bjørn Sortland ja Pasi Pitkänen (kuvitus): Kepler 62 – Matka.
36. Kokoelma esseitä tai kolumneja
37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan. Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin. Antti Tuuri: Talvisota
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja. Alice Munro: Karkulainen.
40. Eläkeläisen suosittelema kirja
41. Kirjassa lähetetään kirjeitä. Audrey Magee: Sopimus
42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja
43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.)
44. Kirjassa joku kuolee. Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat. Sara Stridberg: Niin raskas on rakkaus. Soili Pohjalainen: Käyttövehkeitä.
45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja. Juha Itkonen: Palatkaa perhoset. Jenni Pääskysaari: Poika, sinä olet (tulevaisuuden miehistä ❤ )
46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja. J. R. R. Tolkien: Hobitti.
47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
48. Kirjassa on alle 150 sivua. Aki Ollikainen: Nälkävuosi
49. Vuonna 2016 julkaistu kirja. Milena Busquets: Tämäkin menee ohi. Tommi Kinnunen: Lopotti.
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Meidän jengin Zlatan.

Kesälukumaraton 2016

Blogistanian lukumaraton järjestetään huomenna sunnuntaina, ja sitä emännöi Ja kaikkea muuta -blogin Minna – kiitos jo etukäteen! Lukumaratonhan tarkoittaa sitä, että lukijat ja bloggaajat eri puolilla Suomea (ja maailmaa!) lukevat 24 tunnin aikana niin paljon kuin jaksavat ja ehtivät. Osan lukuajasta pitää osua sunnuntaille. Monet ovat jo asetelleet luettavaa pinoihin ja täyttäneet jääkaapin valmiilla herkuilla. Kohta se alkaa! Kun maraton on ohi, riittää blogeissa luettavaa ja katseltavaa, kun lukijat raportoivat lukuhetkistään. Ja lukuvinkkejä ropisee!

Lukulistallani on – yllätys, yllätys – Knausgårdin Taisteluni 6. Taisin taannoin maratoonata vitosen parissa… Luen vuoroin järkälettä paperisena ja e-kirjana, mutta koska tämä vaihtelu ei riittäne, tartun kevennyksenä Jenni Pääskysaaren Tyttö, sinä olet -oppaaseen tai ehkä David Walliamsin Poika ja mekko -lastenkirjaan. Keskeneräinen Munron Karkulainen vetää myös puoleensa, ja olisihan minulla kirja klassikkohaasteeseenkin aloittamatta (kauan hyllyssä vuoroaan odottanut kirpparilöytö Saatana saapuu Moskovaan sopisi niin hyvin tuohon haasteeseen, mutta miksen ole saanut sitä aloitettua?). Katja Ketun Yöperhonen löytyy myös puhelimestani äänikirjana, joten kävelylläkin voin tavallaan lukea!

Oma maratonini jäänee lyhyeksi tai ainakin katkonaiseksi, mutta aion keskittyä ihaniin kirjoihin sen minkä sukulaisvierailuilta ja jalkapalloilulta pystyn (saatan jopa lukea EM-finaalin aikana, mutta maanantaiaamuna alkava Helsinki Cup katkaisee lukurauhani). Aloitan sunnuntaina herättyäni, luen ja luen, käyn kävelyllä ja ehkä joogaan välillä. Ja luen taas niin paljon kuin jaksan ja ehdin. Riippumattokelille tilaus! Kesän on tarkoitus olla stressitön, ja lukumaraton tuokoon ennemmin nautintoja kuin paineita. Lukuiloa kaikille maratoonareille!

Juliet/Julieta

Vihdoinkin aloitan Oksan hyllyltä -blogin elokuva-aiheisen lukuhaasteen, Seitsemännen taiteen tarinat.  Tämä haaste on todella mielenkiintoinen, ja yritän ehtiä lukea ja kirjoittaa elokuvista ja elokuviin liittyvistä kirjoista vielä toistamiseen ennen haasteen loppumista.

