Aloita siitä, missä olet

Kirjablogaukset ovat tältä keväältä jääneet, vaikka lukenut olen ja kirjoista intoillut itsekseni. Ensi syksyksi on suunnitteilla lukuprojektia kouluun, ja oma Helmet-lukuhaastekin on päivittynyt, mutta vain yhden – mutta sentään yhden – hyllynlämmittäjän olen aloittanut.

Lukemisen lisäksi aikaa on tänä keväänä saanut jooga, ja toukokuussa tietysti työt, työt ja työt. Vuoden kiireisin ja stressaavin aika – mutta tänä keväänä siis tasapainona joogaa ja onni siitä, että työt jatkuvat. Jooga kuitenkin tavallaan sai minut palaamaan tännekin, niin joogakirja kuin sekin, että keväässä oli hetkiä, jolloin ehdin hetken miettiä, mitä haluaisin tehdä. Ja nyt siis yritän aloittaa juuri lukemani kirjan oppien mukaan juuri tästä, vaikka vaikeaa on.

Joogakirja, eli Rachel Brathenin hieman hunajainen, akrobaattisia asanoita ja upeita maisemia esittelevä Yoga Girl hieman epäilytti, mutta koska luen ja koska joogaan (ja koska joskus haluaisin osata seisoa käsilläni niin kuin Brathen, vaikka kirjoittajan mukaan päämäärä ei ole niin tärkeä kuin joogamatka), tartuin tähän opaskirjaan. Yllätyin kuitenkin siitä, miten tämä kaunis ja ilmavasti taitettu teos on ennemminkin elämäntarina tai self-help-kirja kuin joogaopas – ainakin minulle. Onhan teoksessa jonkin verran vinkkejä hyvään harjoitukseen ja joihinkin asanoihin eli jooga-asentoihin, mutta nämä asentokuvat hyppelin nopeasti yli, sillä lukiessa huomasin haluavani itse harjoitukseen, sellaiselle joogasalille, jossa joku ohjaisi paremmin kuin kuva tai mielikuva.

Joogavinkkien ja kuvien lisäksi  kirjassa on ruokaohjeita terveelliseen elämään, mutta tarinahan tässä teoksessa viehättää, vaikka monivaiheinen elämäntarina kerrotaan hyvinkin vauhdikkaasti ja kuvat, vinkit ja ”elämänohjeet” tekevät tarinoinnista hieman rikkonaisen. Oikeastaan Rachelin tarina on elämäntarinan osalta kuin laajennettu naistenlehden artikkeli (tai monta yhdistettynä), mutta tämähän ei ole moite. Joskus sitä kaipaa tällaista, samoin kuin niitä toisteltuja lausahduksia siitä, että todellakin, kannattaa tehdä parhaansa, joskus pelottavaakin kohti kannattaa astella tai että itsensä kuuntelemisesta voi olla hyötyä. Ihanaa hömppää siis: tähän kirjaan ei tuhlaannu kauaa aikaa, mutta se kyllä irrottaa sopivasti arjesta auringonlaskukuvineen ja vihersmoothieohjeineen, joita ei ehkä  tarvitse ajatella kirjan kansien sulkeuduttua.

Jätän tämän kirjan kirjastoon kiertoon, avaan joogamattoni ja pidän kesälomallani mielessä tuon otsikkoon nappaamani elämänohjeen, kun aloitan  käsilläseisontaharjoitukset.
IMG_2999

Mainokset

Onnellisessa kodissa on iloa tuottavia tavaroita ja asukas, joka osaa kiittää

Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava voima. 2015, Bazar. Alkuperäisteos ilmestynyt 2011, englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Päivi Rekiaro.

