Ituja tuhoutuneesta maasta

FullSizeRender (2)

Margaret Atwood: Uusi maa 2013/2015, Otava. Suom. Kristiina Drews. Lainattu kirjastosta.

”Ennalta arvaamattoman hyytävä ja hauska…” lupaa Uuden maan takakansiteksti, joten ennen kuin tohdin tätä uutukaista avata, ihmettelin. Voiko MaddAddam-trilogian synkässä maailmassa olla jotain hauskaa? Olen lukenut trilogian ensimmäiset osat vuosia sitten, kun en edes tiennyt kolmannesta osasta, ja Oryx ja Crake sekä Herran tarhurit tekivät suuren vaikutuksen: rakastin kerrontaa, jossa maailma rakentuu hiljalleen ja osaset loksahtelevat yhteen vähitellen. Vaikutuksen teki myös Atwoodin luoma dystopia. Hauskoja ensimmäisten osien en muista varsinaisesti olleen, ja alkaessani lukea huomasin, etten muistanut muutenkaan riittävästi. Miten henkilöt liittyivätkään yhteen? Keitä olivat herran tarhurit, kuka Toby, joka on Uuden maan päähenkilö, tai yksi heistä? Lähes luovutin ja marssin kirjastoon tutkailemaan aiempia osia, mutta selailinkin Uutta maata ja löysin lopusta juonitiivistelmät. Ne luettuani oli helpompi jatkaa. Ehkä piti myös päästää irti ajatuksesta, että kokonaisuus pitäisi hallita, ja antaa tarinan viedä.

Kun maailma ja ihmiskohtalot teoksissa ovat todella synkkiä, on vaikeaa kuvitella nauravansa, mutta Uusi maa oli hauskakin. Komiikkaa syntyy esimerkiksi vanhojen ihmisten ja uuden, Craken luoman, ihmislajin kommunikaatiosta ja kerronnasta, jossa päähenkilö Toby kertoo tarinoita selviytyneiden ihmisten elämistä. Aiemmissa osissa crakelaiset ja muuntogeeniset eläimet olivat jo mukana, mutta Uudessa maassa nämä ovat tärkeämmässä osassa ja esimerkiksi muuntogeenisistä sioista, gemakoista, paljastuu uusia piirteitä.

Uusi maa -romaani jatkaa siis ”vedettömässä tulvassa” tuhoutuneen maailman kuvaamista. Trilogian ensimmäisessä osassa, romaanissa Oryx ja Crake, lähes kaikki ihmiset olivat kuolleet, ja takaumien kautta paljastetaan pikkuhiljaa, mitkä asiat ovat tähän tilanteeseen johtaneet. Nyt jäljellä on pieni joukko herran tarhureita, ekologisen yhteisön jäseniä, joista tarkemmin kerrotaan trilogian kakkososassa. Lisäksi mukana on Lumimies-Jimmy, joka on ensimmäisen osan päähenkilö, ja tosiaan joukko crakelaisia. Jossain kuljeskelee lisäksi kaksi verikuulaveteraania, inhimillisen pahuuden ruumiillistumaa, ja ehkä joitakuita muitakin jäljelle jääneitä, vaikka selviytymismahdollisuudet tuhoutuneessa Maassa ovatkin pienen pienet. Lisäksi metsissä liikkuu koirasusia, gemakoita, lempaita ja muita erikoisia eläinlajeja.

Asioita, joita tarina saa pohtimaan, on paljon. Ensimmäisten osien yhteydessä mietin geenimuuntelua, lihansyöntiä ja lihateollisuutta, lääketeollisuutta, ihmisten eriarvoistumista, ympäristökatastrofeja ja maapallon tulevaisuutta, ja nyt Uusi maa saa pohtimaan edellisten lisäksi myös sitä, miten tarinat syntyvät ja miten ihmisellä on usein tarve uskoa johonkin suurempaan voimaan.  Kun herran tarhurit kunnioittavat ja kiittävät luonnon anteliaisuutta ympärillään, kunnioittavat crakelaiset salaperäisiä Oryxiä ja Crakea jumalhahmoinaan – ja tietysti myös luontoa, eläimiä ja ihmisiä. Uusi maa -teoksen synkän alkuasetelmaan vastapainona on hiven toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen, kun ihmiskunnasta jäljellä on herran tarhureita ja crakelaisia, joilla on vahva luontoyhteys. Atwoodin huoli maailman tilasta näkyy hänen teostensa lisäksi myös haastatteluissa: esimerkiksi Helsingin Sanomien Uuden maan lyhyessä esittelyssä (HS Kulttuuri 2.6.2015) tärkeään osaan nousee se, miten ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät kirjallisuudessa niin kuin muutkin ihmiskuntaa koetelleet katastrofit. Atwoodin uutukainen esittää lukijalleen kuvitelman siitä, mistä aineksista uusi maa voisi kasvaa. Tärkeään osaan nousevat välillä raivostuttavan, välillä rakastettavan sinisilmäiset ja lempeät uudet ihmiset, jotka eivät kanna kaunaa vaan elävät elämäänsä tiiviissä yhteydessä toisiinsa ja muihin luontokappaleisiin. Imelää, eikö vaan, mutta tarina ei sitä ole.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Ituja tuhoutuneesta maasta

  1. Minustakin tässä kirjassa on myös hauskuutta. Crakelaiset ovat samaan aikaan hupaisia ja rasittavia, ottavat kaiken niin kirjaimellisesti. Osiot, joissa Toby kertoo heille tarinoita, ovat aika vinkeitä. Hieno trilogia, kerta kaikkiaan!

    Tykkää

  2. Paluuviite: Kirjojen vuosi 2015 | Kaikkia värejä

  3. Paluuviite: Lukuhaaste ohjaa uusiin lukusuuntiin | Kaikkia värejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s