Pedro Almodovarin uusin elokuva Julieta (2016) perustuu Alice Munron novelleihin Tilaisuus, Pian ja Hiljaisuus. Novellit sisältyvät kokoelmaan Karkulainen (alkuperäisteos Runaway ilm. 2004, Kristiina Rikmanin suomennos 2005). Vihdoinkin sain siis tartuttua Nobel-palkitun Munron tuotantoon, jota on kehuttu niin paljon, ja olen innoissani! Ennen elokuvakokemusta en tosin ehtinyt lukea kuin puolisentoista novellia – mikä oli oikeastaan hyvä: kiinnostuin tarinasta ja päähenkilöstä, mutta en tiennyt liikaa. En aio nytkään kertoa novelleista enkä elokuvasta paljoakaan, sillä ainakin elokuvan viehätys perustuu osin siihen, miten päähenkilön elämästä paljastuu asioita pikkuhiljaa.

Almodovarin Julieta on pääosin uskollinen pohjateksteilleen, mutta väritys, korostukset ja rytmi ovat erilaisia. Ja tietysti elokuvaan – ainakin Almodovarin tapauksessa – tarvitaan intensiivisempiä ja fyysisempiä kohtauksia, novellit kun seurailevat pääosin päähenkilö Julietin ajatuskulkuja ja esittelevät huomioita Julietin näkökulmasta. Elokuvassa tapahtumat on siirretty Kanadasta Espanjaan, mutta perusidea henkilöiden välisistä etäisyyksistä on säilytetty. Juliet/Julieta ajautuu tai kulkee kauas kotipaikkakunnaltaan ja taas uudesta kodistaan. Novelleissa paikkoja on nimetty enemmän, elokuvassa oikeastaan ainoa nimeämisen arvoinen paikka on Madrid, joka on Julietan asuinsijoista viimeisin.

Karkulainen ja lukija matkalla kohti Sodankylää ja Julietan ennakkoenskaria

Munron kolmessa novellissa on siis sama päähenkilö, Juliet, joka on novellissa Tilaisuus vielä hyvinkin nuori. Novellien edetessä Juliet rakastuu, vanhenee, saa lapsen, muuttaa, ja hänen elämässään tapahtuu loppujen lopuksi paljon. Elokuvassa tosiaan juoni on sama. Aikarakennetta on rikottu sekä novelleissa että elokuvassa, mutta eri tavoin: elokuvassa lähdetään liikkeelle jo hieman ikääntyneen Julietan elämästä, viimeisen Juliet-novellin loppupuolelta, ikään kuin tarinan nykyhetkestä, jossa paljastetaan, että päähenkilöllä on lastinaan valtava suru. Sitten päähenkilön menneisyyttä aletaan kerimään auki: Julieta kirjoittaa tyttärelleen tarinaa, johon katsoja uppoaa. Suurin osa elokuvasta onkin tätä menneisyyttä, ja elokuvakokemus on intensiivinen. Novellit etenevät hieman eri tavalla, ja niissäkin palataan menneeseen muistojen kautta.

 

Elokuvassa ja novelleissa tunnelma ja kerronta ovat kovin erilaisia. Kumpikaan ei ole toista parempi, molemmat (jos nyt ajatellaan novelleja kokonaisuutena) ovat omalla tavallaan hienoja teoksia, monella tapaa vaikuttavia. Elokuvan intensiivinen tunnelma ja vahvat tunnekokemukset syntyvät tarinan, henkilösuhteiden kuvauksen, musiikin ja hienojen kuvien yhteispelissä. Novellien synnyttämä kuva henkilöistä ja tapahtumista on jollain tapaa hyvinkin hienovarainen, kuin luonnostelma elämästä, jossa välillä keskitytään yhteen hetkeen tarkemmin ja jokin tapahtuma kerrotaan hyvinkin yksityiskohtaisesti. Jotkin asiat taas todetaan kuin sivumennen – tärkeätkin – ja siinäpä novellien hienous onkin: epätasaisessa rytmissä, jossa lukijana keikun mukana, saan yllätyksiä ja mahdollisuuksia omiin johtopäätöksiin.