Kanssa-asujani ovat joutuneet tottumaan kasoihini – kirjoja, töitä, neuleita ikkunalaudalla, sohvanreunalla, hyllyköiden päällä – mutta itse alan jo kyllästyä. Siksipä ilahduin, kun törmäsin mitä suloisimman näköiseen järjestysoppaaseen, vaaleanpunaiseen KonMariin. Ja enemmän ilahduin, kun ryhdyin lukemaan: järjestysopas on hupaisa! Siinä kuvaillaan pikkutarkasti, miten järjestys syntyy heivaamalla kaikki iloa tuottamaton, järjestelemällä jäljelle jääneet tavarat rakkaudella ja yksinkertaisuudessaan päättämällä kullekin tavaralle oma paikka. Bonuksena ohjeistetaan kiittämään. KonMari-menetelmällä järjestyksestä tulee pysyvä osa elämää, joka muuten muuttuu valoisammaksi. Kotinsa uuteen uskoon saanut asukki saattaa nähdä paremmin tärkeät asiat ja muuttaa suuntaa. Miksipä siis en kokeilisi?

Lukukokemuksen jälkeen olisi siis aika ottaa esiin jätesäkkejä (kirjailija-ammattijärjestäjä Marie Kondo jaksoi useaan otteeseen mainita, kuinka monta jätesäkillistä kotiaan järjestäneet ihmiset heittivät pois) ja tarttua toimeen. Resepti on yksinkertainen: kun kotona on vain sellaisia tavaroita, jotka tuottavat iloa, voivat koti ja asukas hyvin. Tämä kuulostaa hyvältä. KonMari opas ohjaa tarkasti, miten uusi järjestys syntyy, ja on hellyttävää lukea siitä, miten sukat ja sukkahousut tulee rullata rakkaudella – kunkin vaatekappaleen pitää saada levätä mutta ennen kaikkea näkyä, kun ne ovat komerossa. Tiedän: komeroitteni perällä on kaikenlaista roinaa, mitä en haluaisi muistaakaan! Nämä tavarat varmastikin kuuluisivat niihin jätesäkkeihin.

Marie Kondo on siis ammatiltaan järjestäjä, ja hän kuvailee, kuinka hän on auttanut erilaisia ihmisiä järjestämään. Tärkeää on siis se, ettei kukaan muu voi järjestää kotiasi – vain asukas tietää, mikä hänelle tuottaa iloa ja siten ansaitsee paikkansa asunnossa. Pääajatus on hykerryttävä, ja kesäprojektikseni otan uuden järjestyksen luomisen. Olen jo hieman aloittanutkin, vaikka urakka tuntuu massiiviselta, ja vaikka se käsketään tekemään ikään kuin kerralla, voi uuden järjestyksen luomiseen kulua kuukausiakin. Oppaassa ohjataankin etenemään vaiheittain, tarttumaan kerralla tietyn ryhmän tavaroihin, kuten ensin vaatteisiin, jotka nekin on syytä työn keventämiseksi jakaa ryhmiin, viimeiseksi, kun järjestäjä on jo harjaantunut valitsemaan tärkeimmät, voidaan tarttua tavaroihin, joihin liittyy paljon tunteita (esimerkiksi valokuvat).  Teoksessa luvataan, että järjestämään voi oppia, mutta sen voi oppia vain harjoittelemalla, miten tunnistaa, mikä esine  todella tuottaa iloa.

FullSizeRender

Asiat ohjataan laittamaan vierekkäin, ei päällekkäin. Ja minä olen kasaihminen! Aloitin siis tärkeimmästä kasastani: kirjaston kirjat. Niihin noudatin ”tavaroilla pitää olla paikka” -sääntöä, mutta kasasta en luopunut. Kirjat tuottavat minulle iloa, ja kirjoista tuskin luovun, vaikka  Kondo kirjoittaakin näin kirjaluvussa kirjoista, jotka odottavat hyllyssä lukemista: ”Jos ohitit oikean hetken lukea tietyn kirjan, vaikka sitä suositeltiin sinulle tai vaikka olet jo vuosikausia aikonut lukea sen, nyt sinulla on tilaisuus päästää siitä irti. – – Jos kaipaat pois heittämääsi kirjaa niin kovasti, että olet valmis ostamaan uuden, sen kun ostat sen – ja muista tällä kertaa myös lukea se.” (Kondo, s. 102-103). Tai lainaa kirjastosta, sanoisin. Aloitin järjestämiseni kirjastonkirjakasastani ja jatkan siitä vaatekaappiin. Ehkä sen jälkeen osaan luopua jo jostakin kirjastakin.