”5. syyskuuta. Nukuin, söin ja pelasin.”

Aleksi Delikouras: Nörtti. 2012, Otava.
Syyslukukauden alussa seiskaluokkalainen listaa lempikirjojaan, listassa komeilee Nörtti ja opettajaa nolottaa: miten olenkaan kierrellyt ja kaarrellut tuota hetkisessä ahmaistavaa pikku kirjaa, vaikka tietenkin se PITÄISI olla luettuna, jatko-osineen kaikkineen. Päätin siis paikata tämän pienen aukon kirjallisessa sivistyksessäni.

Nyt Aleksi Delikourasin 22-vuotiaana kirjoittama teos on luettu: Nörtti humpsautti minut mukaan peruskoulun käytäville, pelien maailmaan ja nuoren pojan suoraviivaiseen ajatuksenjuoksuun. Nörtti on kerrottu päiväkirjan muodossa, ja kirjoittajakertoja on päähenkilö DragonSlayer666. Teoksen puhekielisyys on varmasti yksi syy, miksi teos kerää nuorten suosiota, mutta kyllä niukkasanainen kerrontakin varmasti ihastuttaa. Päiväkirjamerkinnöissä eli laverrella, kun kertoja selostaa päivien kulkua. Toteavasti tyylistä syntyy myös teoksen kuivakka huumori – kertoja ei välttämättä ole luotettavimmasta päästä, joten hauskuutta syntyy myös teinipojan yläastekokemuksen kuvauksesta.

Parasta Nörtissä on päähenkilö: DragonSlayer666 on suloinen sekoitus epävarmuutta  ja rentoutta, tyyppi joka suhtautuu itseensä ja maailmaan ympärillään teinimäisen mutkattomasti muttei kuitenkaan välinpitämättömästi.

Blogistanian kesälukumaraton 6

Mietin pitkään, osallistunko ollenkaan kesän toiseen lukumaratoniin, kun aloitus uudessa työssä vei kesällä kerätyt voimat. Mutta mikäpä rentouttaisi paremmin kuin hyvän kirjan lukeminen riippumatossa?

Ilmoittautuminen tehty Oksan hyllyltä -blogiin, luettavaa valikoitu varmaankin ihan liikaa, puoliso lähetetty kauppaan – ja perinteisesti lupauduin illaksi taas leffaseuraksi, mutta ehkä sitä hetken voi olla edes hieman sosiaalinen.

Hyllystä valikoitui pääasiassa pian erääntyviä lainoja (Hotakaisen Buster Keaton, Pärttyli Rinteen Viimeinen sana ja Jari Järvelän Tyttö ja pommi), lasten- ja nuortenosastolta Aleksi Delikouraksen Nörtti ja David Walliamsin Herra Lemu, syyskuun lukupiiriin luettava Helinä Rautavaaran elämäkerta sekä ilmeisen ikuisesti kesken oleva Diiva. Siitä aloitan ja jatkan. Nuo nuortenkirjat saattavat jäädä lukematta, ellen saa jälkikasvua mukaan (viimeksihän poika olisi halunnut osallistua, mutta jalkapallo taisi viedä voiton).

Kello 20.20 vihdoin aloitan: kupillinen vihreää teetä ja Diiva sivulla 312. Ilta-aurinko yltää vielä varpaisiin, kun loikoilen parvekkeella riippumatossa.

Perjantai-ilta: Diiva eteni 51 sivua. Luin parvekkeella ja kuuntelin liikenteen vähenemistä. Jalkapallokentältä kuuluivat  pillinvihellykset ja etäiset huudot. Pojalle luin Herra Lemua puolitoista lukua ääneen ja jatkoin siitä sivulle 110. Sitten nukahdin ja nukuin yhdeksän tuntia. Illan saldo sivuina 162.

Lauantaiaamupäivä: Aamulla jatkoin Diivan parissa 78 sivua, pidin siivoustauon ja jatkoin lounaan jälkeen Herra Lemun lukemista. Kylläpä voi lukeminenkin olla hikistä puuhaa! Luin taas parvekkeella riippumatossa, mutta pakenin hellettä lopulta sisälle. Kello 13.30 luettuna 357 sivua.