Elokuvassa henkilöiden nimet ovat erilaisia kuin novelleissa, onhan miljöökin eri kulttuuripiiriä, ja elokuvan nuori Julieta on räväkämpi kuin ensimmäisen Juliet-novellin epävarma päähenkilö. Henkilöt ovat Almodovarin näkemyksessä särmikkäämpiä ja heidän välillään näkyy enemmän säkenöintiä kuin mitä hiljalleen eteenpäin soljuvissa novelleissa on aistittavissa. Kun elokuvassa Julieta näkee ensi kertaa uuden rakastettunsa, katsoja arvaa heti: tästä syntyy pian intohimoa ja draamaa. Novellissa Hiljaisuus kuvattu uusi ihmissuhde tuntuu etäiseltä, käytännölliseltä ja jopa tunteettomalta. Kuitenkin Juliet/Julietan hahmoa kuvataan myötätuntoisesti myös novelleissa. Niissä ei ole samalla tavalla dramaattisuutta tai vauhtia, vaan asiat tuntuvat tapahtuvan selittelemättä. Tämän selittelemättömyyden Almodovar on osin säilyttänyt omassa tulkinnassaan, vaikka jonkin verran kohtauksia on lisätty tai muutettu.

Tunnereaktioita elokuva toden totta herätti, ainakin minussa. Itkin paljon ja nauroin lämmöllä. Novelleja lukiessani hymähtelin, hymyilin, kurtistin kulmiani ihmeissäni. Julietassa korostuu päähenkilön syyllisyydentunto, mutta myös äidin ikävä on vahvasti esillä – ja vaikka samoja teemoja novelleissakin on, elokuvassa ne nousevat riipaisevasti esille. Onneksi Almodovar osaa nähdä myös humoristisuutta ihmisen kärsimyksessä, ja pienet asiat (joita novelleissa ei siis ole) saavat hymähtelemään, kyyneltenkin keskeltä. Ja yksityiskohtia myöten elokuva on hieno. Nyt viikkoja katsomisen jälkeenkin mietin pieniä hetkiä ja kuvia: aloituskuvassa syvänpunainen, elävä kangas, elokuvassa usein näkyvät veistokset, työstettävän saven pehmeys, rakkaudella puettu vanha äiti, syntymäpäiväkakkujen raivokas kohtalo… Odotan jo varsinaista ensi-iltaa, jotta pääsen vielä kokemaan tämän. Ja novellikokoelmaankin palaan, luen lisääkin Munroa.

 

Kesäbingo!

 

Lukutoukan kulttuuriblogissa julkaistiin kirjallinen kesäbingo, enkä malta olla osallistumatta, vaikka minulla onkin Helmet-kirjaston kesälukubingo jo käynnissä. Mutta se onkin lapsille ja vieläpä perinteisen paperinen, ja sitä täyttelen lähinnä pojan kanssa kilpaa.

Aloitan ruksailemalla dekkarikohdan, johon luin Kati Hiekkapellon Kolibrin. Luinpa juuri toisenkin dekkarin, ja sillä ehkä voin kuitata Kannessa nainen -kohdan – vaikka tyttöhän siinä on, kyse on siis Tyttö ja seinä -jännäristä. Mutta menköön. Tällä hetkellä menossa novellikokoelma, jonka pohjalta on tehty elokuva, jopas sattui. Kunhan saan luettua, valitsen oikean kohdan.

 

 

Viiden kirjan haaste

Kirjablogeissa kiertää tällä hetkellä viiden kirjan haaste, ja minut haastoi mukaan Anki, kiitos!

 
1. Kirja, jota luen parhaillaan

Tällä hetkellä kesken ovat Helena Telkänrannan tietokirja Millaista on olla eläin? ja Taina Latvalan novellikokoelma Ennen kuin kaikki muuttuu.

 

2. Kirja, josta pidin lapsena

Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut ja  Päivikin satu ovat kirjoja, joita rakastin! Satumaailma tuntui ihmeelliseltä, ja Mestaritontun vakava hahmo ihmetytti, noidat tuntuivat sopivan jännittäviltä (ja ihanan hölmöiltä). Päivikki tietysti vetosi prinsessasatuja rakastavaan pikkutyttöön. Aikuisena luin molemmat uudestaan, ja edelleen voisin laskea nämä suosikkisatuihini.

