Tervetuloa, uusi vuosi!

Ja heippa vain, kummallinen, varsinkin viime metreillä synkkyyteen vaivuttava vuosi 2020!

Vaikka ihmeitä ei ehkä heti tässä vuodenvaihteessa olekaan tapahtumassa, pidän näistä hetkistä, kun saa pysähtyä vilkuttamaan menneen vuoden hienoille asioille ja kehittelemään tai vahvistamaan uusia unelmia. Joulukuu katosi sairastumisen sumuun – mitäpä olisikaan ollut koronavuosi ilman omaa koronatartuntaa – ja alkuvuoden tunnelmat tuntuvat kaukaisilta, tammi-helmikuussa tapahtuneet asiat tavallista etäisemmiltä. Blogi on uinahtanut, Instaankin kirjakuvia on päätynyt harvakseltaan, mutta lukenut olen, ja mikäpä estäisi minua herättelemästä blogia koronakoomastaan. Tuntuu vain oudolta, kun ei ole yhden yhtä teatterilippua varattuna, ja viime vuoden teatterisaldo jäi todella vähäiseksi. Koska kirjoitin niin vähän lukemistani kirjosta, en myöskään muista kaikkia kohokohtia. Siksi uudenvuodentoiveisiini liittyvätkin sekä se, että pääsisi taas teatteriin että malttaisin keskittyä ajatusteni äärelle kirjoittamaan.

Viime vuoden teatterionni oli ehdottomasti se, kun pääsin pitkän tauon jälkeen syyskuussa teatteriin, vieläpä lempiteatteriini Q:hun. Pääomani oli vaikuttava, vaikka vaikuttavaa olikin pelkästään jo se, kun sai istua katsomossa ennen esityksen alkua. Milja Sarkolan Pääomani luin myös romaanina syksyllä, ja se oli yksi esikoissuosikkini. Toivon uudelta vuodelta siis sitä, että teatterit saisivat käyttää koko katsomoitaan ja toki haluaisin itse istua mahdollisimman monessa esityksessä. Syksyllä piipahdin muuten myös Lahden kaupunginteatterissa, ja oli virkistävää päästä edes pienelle kulttuurimatkalle, vaikka tuolla kertaa kaupunki innostikin enemmän kuin esitys.

Lokakuisen Vesijärven rannalla ennen kiipeämistä Lanu-puistoon. Lahti yllätti ja viehätti lähimatkailukohteena, ja Lahden kaupunginteatterissa piti käydä jo senkin vuoksi, että ensimmäinen (tai yksi ensimmäisistä) teatterielämyksistäni on sieltä 1980-luvun alkupuolelta.

Luin viime vuonna paljon, jopa 133 teosta. Eniten kului taas romaaneja suomeksi, ja tosi vähän uskaltauduin lukemaan englanniksi, vaikka haaveenani on vahvistaa lukusujuvuutta myös englanniksi, koska voisin laajentaa lukemisiani. Onneksi niin paljon suomennetaan ja suomennokset myös ovat hyviä, joten esimerkiksi englanniksi kesken jääneen Colson Whiteheadin Underground Railroadin saan lukea melko piankin. Whiteheadin Nickelin pojat oli nimittäin yksi viime vuoden lukuelämyksiä, joka ei unohdu. Romaanien lisäksi tartuin tavallista enemmän sarjakuviin, ja suosikiksi osoittautui Raid Sattoufin Tulevaisuuden arabi. Siihen on tulossa vielä jatkoakin, ihanaa! Tämän vuoden lukemistossa on joululahjasarjis Cyril Pedrosan Portugali, jossa kuulemma on myös portugalia. Tietokirjoista mieleen ovat jääneet Emilia Kujalan Tunteella-kirjat, jotka houkuttavat opiskelemaan lisää (vielä kun osaisi päättää, mitä), samoin Frank Martelan Elämän tarkoitus. Tänä vuonna haluan kuitenkin lukea ennemmin elämäkertoja kuin self helpiä – olen lukenut aika paljon sitä, kertokoon sekin jotain tästä vuodesta – ja ainakin Barack Obamasta kertova kirja on listalla. Elämäkertavinkkejä otan mielelläni vastaan!

Vaikka Instan (ja blogin) kirjakuvat jäivät muutamiin viime vuonna, on niitä aina hauska sommitella ja katsella. Nämä kaksi joulukuun lukuelämystä sattuivat olemaan saman kansitaiteilijan käsialaa. Ahavan ja Kytömäen upeiden kansien takana on Jenni Noponen.

