Jhumpa Lahiri: Kaima

Jhumpa Lahiri: Kaima. Tammi 2005. Alkuperäisteos The Namesake ilm. 2003.

Jhumpa Lahiri on yksi niistä kovin kehutuista kirjailijoista, joihin en ollut ennen tätä kesää ehtinyt tarttua. Kun vihdoin sitten aloitin Lahirin Kaiman, en olisi malttanut lopettaa: olin kaivannut eteenpäin soljuvaa tarinaa, henkilöitä, joista janoan lisää tietoa ja joiden kaukaisilta tuntuviin, elämiin haluan eläytyä. Ja Kaima on juuri sellainen kirja. Tarina vie mennessään, henkilöt tulevat tutuiksi. Kaima kertoo intialaislähtöisestä perheestä, joka on asettunut Yhdysvaltoihin, ja vaikka päähenkilönä on perheen esikoispoika, Gogol, myös muiden henkilöiden näkökulmat tulevat tarinassa esille.

IMG_3846.JPG

Tarina alkaa vuodesta 1968, kun päähenkilö Gogol Ganguli syntyy. Gogolin äiti on nuori kalkuttalaisnainen, Ashima, joka on naitettu Ashokelle. Sen lisäksi, että Ashima on jättänyt kotinsa astuessaan avioon, on pariskunta muuttanut kauas Kalkutasta, sillä Ashoke tekee väitöskirjaa Massachusetts Institute of Technologyssa. Monella tavalla sekä Ashima että Ashoken, samoin kuin myöhemmin poika Gogolin tarinat kertovat kahden (tai useamman) kulttuurin välissä elämisestä. Ashiman suku jää Intiaan, mutta Gogolin ja hänen siskonsa elämä on Yhdysvalloissa. Kotona menneisyys ja nykyisyys aiheuttavat ristiriitoja, esimerkiksi kun vanhempien kaipuu Intiaan pakottaa lapset pitkille Intian-matkoille tai lähes jokalauantaisille bengalilaisten tuttavien päivälliskutsuille. Myös tietyt perinteet tuntuvat lasten elämässä painolastina, vaikka vanhemmille ne ovat lähes elinehto, ja erityisesti Gogolin kohdalla nimiperinteet tuottavat hankauksia.

Niin kuin romaanin nimestä voi päätellä, nimi on tärkeä asia  päähenkilön tarinassa. Nimi on tietysti tärkeä osa identiteettiä, ja nimen ympärille tarinassa tiivistyy paljon. Gogol saa nimensä kirjailija Gogolilta, joka on päähenkilön isälle todella merkityksellinen kirjailija. Gogol itse kuitenkin kärsii tästä ”kotinimestään”, ja myöhemmin hän vaihtaa nimensä. Ehkä hän pyrkii nimeä vaihtamalla löytämään uuden identiteetin, ja aluksi nimikokeilu onkin kuin leikki. Nimeä vaihtamalla hän ei kuitenkaan pyri irti vanhasta elämästään, perheestään tai  taustastaan, vaan ehkä ennemminkin pyrkimys on eroon siitä hämmennyksestä, mitä kulttuurien sekamelska hänestä tuntuu. Alkuperäinen nimi ei Gogolin mukaan ole bengalilainen eikä edes etunimi, ja kirjallisuuden tunnilla kaimastaan kerrottu saa Gogolin hämmennyksiin.  Nimeen ja nimiin palataan useaan otteeseen tarinassa. Ne ovat ikään kuin ankkureita, jotka sitovat henkilöt toisiinsa ja taustaansa.

Kaima on kasvukertomus tai – kamppailu, ja tarina vei mukanaan osittain juuri siksi, että  Gogolin elämää, harhailua tilanteesta toiseen tekee mieli seurata. Siinä on yhtä aikaa jotain haurasta ja särkyvää, ja Lahiri kuvaakin Gogolin hahmon kautta nuoruuden epävarmuuksia elävästi. Toinen mielenkiintoinen henkilö on Ashima, Gogolin äiti. Hänen kauttaan kuvataan kykyä säilyttää minuus omia perinteitä ylläpitämällä, vaikka Ashima ei siis jää todellakaan menneisyyteensä kiinni vaan ottaa siitä olennaiset asiat osaksi omaa elämäänsä. Eräänlainen haikeus Ashiman henkilöhahmoon tosin liittyy, mitta ehkä se liittyy myös tarinankulkuun, johon eläydyin todella vahvasti. Tällaista eläytymistä kirjallisuudelta usein kaipaankin, ja siksi tämä teos jäi kuvineen vahvasti mieleen ihanana tunteiden sekoituksena.

_ _ _

Kaima sopii hyvin Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen. Siinä tulee esille se, millaista toisen polven siirtolaisten saattaa olla intergoitua uuteen kulttuuriin tai millaista on  elää erilaisten kulttuurien vaikutuksessa. Kaimassa olennainen kysymys on myös se, millaista on jättää oma maa ja kulttuuri taakseen ja samalla pitää kiinni omista juuristaan.

_ _ _

PS. Olen yleensä yrittänyt keksiä otsikon tekstin mukaan, mutta nyt väsyttää ja luovun ainakin hetkeksi tästä periaatteestani.

Mainokset