 

3. Kirja, joka jäi kesken

Ehkä kesken jääneet kirjat ovat unohtuneet, tai ainakaan lähiaikoina en muista jättäneeni kirjaa (lopullisesti) kesken. Monika Fagerholmin Diiva jäi ensi yritykselläni kesken, mutta teos ei jättänyt minua rauhaan, ja lopulta rakastuin siihen. F. E. Sillanpään Ihmiset suviyössä jäi kyllä hetki sitten kesken myös, mutta vain odottelemaan parempaa aikaa – sen aion aloittaa alusta, lupaan! Ehkä seuraavaan klassikkohaasteeseen…

 

4. Kirja, joka teki vaikutuksen

Näitä olisi niin paljon… Joskus vaikuttaa tunnelma, joskus kieli. Joskus ajatukset jäävät hyrräämään kirjan maailmaan, ja ainakin Margaret Atwoodin Maddaddam-trilogia on sellainen lukukokemus. Varsinkin ensimmäiset Oryx ja Crake sekä Herran tarhurit vaikuttivat vahvasti ajatteluni – mietin, millaisessa maailmassa elämmekin ja millainen tulevaisuus meillä on. Arvostin luontoa ja hyviä ihmisiä entistä enemmän luettuani nämä. Ja lopetin kanan syömisen. Ehkä kasvissyöntinikin on osittain näiden kirjojen ansiota.

 

5. Kirja, johon palaan uudelleen

Minulla ei ole varsinaisesti sellaisia kirjoja, joita lueskelisin uudestaan, mutta ainakin Rosa Liksomin novellien parissa olen hykerrellyt useampaan otteeseen. Nuo Maddaddamit haluaisin ehtiä lukea, ja joskus toivoisin aikaa jäävän lapsuuden kirjojen uudintaluennalle… Sinuhe, egyptiläisen olen lukenut ensimmäisen kerran liian nuorena, sitten melkein tarpeeksi vanhana, ja nyt on jonkin aikaa ollut mielessä palata sen seuraan.

 

Näitä oli hauska miettiä, ja taisinpa saada taas pari teosta lukulistalleni…

Haastan mukaan Tiinan Hyllytontun höpinöitä -blogista, toivottavasti ehdit vastata!

Kirjastonkirjahyllyni, jossa lukijaansa odottelee pari omaakin kirjaa

Kirjojen vuosi 2015

Joulukuu vierähti työkiireissä ja joulun juhlapäivät sukulointihulinoissa, joten loppuvuoden lukemiset jäivät vähiin. Valoa olen näemmä kaivannut, kun marras-joulukuun kirjoista kaksi on niin kesäisiä kuin suinkin – ja toistoon olen sortunut otsikoinnissani, mutta olkoon, kesää tai ainakin kevättä kohti siis! Toisteisuutta tulee nyt kuvienkin osalta, sillä vuoden viimeisenä päivänä innostuin ottamaan/otattamaan ensimmäiset kirjanaamakuvani.

 

Loppukuusta luin lähes vuoden vuoroaan odottaneen Kirsi Kunnaksen elämäkerran ja vuoden viimeisenä päivänä huomasin sittenkin onnistuvani suorittamaan Lue! Les! -blogin elämäkertahaasteen minihaasteen. Innostuin elämäkertojen lukemisesta, ja ehkä jonkun elokuvaihmisen elämästä luen lähiaikoina.

 

Kirjan vuoden lukuhaasteesta jäi muutama kohta ensi vuodelle, ja uusi vuosi alkaakin lukemisen merkeissä: lomaa ja lukuaikaa edessä, vihdoinkin! Uusia haasteita on jo kiikarissa. Elokuvallisia kirjoja ja tietysti elokuvia saan nautiskella Oksan hyllyltä -blogin haasteessa Seitsemännen taiteen tarinat. Blogista Eniten minua kiinnostaa tie löytyy Kansojen juurille -haaste, johon osallistuminen avartanee maailmaani alkuperäiskansojen menneisyyden  ja toivottavasti myös nykyisyyden osalta. Klassikkohaasteeseenkin osallistun, tosin Paavo Rintalan Pojat on edelleen kesken… Tähän nuortenklassikkoon tarttumisen innostivat oppilaani (ja huono omatunto, kun teosta luettavaksi tarjoan, vaikka itselläni se on ollut lukematta). Vuoden 2016 Helmet-kirjaston lukuhaasteen aion puolestani esitellä oppilailleni ja suorittaa taas ainakin joitakin kohtia siitä (kunhan saan vanhan haasteen loppuun). Vähintäänkin seuraan aktiivista keskustelua haasteen FB-sivulla ja nappaan lukuvinkkejä.