Elokuvavuodessani suurin menetys oli tietysti Sodankylän elokuvajuhlien peruuntuminen. Tai eiväthän ne peruuntuneet vaan muuttivat muotoaan, ja elokuvaelämyksiä koimme yhdessä kaukana kaukana Sodankylästä. Viime vuoden huippuhetki oli kuitenkin se, kun pääsin pohjoiseen, ja elokuvajuhlienkin vetovoima on toki siinä Lapin kesän ihmeellisyydessä elokuvafiilistelyn ohessa. Mitenköhän käy tänä vuonna? Lappiin aion ainakin itseni viedä, sitä ennen toki myös elokuviin täällä pääkaupunkiseudulla, ja se hyvä puoli viime vuoden outoudessa on, että olen päässyt viimein toteuttamaan retkihaaveitani, kun moni muu asia peruuntui. En päässyt Atlantin rannalle, mutta näinkin Jäämeren, mikä onni!

Tämän jutun kuvissa on haikeaa harmautta, mutta vuoden 2021 kuvien niin kuin koko vuodenkin toivon täyttyvän väreillä. Hetki vielä tässä hitaassa, yksinäisessä pimeydessä, ennen kuin maailma aukeaa. Onneksi on kirjat ja elokuvat, jotka vievät muihin maisemiin ja tunnelmiin, niihin kamalampiinkin kuin tämä maskiarki, ja oma elämä saa taas oikeita mittasuhteita.

Uusi vuosi, toivon sinulta happea, kauneutta, värejä ja hillittömiä ihmisjoukkoja.

Kirjavuosi 2017

Tänä vuonna luin paljon, mutta kirjoitin harmillisen vähän. Pari kertaa jo ajattelin, että näinköhän hiipuu kirjoista kirjoittaminen, mutta nyt selailtuani vuoden lukumuistoja päätin, että ensi vuonna varaan aikaa enemmän myös kirjoittamiselle. Ensimmäinen uudenvuodenlupaus on siis tehty ennen ensimmäisen päivän taianomaisia ensihetkiä.

 

Tänä vuonna luin melko paljon sarjakirjoja. Hurahdin Harry Hole -sarjaan, mutta jätin viimeiset osat odottamaan (yksi on kyllä hyllyssä loppulomaksi). Luin vihdoin Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjaa, josta en VIELÄ ole kirjoittanut, mutta jonka tunnelmiin aion vielä palata. Viimeinen osa on sitä paitsi lukematta. Luin (tai siis kuuntelin) myös ruotsalaista Olivia Rönning  -dekkarisarjaa neljä osaa. Syksy taisi sujahtaa ohi dekkareitta näiden jälkeen.

 

Luin jonkin verran enemmän tietokirjoja kuin aiemmin. Viime vuoden koonnissa taisinkin toivoa, että tietokirjallisuus saisi tilaa lukemistoissani. Yksi tärkeistä tietokirjoista on juuri lukemani 1947 (siitä hieman lukumaratonpostauksessa), ja muita mieleen jääneitä ovat Koko Hubaran Ruskeat Tytöt sekä Eetu Kauppisen Miten lauluni syntyvät. Jälkimmäisestä taisin kirjoittaa vain Insta-vinkkauksen, vaikka muistan kyllä miettineeni teosta laajemminkin lukiessani – ja taas: miksi en kirjoittanut, mikä sykähdytti, hykerrytti tai oivallutti? Toisaalta tämä on sellainen mukava selailukirja, että joitain lukuja voisi hyvin lueskella uudestaankin.

 

Osallistuin myös lukuhaasteisiin, joista laajin oli Helmet-kirjastojen lukuhaaste. En saanut kaikkia kohtia täyteen, mutta siitä kiitän itseäni, että tänä vuonna luin yli 50 kirjaa, mikä on minulle paljon (70 kirjaa, ja muutama aloitettu ja kesken jäänyt). Suketuksen Muuttoliikkeessä-haasteeseen luin useammankin kirjan. Tämä aihepiiri kiinnostaa edelleen tai entistä enemmän, ja lukujonossa on tälläkin hetkellä muiden haastepostauksista bongattuja kirjoja. Sivumennen-podcastissa esiteltiin Hyllynlämmittäjä-haaste, ja jo lukulistaa laatiessani taisin kirjoittaa, että nämä kirjat luen seuraavan 12 vuoden aikana, vaikka aikaahan oli oikeasti vuosi. Luin 2,5 kirjaa 12:sta, hups. Onneksi luin kaikkea muuta hyvää, ja nuo hyllynlämmittäjäthän pysyvät hyllyssäni (paitsi se kesken jäänyt saa jatkaa matkaa). Klassikkohaasteeseenkin osallistuin (myös kesällä), ja tammikuussahan se jatkuu taas.