Iltapäivä & ilta: Nukuin päivätorkut ja tartuin Tyttö ja pommi -jännäriin. Lähdin bussilla Itikseen synttäri- ja häälahjaostoksille ja  jämähdin bussista jäätyäni kadulle lukemaan, kun en olisi malttanut keskeyttää! Reissun jälkeen luin vielä riippumatossa, jätin saunavuoronkin välistä ja maltoin keskeyttää lukemisen vain kerran (rakas puolisoni oli laittanut ihanan illallisen), ennen kuin aurinko oli siirtynyt liian matalalle lämmittääkseen lukijan viluvarpaita. Kahdeksaan mennessä olin sivulla 210, mutta olihan kirja luettava loppuun, viimeiset sivut sisätiloissa vilttiin kääriytyneenä. Olen rakastunut!

Lukumaratonissa sivuja kertyi 567, ja jälkimainingeissa vielä 51 sivua Tyttöä ja pommia sekä 40 sivua Herra Lemua. Monta kirjaa jäi vielä avaamatta, mutta ensi viikolla saatan viettää taas aikaa riippumatossa. Tämän lukumaratonin ansiosta sain kerättyä talteen kesän lämpöä, ja taisinpa saada perheenikin innostumaan lukemisesta – Tyttö ja pommi alkoi kiinnostaa miestä (”Siis luitko sä tuon kirjan vaan tänään?”) ja Herra Lemuahan jo luimme ja kikattelimme yhdessä 11-vuotiaan kanssa. Vähän on pojalla toki kirittävää, mutta voimmepa lukea viimeiset luvut yhdessä.

Erityiskiitos maratonin emännälle ja tietysti teille lukijoille! Nyt lähden tutkailemaan, mitäs muut ovat lukeneet.

Kirjojen yö, Sysmä

Tämä olkoon virallinen blogin yksivuotispostaus – vuosi sitten uskaltauduin vihdoin kirjoittamaan itselleni tärkeistä asioista, ja vaikka aina en kaikesta ehdikään, en kaikkea edes ajatella loppuun, olen onnellinen näistä kaikista väreistä, joita olen onnistunut kirjaamaan itselleni muistiin. Kiitos lukijoilleni, kommentit ovat innostaneet ja vieneet myös uusiin blogeihin, joiden lukemisesta on tullut minulle uusi ihana harrastus kirjoittamisen lisäksi.

Sysmän kirjojen yö 7.-8.8.2015

Kirjojen yö on jo viisivuotias kirjallisuus- ja kulttuuritapahtuma itähämäläisessä Sysmän kylässä, ja sisällön lisäksi myös sympaattiset mainokset ovat houkutelleet minua mukaan:

Tänä vuonna vihdoinkin pääsin nauttimaan Kirjojen yön tapahtumista. Aloitin perjantaina Villa Sarkian avoimista ovista, jatkoin iltamiin ja lauantaina vietin päivän kirjailijavieraita kuunnellen. Lauantai-ilta olisi jatkunut vielä Majutveden rannalla jameissa, mutta kotiseutu kutsui jo kulttuurimatkailijaa.

Villa Sarkia on Nuoren voiman liiton ja Sysmän kunnan ylläpitämä kirjailijaresidenssi, ja tämänhetkiset vieraat olivat järjestäneet ohjelmaa ja pientä tarjottavaa – lomatunnelmissani löysin paikalle tosin vasta esitysten jälkeen, mutta sain esittelykierroksen ja ilon tutustua asukkaisiin myöhemmin illalla. Iltaohjelma Sysmän hienolla teatteritalolla oli vaikuttava: illan ensimmäinen esitys oli Essi Luttisen ja Petri Haapasalon Rakkauden kartta – La carte du tendre. Rakkaus, mikä ihana aihe! Ja miten hienosti runot, laulut ja tekstikatkelmat oli koottu, niin että itse liikuin tunnetilasta toiseen – kyyneliä kirvoitti tulkinta Tamara Lundin Sinun omasi -kappaleesta (ja sitä ennen kerrottu tarina), hymyn nostattivat esimerkiksi katkelmat Väestöliiton parisuhdeoppaasta ja encorena esitetty M.A. Nummisen Varkain vattupensaan taa. Essi Luttinen on upea, muuntautumiskykyinen ja herkkä esiintyjä, eikä minua lainkaan haitannut, etten ymmärtänyt kaikkia sanoituksia, kun tunnelma oli asitittavissa ja kuviteltavissa musiikin kautta.