 

Tänä vuonna olen lukenut enemmän kuin moneen vuoteen, vaikka edelleenkin tuskailen sekä lukuhitauteni että ajoittaisen aikaansaamattomuuteni kanssa. Kokoan ahkerasti lukulistoja ja kirjapinoja, ja toki tämä kirjojen ihailukin on melko nautinnollinen harrastus… Lukemisen lisäksi olen kirjoittanutkin taas kirjoista, vaikka blogini päivittyy hitaanlaisesti (enkä ole kaikista lukemistani, näkemistäni tai kokemistani kirjoittanutkaan). Sain kesällä läksiäislahjaksi Lukupäiväkirjan, jota on ollut kiva täyttää ja selailla. Kesän kirjat ja sää ovat muistissa lukupäiväkirjassa, ja ostinpa itselleni joululahjaksi uuden samanlaisen, jotta tämä huvitus säilyisi elämässäni.

 

Joululomasta pyhitin (ja pyhitän) pari päivää kirjoille, vaikka varsinaista lukumaratonia en suoritakaan. Olen myös miettinyt perinteisiä uuden vuoden toiveita ja tavoitteita, joista lukuharrastuksen ja blogini osalta tärkein on tietysti se, että haluan edelleen lukea ja kirjoittaa enemmän, ja lisäksi haluaisin keksiä (ja toteuttaa) jonkin tavan osallistua kirjamaailmaan aktiivisemmin. Ensi askel voisi olla tietysti se, että kertoisin tästä blogiharrastuksestani laajemmalle joukolle tai vaikka edes äidilleni.

 

Tänä vuonna lukemistani kirjoista mieleeni ovat jääneet erityisesti Anni Kytömäen Kultarinta, Margaret Atwoodin Oryx ja Crake -trilogian viimeinen osa Uusi maa sekä Päivi Alasalmen Joenjoen laulu. Nämä herättivät ajatuksia luonnosta ja maailman tilasta – siitä, mikä minulle tässä elämässä on tärkeää. Lisäksi tarinat on upeasti kerrottu!

 

Teatterielämyksistä ykkönen on Q-teatterin Jälkeenjäävät. Joulukuun alussa näkemäni näytelmä on hykerryttänyt koko viime viikkojen pimeän ajan, kun muistot kohtauksista välähtelevät mieleen. Elokuvavuoden kohokohta oli  – ja  on varmaan vuodesta toiseen – Sodankylän elokuvajuhlat. Taianomainen tunnelma, valoisa yö, puoli vuotta kestävä valmistautuminen ja puoli kesää jatkuva muistelu, ah! Pääkaupunkiseudun elokuvafestareille en useinkaan ehdi osallistumaan niin aktiivisesti kuin haluaisin, ne kun osuvat työviikkojen päälle, mutta Sodankylässä voi omistautua elokuville ja nauttia ihmisten innostuksesta.

 

Tänä vuonna siis luen ja kirjoitan, ja haastelistojen lisäksi lukulistallani on taas nuortenkirjallisuutta. Vuoden 2016 kirjoista odotan Juha Itkosen uutukaista ja viimeistä Knausgårdin Taisteluni-kirjaa (nyyh!). Kirjallisten asioiden vastapainona jatkuu jooga ja Baba Lybeckin innoittamana toivottavasti muukin liikunta. Olen edelleen onnellinen kaikista kommenteistanne ja kiitollinen muista kirja- ja kulttuuriblogeista saamistani lukuvinkeistä ja lukemistani keskusteluista. Erityiskiitos blogimaailmalle lukuhaasteista ja lukuinnostajista!

 

Elämä piilossa

Maria Amelie: Luvaton norjalainen. Into, 2011.

 