 
Vuoden sävähdyttävimpiä kirjoja ovat olleet ainakin Anni Kytömäen Kivitasku, Pajtim Statovcin Tiranan sydän, Cristina Sandun Valas nimeltä Goliat (postaus tulossa), Chimamanda Ngozi Adichien  Kotiinpalaajat, Yaa Gyasin Matkalla kotiin, Tiina Laitila Kälvemarkin Seitsemäs kevät… En ole lukenut ainakaan loppuun yhtään huonoa kaunokirjaa, ja koska en ehdi tuhlata aikaani kirjoihin, jotka eivät innosta, vielä vähemmän ehdin sellaisista kirjoittaa. Onneni onkin ollut löytää mahtavia kirjasuosituksia blogeista ja kuulla mielenkiintoisista luettavista kirjanystäväystäviltäni.

Entäs ensi vuosi? Olen luvannut kirjoittaa enemmän, hyvä. Luen paljon, edelleen kaunoa, tietoa ja nuortenkirjoja. Odotan Napoli-sarjan kolmatta osaa. Osallistun lukemattomiin lukuhaasteisiin. Luen pari klassikkoa (ainakin). Luen Knasun kutosen loppuun. Kokoan uuden Hyllynlämmittäjä-kasan ja käytän ahkerasti kirjastoa. Aion myös kirjoittaa muusta kulttuurista kuin kirjallisuudesta, ainakin teatterista ja tietenkin Sodankylästä.

Ihanaa uutta lukuvuotta kaikille kirjojen ystäville!

Vuosi vaihtuu – katsaus vuoteen 2016

Uuden vuoden ensimmäinen päivä. Pohdiskelen lukumaratonin aloittamista, mietiskelen vähän viime vuotta, suunnittelen jo tätä. Tänä vuonna tiedossa on ainakin taas upeita lukuelämyksiä, sillä niin moni viime vuoden helmistä on vielä lukematta. Lisäksi monessa teatterissa on tulossa valtavan mielenkiintoista ohjelmistoa: Komissa Kokki, varas, vaimo ja rakastaja, Kansallisessa ties mitä on jo meneillään, Q-teatterissa kiinnostaa Prinsessa Hamlet – ja lisäksi tarjontaa on näiden vanhojen varmojen lisäksi vaikka kuinka. Viime vuonna kävin muuten ensimmäistä kertaa Espoon kaupunginteatterissa, jossa näin vuoden vaikuttavimman näytelmän, Meidän luokan (ja iki-ihanan Seela Sellan, myöhästyneet synttärionnittelut hänelle!). Ehkä tänä vuonna yllätän itseni ja lähden kotiseudulta kauemmas teatteriretkelle.

Vuoden 2016 lukuelämykset ovat Minna Rytisalon Lempi ja Maylis de Kerangalin Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät. Molemmissa kosketti hieno tarina, mutta erityisesti kerronta ja kieli. Elena Ferranten Loistava ystäväni oli myös yksi viime vuoden löydöistä, ja se vie ajatukset ihanasti tämän vuoden tulevaan kohokohtaan (tai yhteen niistä): Italian-matkaan. Toki itse tarina on kaukana nykypäivän turisti-Italiasta, ja sepä onkin kirjassa hienoa. Aion kirjoittaa tästä vielä tarkemmin hetken Lilan ja Lenún maailmaa sulateltuani. Sarjan toisen osa suomennos ilmestyy tänä vuonna, ja se on yksi odottamistani!

Lempi, kirjakaunokainen.

Viime vuonna luin yhteensä 43 teosta, joista vain yksi oli sarjakuvaa, yksi näytelmä. Varsinkin näytelmiä olisi tarkoitus lukea enemmän – ja oli viime vuonnakin, mutta Lukuharjoituksia-haastetta en saanut aloitettuakaan, ennen kuin se jo oli ohi. Haastan siis itse itseni. Nuortenkirjoja sen sijaan luin monta, ja tosi hyviä nuortenkirjoja luinkin! Erityisesti ihastutti Et kävele yksin, ja nyt olen koukussa Siri Pettersenin Korpinkehät-fantasiamaailmaan. Meidän jengin Zlatania olen voinut suositella myös sekä nuorille että sattumalta myös kirjakaupassa nuortenkirjahyllyjen välissä lahjakirjaksi. Nuortenkirjoja luen edelleen, seuraavana jonossa taitaa olla Maanalaiset. Et kävele yksin ja Korpinkehät ovat nimittäin ennemminkin nuorten aikuisten teoksia, ja etsin jatkuvasti uutta suositeltavaa yläkouluikäisille. Toki lukeva ysiluokkalainen nautiskelisi näistä (ja nuorempikin, mutta jotkin tapahtumat ovat aika rajuja), mutta tällä hetkellä olisi tärkeää löytää myös niitä kirjoja, jotka olisivat riittävän helppoja ja silti innostavia, koska huolenani on nuorten lukuharrastuksen hiipuminen. Aion jatkaa innostamista, joten vinkkejä kehiin!