Väliajan jälkeen oli vuorossa näyttelijä Mirjami Heikkisen ja viola da gambaa soittavan Mikko Perkolan Hippopotamus, Eeva-Liisa Mannerin tekstiin perustuva tarkkarytminen, herkkä, hauska, viimeistelty, kaunis ja ihastuttavan absurdi esitys. Mirjami Heikkinen lausui, esitti ja eläytyi ihastuttavan läsnäolevasti, ja esiintyjien yhteistyö oli toimivaa niin kuin tekstin, äänen liikkeen ja musiikin yhteen liittyminen. Ihmeellinen soitin muuten tuo viola da gamba, minulle tuttu vain Kaikki elämäni aamut -elokuvasta (joka muuten aikanaan teki vahvan vaikutuksen nuoreen tyttöminään).

Lauantaina Sysmän kirjakaupalla Tarleena Sammalkorpi ja JP Pulkkinen haastattelivat kirjailijavieraita Olli Jalosta, Monika Fagerholmia, Petri Tammista ja Kimmo Oksasta, ja Jarmo Heikkinen luki ihanan rauhallisesti tarkkaan valittuja katkelmia kirjailijoiden teoksista. Olli Jalonen kertoi kirjoittamisestaan ja jonkin verran myös vuodesta 1972, ajasta, johon pääsee sisään myös lukemalla romaanin Miehiä ja ihmisiä. Itse Jalonen oli sukeltanut tuohon aikaan esimerkiksi lukemalla lehtiä päiväkaupalla. Kirja on lukulistallani, johan kävin jo 60-luvullakin tänä kesänä, kun luin Honkasalon uusimman teoksen.

Monika Fagerholmin teoksista olen pitänyt todella paljon ja odotinkin hänen puheenvuoroaan – harmi vaan, että hänellä oli kiire heti esiintymisen jälkeen, enkä ehtinyt kiittelemään häntä. Fagerholm puhui kirjallisuudesta, kirjoittamisestaan, teostensa vastaanotosta ja kirjallisuuden (ja taiteen) merkityksestä. Olen pitänyt Fagerholmin teoksia vaikeina tai vähintäänkin vahvaa keskittymistä vaativina, ja tälläkin hetkellä etenen hyvin hitaasti Diivan lukemisessa, mutta kirjailijan kommentit avasivat uusia näkökulmia hänen teostensa käsittelyyn. Fagerholm puhui esimerkiksi siitä, miten hyvässä, ”elävässä” kaunokirjallisuudessa pitää olla jokin särö; toki pitää olla rakenne, muttei liian hiottu, kielen pitää olla hyvää, mutta ennen kaikkea elävää. Hän puhui myös intuition merkityksestä kirjoittamisprosessissaan ja siitä, miten kirjallisuudessa rytmi, äänteet ja äänenpainot voivat tuottaa samanlaisia sanoittamattomia kokemuksia kuin musiikki kuulijassaan voi tuottaa. Tämä onkin se, mikä Fagerholmin teoksissa sykähdyttää: tiiliskivimäinen romaani onkin välillä kuin runo, jossa kieli väreilee ja soi.

Katja Kettu ei päässytkään paikalle, mutta hän esiintynee myöhemmin syksyllä monessa tilaisuudessa. Kun kulttuurisyksy taas käynnistyy, taidan toden totta hakeutua kirjallisuustapahtumiin ahkerammin. Ja ensi vuodeksi merkkaan Kirjojen yön kalenteriini, niin hyvän mielen tapahtuma tämä oli!

Kaunokirjallisuuden kyllästyttämään viikonloppuuni kuului myös vierailu Sysmän uudessa kirjastossa. Kirjasto oli avara, hiljainen ja kaunis. Erityisen vaikutuksen teki Marjatta Tapiolan teos korkean kirjastosalin seinällä sekä lukusalin huopapäällysteiset tuolit. Kirjasto on muuten kunnanvirastossa ja kuvassa näkyvä sali on entinen valtuustosali.