Marie Amelien tarina on ehdottoman ajankohtainen. Vaikka pakolais- ja siirtolaiskysymysten ajattelu on ollut osa tätä syksyä, antaa Luvaton norjalainen taas yhden näkökulman. Kirjoittaja on paennut aluksi Kaukasukselta sukulaisten luokse Moskovaan, sitten isänsä ja äitinsä kanssa Suomeen (toiveikkaana!) ja kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Norjaan. Paon syistä ei kerrota missään vaiheessa tarkasti, mikä on toisaalta hyvä, toisaalta häiritsevä asia. Joka tapauksessa kirjoittaja painottaa, ja kuvattu elämäntarina alleviivaa, ettei kukaan varmaankaan aivan huvikseen lähde pakolaiseksi – saatika jää paperittomaksi vieraaseen maahan.
Kirjan ensimmäinen osa koostuu päiväkirjamerkinnöistä, ja toisessa osassa Maria kertoo  elämästään Norjassa pohdiskellen ja perinteisempään elämäkertatyyliin. Kirjoittaja myös kommentoi päiväkirjojaan, ajatuksiaan, jotka ovat muuttuneet. Itsekin hätkähdin nuoren Marian ajatuksia muista turvapaikanhakijoista, ajatuksesta, että jotkut saattaisivat kiertää Eurooppaa lähes huvikseen vastaanottokeskuksesta toiseen. Niin hätkähtää myöhemmin Mariakin, mutta on hyvä, ettei näitä ajatuksia ole sensuroitu päiväkirjamerkinnöistä. Ensimmäisten vuosien merkinnöissä vaihtelevat vuoroin turhautumisen, innostuksen, pelon ja epätoivon tunteet, eikä Maria tuntuisi uskaltavan kiintyä kehenkään tai varsinkaan Norjaan. Ristiriitaisuus ei täysin katoa, vaikka Maria elääkin yhtäkkiä täysillä nuoren lukiolaisen elämää

 

Ihmeellistä Marian tarinassa on se, miten norjalaiset suhtautuvat Marian perheeseen. Tätä Maria ihmettelee itsekin: ovatko he sattumalta törmänneet vain hyviin ihmisiin? Sillä hyviä ihmisiä, ystäviä, Marian perhe kohtaa niin Suomessa kuin Norjassakin, vaikka turvapaikkaa he eivät saa. Heitä tuetaan, autetaan löytämään ja tekemään (pimeästi) töitä ja asuntoja. Paikat vaihtuvat, osin ihmisetkin, mutta lopulta Maria on löytänyt laajan ystäväpiirin eri kaupungeista. Surullistahan on tietenkin se, että Maria ja hänen perheensä joutuvat koko ajan pelkäämään, ja Marian on vaikea suunnitella tulevaisuuttaan, vaikka vaikeaa on olla suunnittelemattakaan. Maria onnistuu selättämään pelon uppoutuessaan opiskelemaan ja tekemään vapaaehtoistyötä, vanhemmille pelon välttely tuntuu olevan vaikeampaa. Ja huoli on koko ajan läsnä, vaikka auttajia on useampikin.

 

Mietin lukiessani, miten perhe todellakin onnistui elämään vuosikausia paperittomina – miten onnekkaita he olivat, että elanto löytyi pimeistä siivous- ja puusepäntöistä tai asunto tuttavilta. Maria potee huonoa omatuntoa siitä, että auttajia ehkä jossain vaiheessa rangaistaan, ja muutenkin tämä pimeän työn teettäminen on tosiaan kimurantti juttu. Marian ja hänen vanhempiensa työnantajat tuntuvat todellakin auttajilta, eivät riistäjiltä, mutta mitä jos joukossa olisikin ihmisiä, jotka hyötyvät toisten ahdingosta? Mitä jos kaikki ihmiset eivät olekaan hyviä? Myös se askarruttaa, miten suojattomia paperittomat ovat, sillä poliisia pelätään, terveydenhuoltoon ei ole osaa (ellei taas satu erityisen hyvä tuuri ja ole rahaa). Maria joutuu miettimään, pitäisikö hänen hankkia väärennetty passi, mutta hän ei halua elää valheessa, olla rikollinen.

 

Maria ei saa oleskelulupaa, ja etuliepeen esittelytekstissä kerrotaan, että hänet karkoitetaan Venäjälle vuonna 2011. Hän saa kuitenkin työviisumin ja palaa Norjaan. Onneksi!

– – –

Osallistun Les! Lue! -blogin elämäkertahaasteeseen, viime hetkellä, ja siksi tämä tekstini jäi hyvin lyhyeksi. Olen kuitenkin todella tyytyväinen, että tartuin tähän haasteeseen: olen saanut luetuksi nyt joulukuun viimeisinä päivinä kaksi todella mielenkiintoista elämäkertaa (ja aiemmin tänä vuonna kolmannen, Helinä Rautavaarasta kertovan, mutta siitä en kirjoittanut), ja erityisesti tämä Luvaton Norjalainen jää mieleeni ja askarruttaa pitkään. Ehdottomasti aion suositella tätä oppilailleni ja tuttavilleni tärkeän aiheen vuoksi. Ja Norjaan tutustuminen jatkukoon, niin kuin mielenkiintoisiin elämiin, vaikka haaste loppuukin.