Elokuvista en kirjoittanut paljoa tänä vuonna, mutta lienee selvää, että elokuvavuoden kohokohta oli taas Sodankylän elokuvajuhlat. Tänä vuonna en pääse Sodankylään, joten on nautiskeltava muistoista (ja vuoden 2018 elokuvajuhlien odotuksesta. Onneksi keväällä minua lohduttaa toukokuulle siirtyvä Espoo Ciné) ja hyvistä elokuvista. Yksittäisistä elokuvista (ja elokuvakokemuksista) mieleeni jäi Hymyilevä mies: se on sykähdyttävä, kaunis ja hieno. Näin hymyilevän miehen Orionissa erikoisnäytöksessä, ja kyllä sillä on merkityksensä, missä elokuva esitetään. Lisäksi elokuvan jälkeen näytettiin osa Olli Mäki -dokumentista. Hieno yhdistelmä: upea elokuvateatteri, tekijäpuheenvuorot, ilmassa väreilevä yleisön innostus, upea elokuva…

Kesäinen leffamaraton Sodankylässä: viisi näytöstä putkeen (välissä kahvia ja hämäriä höpinöitä).

Viime vuoden ajatuksille voin hieman hymähtää, ainakin mitä tulee Knausgårdiin: odotin kuudetta Taisteluani, ostin sen, ryhdyin kesäloman alkajaisiksi lukemaan, luin, taistelin ja luovutin. Oliko se Hitler, joka uuvutti, en muista. Tänä vuonna aion kuitenkin aloittaa alusta tai ainakin kirjanmerkin kohdalta. Onhan se selvitettävä, mistä tässä kaikessa on kyse! Toive nuortenkirjojen lukemisesta kuitenkin toteutui, ja heitinpä ilmaan toiveen joogainnostuksen löytämisestä. Sen sain, ja aion pitää siitä kiinni. Tälle vuodelle toivon aikaa itselleni tärkeille asioille ja hippusellisen armollisuutta itseäni kohtaan. Esimerkiksi tämä koko blogi on välillä jäänyt hunningolle, kun en ole mielestäni saanut aikaiseksi tarpeeksi kokonaisia tekstejä. Harjoittelin keskeneräisyyden sietokykyä nyt vuoden lopulla paljastamalla palasia luonnosarkistosta (toki raakileita hioen). Blogiani olen pohdiskellut muutenkin, jatkanko, vaihdanko osoitetta, luovutanko… Aloittaessani en ajatellut muuta kuin kirjoittamista ja nimikin – en tiedä, mistä se tuli –  mutta nyt haikailen jotain kirjallisempaa nimeä ja ehkä sittenkin Bloggeriin. Siirtämiseen tarvitsisin kuitenkin jonkun digigurun apua, sillä en haluaisi luopua jo kirjoittamistani (Blogger on muuten kyllä jo tuttu). Jos vielä vuoden päästä mietin samoja, aloitan vaikka kokonaan uuden blogin!

Blogimaailmasta vielä: tänä vuonna aion osallistua haasteisiin vain kirja jo valmiiksi kädessä. Yleensä hihkun mukaan kaikkeen, ja nyt harmittaa, että moni haaste jäi pahasti kesken. Toki nämä haasteet ohjailivat ehkä lukijan katsettani, joten eihän se intoilu hukkaan mene. Helmet-kirjaston haasteeseen osallistun hieman tavoitteellisemmin kuin viime vuonna, jospa vaikka saisin vihdoin koko listan täyteen. Eniten minua kiinnostaa tie -blogissa on kutkuttavan mielenkiintoinen Muuttoliikkeessä-haaste, johon en varmaankaan pysty olla osallistumatta. Muuten luen kaikkea mahdollista, yhdessä (ainakin pojan kanssa taas Kepler62-sarjaa, kun se jatkuu), yksin, äänikirjoina, sarjakuvina. Ehkä tänä vuonna myös tietoa. Siis varmasti. Tämä olkoon lupaus! Ainakin yksi elämäkerta ja yksi jokin muu tietokirja!

Kesän lukusuunnat muuttuivat, ja tästä kasasta löytyy vielä luettavaa vuodelle 2017.

Onnea uudelle vuodelle, lukijani! Mahtavia lukuelämyksiä, avartavia kulttuurikokemuksia, valoa, liikettä ja kaikkea muuta hyvää! Kiitos hyvistä lukuvinkeistä ja ajatuksista sekä innostamisesta!